Tämän päivän "Metro" -lehdessä oli kommenttia jossa vihjattiin sitä kuinka eräs ei erottanut uskontoa ja uskovaa toisistaan. Mukana oli maininta säälistä tätä asiaa kohtaan.
Minusta jaottelut on helppo tehdä.
* Uskonto on ideologia.
* Uskova on se, joka seuraa ideologiaa.
* Usko on se tunne joka saa uskovan seuraamaan ideologiaa.
* Kirkko on se instituutio joka yrittää saada ihmiset seuraamaan ideologiaa, ottaa ikään kuin uskonnon työn, mutta ulkopuolelta.
* Julistaminen on sitä kun uskova ottaa käännyttäjän roolin. Tässä hän ottaa instituution edustamistyön kontolleen. Julistaja on kirkko. Tosin sillä erolla että instituutio pyrkii hallitsemaan omaa piiriä (jossa on jotain järkeä), käännyttäjä yrittää hallita eiuskovia (jossa taas ei ole.)
Mielestäni usein uskovaiset viittaavat erottelukyvyttömyyteen, mutta he itse eivät kykene erottamaan että milloin puhutaan instituutiosta ja milloin ideologiasta. Ideologian ei tarvitse olla instituutio. Mutta uskovaa ei ole ilman ideologiaa. Sillä uskolla on aina uskon kohde. Esimerkiksi väite "Jumala on olemassa". Eikä Jumalakaan ole mitä tahansa, vaan siihen liitetään uskonnosta riippuvia elementtejä. "Rakastava", "Kuollut syntien vuoksi"... Esimerkiksi voidaan sanoa että ja jos et seuraa noita et ole kristitty. Sinulla voi olla jokin toinen Jumala, mutta et ole kristitty. Toisin sanoen kristityllä uskovalla on ideologia seurasipa hän instituutiota tai ei.
Tätä yritetään tietysti kiertää korostamalla ideologiaa. Tällöin puhutaan "tosiuskovaisista" ja "rooliuskovaisista". Ja etsitään ideologisia perusteita sille miksi "rooliuskovat" noitia polttaessaan eivät seuraa oikeaa ideologiaa. Tässä usein korostetaan instituution roolia uskon puutteen sisällä. Mutta se ei silti lakkaa seuraamasta uskontoa. Kumpikin seuraa uskontoa eri tavalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Minusta tuossa voi olla takana toinen ilmiö. Nimittäin uskonnoilla on tapana tehdä persoonan hyydyttäminen.
Eli ensin horjutetaan tai otetaan horjuva ihminen, ja sitten murskataan vanha persoona. Päälle ohjelmoidaan uusi, ja sitten jämä tehdään pysyväksi. (Aivopesumenetelmien peruskuvaus btw.)
Yksi väline on kielenkäytön vääntäminen. Tämä eroaa jargonista siten että usein ammattikielessäon erikoisia termejä joita ei käytetä normaalielämässä. (Esim "Sytosiini" tai "paradigma" ei ole arkikielen sana, vaan ne on kehitetty ammattikieleen.) Uskonnoissa sen sijaan tuttuja sanoja uudelleenmääritellään. Tätä kautta puhe ja ymmärtäminen ulkopuolisten kanssa estyy.
Toinen elementti on tietysti se, että arkikielen sanan merkitykset kummittelevat samalla takana. Johtavat ekvivokaatiovirheisiin ajattelussa, eli virheenkorjaaminen muuttuu lähes mahdottomaksi.
Tästä hauska esimerkki on Jehovan Todistajien oppi. He kutsuvat oppiaan joko "Totuudeksi" tai "Tiedoksi". Heidän on psykologisesti erittäin vaikeaa tämän nimeämisen vuoksi miettiä opppia kriittisesti. Se kun johtaisi ajatukseen "Totuus on valhetta", tai että "Tieto ei ole paikkaansapitävää". Nimeäminen on valtava psykologinen voima.
Lähetä kommentti