lauantai 3. lokakuuta 2009

Käskyjen rooli.

Pharyngulassa esiteltiin 10 käskyä.

On selvää että kymmenen käskyä sellaisinaan kuin ne esitetään ovat sellaisia että ateistit seuraavat niitä aika hyvin. Jopa sitä jossa kielletään muiden jumalien pitäminen. Ateistit eivät yleensä tapa, eivätkä varasta. Vieraissakäyminen on harvinaista, jne. Ja toisalta näihin pystyvät uskovaisetkin. Yleisesti ottaen kymmentä käskyä pidetään "aika hyvin".

Kuitenkin laeista pyörii myös "toiset versiot", jotka ovat "mahdottomia pitää". Silloin rikoksista tehdään ulkoisen toimen sijasta ajatusrikoksia. Silloin haureus on sitä että kokee jonkun muunkin naisen kuin omansa hyvän näköisenä. Silloin uskon epäily hetkenkin on rike. Silloin mieliteko kaupassa on rikos. Vihaaminen muuttuu murhaamiseksi

Silloin uskovaisetkaan eivät noudata näitä lakeja. Eivätkä ateistit. Ei kukaan ihminen. Silloin jokainen on rikollinen.

Ongelmana tässä on tietysti "sinisilmäinen jääkarhu". Kun meitä käsketään olla ajattelematta sellaista, me ajattelemme sitä. Toisekseen meille tulee se, että emme hallitse mielijohteitamme, mutta tekojamme ja asioiden hautomista voimme hallita. Siveän ja epäsiveän käytöksen välillä on siis ensisijassa se, että siveät eivät tottele halujaan. Ja jos tulee heikko hetki eivät rupea purkamaan sitä fantasiointiin aiheesta vaan tekevät jotain muuta. Osa heistä tietysti myös "kärvistelee", jolloin he miettivät asiaa koko ajan ja kieltäytyvät sen ulkoisesta toiminnasta. Silloin ajatusrikos on kuitenkin koko ajan läsnä. Eli ajatusrikostasolla he tekevät koko ajan syntiä.

Tälläiset määrittelyt tekevät koko moraalin aivan turhaksi. Niiden ideanahan on vain sanoa että kaikki uskovat ovat syntisiä ja pahoja, kuten muutkin. Silloin korostuu vain ideologinen paremmuus, joka ei enää liity mitenkään siihen miten ihmiset ajattelevat ja toimivat. Uskolla pelastutaan.

Silloin normit eivät suojaa yhteisöä, eivätkä estä pahoja tekoja tapahtumasta. Ne eivät ohjaa uskovaa, koska niitä on alkujaankin mahdoton pitää. Kun käsky on ajatusrikostasolla, ne vain tekevät kaikista syyllisiä. Tällöin erottava tekijä Helvetin ja Taivaan välillä ei olekaan tekemiset ja ajatukset, vaan ideologia jota seuraa. Tämä taas muuttaa etiikan pelkäksi uskonnonvakaumukseksi.

Poliisivaltion ja pahimpien diktatuurien tunnusmerkkihän on se, että kaikki asukkaat määritellään rikollisiksi, asettamalla sopivat rikokset ja niiden sisällön. Sitten kaikkia ei rangaistakaan, vaan hyvän ja huonon kansalaisen erottaa esimerkiksi se, totteleeko kuuliaisesti Arvon Diktaattoria vai ei. Tällöin lainsäädäntö ei enää olekaan se, joka valvoo toimintaa ja jonka kautta rangaistus tapahtuu. Mutta kun kristinuskossa ajetaan ihmisten toimesta samanlaisia ehdotelmia, tätä pidetään ihan OK -juttuna. Mielestäni ajatusrikos on ajatusrikos. Ja niitä tekevä taho ei ole hyvä vaan paha. Jos siis kristittyjen Jumala tekee niitä, sen pahempi kristittyjen Jumalalle.

Uskovaiset yrittävät toki kiertää tätä. Mutta silloin käskyt ovat yht'äkkiä vain ulkoisessa muodossa : Ei enää puhuta siitä miten pienikin ajatustason hairahdus on synti, vaan aletaan puhumaan siitä miten tekoja voidaan jättää tekemättä konkreettisesti. Tai sitten asiasta siirrytään armosta puhumiseen, eikä asiasta siirrytä siihen miten kyseessä on poliisivaltionkaltainen etiikkajärjestelmä. Näyttääkin siltä että näiden lakien luonne ei olekaan yksiselitteinen, vaan se vaihtuu aina sen mukaan miten se sattuu sopimaan julistuksellisiin tavoitteisiin. Tämä taas tarkoittaa vain sitä että ainakaan käytännössä uskovaisilla ei ole mitään järjestelmää. Kymmenellä käskyllä ei ole roolia, se on vain jokin palikka johon viittaamalla voidaan tukea eri asioita. Se, että käskyt esitetään eri paikoissa keskenään ristiriitaisilla tavoilla, ei tietenkään merkitse mitään. Kyseesähän on julistus, käännytys.

4 kommenttia:

neitu kirjoitti...

Hyviä pointteja.

Joistain asioista en edes ymmärrä miksi ne ovat pahoja. Miksi ihmeessä seksi ("haureus") on syntiä, hyvän tekeminen itselle ja toiselle on pahaa? Ja se, että heteronaisena katson lähes jokaista miellyttävän näköistä miestä sillä silmällä, että minkähänlaista tuon kanssa olisi harrastaa seksiä, tekee minusta jo pahemman lajin ajatusrikollisen (naisena nyt varsinkin!!)?

Ja miten hyvyyttä voi olla, jos kenestäkään tekee "hyvän" vain pelko mahdollisesta rangaistuksesta? "Like a christian fearing vengeange from above"?

paahtoleipä kirjoitti...

Jos Sen tekeminen vaikka tekee Jumalan kateelliseksi? Hänhän on mustasukkainen Jumala.

Isojen miestenkin on puhuttava Jumalan rakkaudesta. Ja siitä kuinka Herra täyttää kaikki tarpeet.

GeorgeRic kirjoitti...

Seekers of truth can find it in the contiguous dimensional worlds, humorously described by Edwin Abbott in 'Flatland'. Science determines truth by checking phenomena against the over-all theory. If that theory explains the phenomena then we can firmly hold it. 'Techie Worlds' (available at amazon.com) examines Trinity, resurrection, judgment, soul, and finds Christian teaching logical and rational in Abbott's context.
Unlike Christians, materialists believe that only this world exists. Science can only experiment with this material world, whereas mankind is quite unable to manipulate the higher worlds.. Yet humans report on miracles, on events such as the dance of the sun at Fatima. Pagans believe in many gods (with good reason) and the possessed levitate, all evidence that spirit worlds do exist. Both positions resolve to 'acts of faith', but the Christian (in the Flatland context) is simple, consistent, and teaches love for human improvement. Open your minds with 'Techie Worlds' logical explanations.

GeorgeRic

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Seekers of truth can find it in the contiguous dimensional worlds, humorously described by Edwin Abbott in 'Flatland'."

I wonder why you comment on Finlands language message, and do commenting totally "off topic". That mean you are not doing conversation. You are just flooding your own stuff.

But actually dimensions are intresting. If you can look only with 2 D -world, you can find bigger dimensions. Because there is certain effects. If you live in 2D -world, and draw a line, you cant meet the same line again. In ball you draw straight line and you meet the place where you begin. So you can know something more than your visions show. But in this is just these conditions.

You can not have 2D vision and just claim that you live in 3D world. That is possible, but you need to "draw the fucking line or be quiet".

"Science determines truth by checking phenomena against the over-all theory. If that theory explains the phenomena then we can firmly hold it."

Yes. And God is not one of them. If God is bigger dimension, that means that God is simple eguation. There is none. Christians and pagans just claim bullshit about love, which they newer "equate". So there is not "dimension", like in "know 3D with 2D obserwation" -situation.

"'Techie Worlds' (available at amazon.com) examines Trinity, resurrection, judgment, soul, and finds Christian teaching logical and rational in Abbott's context."

With pseudomathematical -locical rationalizations? Christians are usually idiots, who think logic is about proof. They don't understand that it is mostly about relations. If you have idiotic assumptions, you gain idiotic but logically correct results.

"Unlike Christians, materialists believe that only this world exists. Science can only experiment with this material world, whereas mankind is quite unable to manipulate the higher worlds.."

Science is about observing and testing. If we can not test "other world", then we can not make "equation of god", and then we can not know Him. So you are claiming about knowing and not knowin at the same time?

Or have christians just different methodology? In this case problem is something which is called "pluralism of perspectives". If atheists and christians have totally different methodology, it is not wonder how they got different results. And there is not any way to know which is better. So atheist can just laugh at you and say "your methodlolgy is about hallucinating". And same thing you are thinking "those atheists are blind".

"Yet humans report on miracles, on events such as the dance of the sun at Fatima. Pagans believe in many gods (with good reason) and the possessed levitate, all evidence that spirit worlds do exist. Both positions resolve to 'acts of faith', but the Christian (in the Flatland context) is simple, consistent, and teaches love for human improvement. Open your minds with 'Techie Worlds' logical explanations."

The miraclepart is actually totally contradicted. You claim that there is material phenomenon called miracles. It is shame how much lying there is about them. There were sceptic -tests. And those buggers newer manage to levitate in front of critical examination.

And that is what science is all about.