Käskyjen rooli.

Pharyngulassa esiteltiin 10 käskyä.

On selvää että kymmenen käskyä sellaisinaan kuin ne esitetään ovat sellaisia että ateistit seuraavat niitä aika hyvin. Jopa sitä jossa kielletään muiden jumalien pitäminen. Ateistit eivät yleensä tapa, eivätkä varasta. Vieraissakäyminen on harvinaista, jne. Ja toisalta näihin pystyvät uskovaisetkin. Yleisesti ottaen kymmentä käskyä pidetään "aika hyvin".

Kuitenkin laeista pyörii myös "toiset versiot", jotka ovat "mahdottomia pitää". Silloin rikoksista tehdään ulkoisen toimen sijasta ajatusrikoksia. Silloin haureus on sitä että kokee jonkun muunkin naisen kuin omansa hyvän näköisenä. Silloin uskon epäily hetkenkin on rike. Silloin mieliteko kaupassa on rikos. Vihaaminen muuttuu murhaamiseksi

Silloin uskovaisetkaan eivät noudata näitä lakeja. Eivätkä ateistit. Ei kukaan ihminen. Silloin jokainen on rikollinen.

Ongelmana tässä on tietysti "sinisilmäinen jääkarhu". Kun meitä käsketään olla ajattelematta sellaista, me ajattelemme sitä. Toisekseen meille tulee se, että emme hallitse mielijohteitamme, mutta tekojamme ja asioiden hautomista voimme hallita. Siveän ja epäsiveän käytöksen välillä on siis ensisijassa se, että siveät eivät tottele halujaan. Ja jos tulee heikko hetki eivät rupea purkamaan sitä fantasiointiin aiheesta vaan tekevät jotain muuta. Osa heistä tietysti myös "kärvistelee", jolloin he miettivät asiaa koko ajan ja kieltäytyvät sen ulkoisesta toiminnasta. Silloin ajatusrikos on kuitenkin koko ajan läsnä. Eli ajatusrikostasolla he tekevät koko ajan syntiä.

Tälläiset määrittelyt tekevät koko moraalin aivan turhaksi. Niiden ideanahan on vain sanoa että kaikki uskovat ovat syntisiä ja pahoja, kuten muutkin. Silloin korostuu vain ideologinen paremmuus, joka ei enää liity mitenkään siihen miten ihmiset ajattelevat ja toimivat. Uskolla pelastutaan.

Silloin normit eivät suojaa yhteisöä, eivätkä estä pahoja tekoja tapahtumasta. Ne eivät ohjaa uskovaa, koska niitä on alkujaankin mahdoton pitää. Kun käsky on ajatusrikostasolla, ne vain tekevät kaikista syyllisiä. Tällöin erottava tekijä Helvetin ja Taivaan välillä ei olekaan tekemiset ja ajatukset, vaan ideologia jota seuraa. Tämä taas muuttaa etiikan pelkäksi uskonnonvakaumukseksi.

Poliisivaltion ja pahimpien diktatuurien tunnusmerkkihän on se, että kaikki asukkaat määritellään rikollisiksi, asettamalla sopivat rikokset ja niiden sisällön. Sitten kaikkia ei rangaistakaan, vaan hyvän ja huonon kansalaisen erottaa esimerkiksi se, totteleeko kuuliaisesti Arvon Diktaattoria vai ei. Tällöin lainsäädäntö ei enää olekaan se, joka valvoo toimintaa ja jonka kautta rangaistus tapahtuu. Mutta kun kristinuskossa ajetaan ihmisten toimesta samanlaisia ehdotelmia, tätä pidetään ihan OK -juttuna. Mielestäni ajatusrikos on ajatusrikos. Ja niitä tekevä taho ei ole hyvä vaan paha. Jos siis kristittyjen Jumala tekee niitä, sen pahempi kristittyjen Jumalalle.

Uskovaiset yrittävät toki kiertää tätä. Mutta silloin käskyt ovat yht'äkkiä vain ulkoisessa muodossa : Ei enää puhuta siitä miten pienikin ajatustason hairahdus on synti, vaan aletaan puhumaan siitä miten tekoja voidaan jättää tekemättä konkreettisesti. Tai sitten asiasta siirrytään armosta puhumiseen, eikä asiasta siirrytä siihen miten kyseessä on poliisivaltionkaltainen etiikkajärjestelmä. Näyttääkin siltä että näiden lakien luonne ei olekaan yksiselitteinen, vaan se vaihtuu aina sen mukaan miten se sattuu sopimaan julistuksellisiin tavoitteisiin. Tämä taas tarkoittaa vain sitä että ainakaan käytännössä uskovaisilla ei ole mitään järjestelmää. Kymmenellä käskyllä ei ole roolia, se on vain jokin palikka johon viittaamalla voidaan tukea eri asioita. Se, että käskyt esitetään eri paikoissa keskenään ristiriitaisilla tavoilla, ei tietenkään merkitse mitään. Kyseesähän on julistus, käännytys.