perjantai 1. lokakuuta 2010

Enemmän!

Helsingin Sanomat kirjoitti tuntijakouudistuksesta. Asian ydin on siinä, että uskonnonopetusta tarjotaan vasta kun on riittävän suuria ryhmiä ; Opetusta annetaan vain niille ryhmille joissa on riittävästi väkeä. Tämän koon vaatimusta ollaan muuttamassa suuremmaksi.

Kristinuskon kannalta tällä ei ole merkitystä, koska valtaosa käy siihen liittyvän opetuksen. Ryhmäkokomuutos sen sijaan poistaisi elämänkatsomustiedon opettamisen valtaosasta suomea. Tämä tarkoittaa sitä että vain "suosittu uskonto" on tavallaan opetuksen arvoista.

Tosin olen kauan aikaa miettinyt sitä, että onko asialla niin suurta merkitystä. Jos ideologisuus ja vakaumus on poistettu opetuksesta, niin miksi ei saman tien opeteta kaikille elämänkatsomustietoa? Nythän esimerkiksi etiikasta halutaan oma oppiaine. Jo minun aikana kouluaineita oli liikaa. Olisi kenties hyvä tiivistää. Kun kaikille opetettaisiin samaa, ja opetus ei olisi omaan uskomukseen sidottua, uskonto muuttuisi aineena äidinkielen kaltaiseksi. Sielläkään ei välitetä pidätkö kauhusta vai romanttisista kirjoista. Siellä opetetaan kirjallisuudesta.

Toinen tapa vastata haasteeseen on tietysti aktivoitua ja saada maahan/käännyttää paljon ihmisiä vähemmistöuskoon. En jotenkin pidä tästä vaihtoehdosta.

2 kommenttia:

Laurenzia kirjoitti...

Ehdotuksen Elämänkatsomustiedon opetusta saisi jatkossakin kolmen oppilaan vanhempien sitä vaatiessa, kymmenen oppilan raja tulisi vain pienuskontoihin.

paahtoleipä kirjoitti...

On se silti jännä, että toiset ovat tasa -arvoisempia kuin toiset. Jos kylällä on alle rajan tiettyä vakaumusta, se on paikallisesti ihan yhtä pienuskonto ja ihan yhtä marginaalinen se opettaja.

Eriarvoiseen asemaan ajetaan eri uskonnot. Erityisen hurtiksi tietysti muuttuu jos suvaitsevaisuudella itseään myyvät uskovaiset ovat yhä, 2000 luvulla, pistämällä vääräuskoisia huonompiin asemiin...

On muutenkin hyvä katsoa sitä uutista, johon linkkasin. Viestisi mukaan uutinen olisi virheellinen, koska se sanoo että "Työryhmä esittää, että uskontojen opetuksen ryhmäkokoa suurennetaan nykyisestä kolmesta oppilaasta kymmeneen ortodoksisen ja evankelisluterilaisen uskonnon opetusta lukuun ottamatta.

Jos esitys menisi valtioneuvostossa läpi, suuri osa elämänkatsomustiedon opetuksesta lakkaisi suurten kaupunkien ulkopuolella. Uudistus tappaisi käytännössä lähes kokonaan muiden uskontojen opetuksen. Tämä koskisi muun muassa islamin, katolisen uskonnon, buddhalaisuuden, juutalaisen uskonnon, adventismin, krishna-uskonnon ja monen muun vähemmistöuskonnon opetusta."


Et kuitenkaan linkittänyt todisteita siitä että käyttämäni linkki, Helsingin Sanomat, olisi tehnyt vakavan asiavirheen tässä kohden. Ainakin minulta jäi aivan auki se, että onko koko lievennyksesi vain propagandaa.