torstai 12. elokuuta 2010

Tätä minäkin olen ihmetellyt.

Kuvan pikkuilmoituksessa on haussa tietynlainen mies. Minä olen totaalisesti haetun vastakohta. En ole yhtään nuori, enkä varsinkaan komea. Huumorintajuni on parhaimmillaan omituista. Rohkea en ole. Ja vaikka pelkäänkin, niin Jumalaa pelkäävää minusta ei kaikesta huolimatta saa kirveelläkään.

Minua lohduttaa lähinnä se, että kukaan muukaan ei näytä listaa täyttävän. Sukupuuttoakin epäillään.

Jostain syystä olen huomannut uskovaisissa miehissä sen, että noita kaikkia ei oikein löydy samasta paketista. Etenkin jos puheenaiheena ovat "aktiivisemman linjan uskovat". Siis ne jotka kuuluvat valtakirkon ulkopuolisiin paikkoihin. Komea ja älykkyyttä korostava uskovainen on helposti vakava ja huumorintajuton. He julistavat vakavasti ja vaikuttavat ulkopuolisen silmiin vakavuutensa vuoksi ehkä jopa ylpeiltä ja ynseiltä. Hauskuus tulkitaan helposti "turhuudeksi", joksikin joka on tärkeämpien asioiden tiellä. Rumuus voi opettaa vaatimattomuutta. Olen nähnyt monta "vähemmän kaunista" julistajaa jotka korvaavat rujouden tuomat haitat kertoilemalla juttujaan hauskemmin. Uskonnottomuus taas pakottaa ihmisen pois erityisstatuksesta, jumalan kuvasta eliöksi maailmassa. Tässä asemassa on hieman vaikeampaa olla ylpeä - toki tässä voidaan onnistua mutta se on vaikeampaa.

Ehkä tässä on jotain yleisinhimillistä. Mutta luulen että uskottava henkilö saadaan kun listasta otetaan yksi kohta pelistä pois.

1 kommentti:

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Muistaakseni Conservapediassa huomautellaan, ettei uusateistien riveissä ole juuri ollenkaan naisia. Ateismi näyttää kuolevan sukupuuttoon yhden sukupolven aikana.

Harmi.