Ah Te Kurjain Väki. Avatkoes korvainne kun itse Paavi Nazinger, Jeesuksesta seuraava, jonka sädekehäisen valossa emme lie arvoiset ruskettumaan, meille kertoilee. Han Pyhään Jumalan Sanaan viitaten meille kertoas että Vääräuskoisten päistä ei Tuntehia tahi Järkeä voi löytyä. ("pagans: "Lacking feeling and reason, they are transformed into stones and wood") Eläväiseksi Paavi meidät haluaa.
Ja muistakaamme! Osoittakaamme kunnioitusta eriuskoisille! Miten Paavi tekeös meille, tehkäämme samoin Heille!
perjantai 29. tammikuuta 2010
maanantai 18. tammikuuta 2010
Toimintastrategia täydelliselle julistajahihhulille.
Toiminta täytyy aloittaa loukkauksella. Ilman Jumalaa ei ole moraalia, ja uskonnottomat ovat pahoja ihmisiä. Mainitse nimeltä muutama ateisti ja pahantekijä. Joka ikinen pahaa tekevä ateisti kertoo ateismin pahuudesta. Sillä ateismissa ei ole käskyjä, ei mikään paha teko ole sen vastaista. Ja mikään ateistien tekemä hyvä teko ei ole ateismin suoraan käskemää, joten se ei ole väistämättä ateismin ansiota. Näin voit vain voittaa!
Jos ateisti muistuttaa että uskovaisetkin ovat tehneet pahoja, on syytä muistuttaa että uskovainen joka tekee pahaa rikkoo Jumalan lakia vastaan, jolloin hän on itse asiassa eikristitty! Jos tässä muistutetaan että noitavainoissa vedottiin Raamattuun ja lainattiin tavaraa sieltä, muistutetaan että tämä oli Vanhaa Testamenttia sekä kerettiläistä tulkintaa, joka on ristiriidassa kristinuskon sanoman kanssa. Näin nämä pahantekijät ovat tekokristittyjä ja valeuskovaisia. Siis oikeastaan ateisteja!
Ja jos ateisti muistuttaa että uskovaiset tekevät erinäköisiä moraalittomia asioita, kuten vaikeuttavat syyllistämällä homoseksuaalejen elämää, on syytä muistuttaa että tämä on vain moraalisesti oikein! Raamattuhan käskee tekemään näin, joten se on oikein. Ateisti ei vain tajua tätä, koska on kieroutunut ja paha. Tämä siis oikestaan kuvaakin sitä miten oikea uskonto pitää eettiset kannanotot selvinä, esimerkiksi sen että Pyhän Hengen pilkkaaminen on pahempi ja anteeksiantamattomampi synti kuin lapsenmurha. Se, että tämä ei ole ateistille mielessä, on todiste siitä että heillä on arvojärjestykset ihan päin honkia. Joten ateistit eivät voi olla eettisiä!
Tämän jälkeen ihmetellään, että miksi uskovaisia ei oteta vakavasti. Ja heidän kanssa ei haluta puhua. Ja miksi heille ollaan vihaisia. On muistettava sanoa "Hyihyi", ja korostaa sitä että pitä suvaita muiden uskonnollisia mielipiteitä! Sellaisiakin jotka eivät suvaitse sitä henkilöä jonka uskontoja pitää suvaita. Sillä hihhuleille uskonnonvapaus tarkoittaa viime kädessä sitä että uskovainen saa vihata, halveksia ja olla epäkunnioittava muita kohtaan ja samalla vaatia kaikilta haukkumiltaan ehdotonta kunnioitusta itselleen.

Tunnisteet:
kliseet,
moraali,
tuulimyllykirjeet,
vastahihhulointi
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Anteeksiantamaton synti.
Hihhuleitten Jumala on armahtava. Monenlaiset synnit saa anteeksi kääntymällä. Armohan tarkoittaa sitä että voi olla rikollinen, käyttää huumeita, murhata, tehdä abortin, olla homoseksuaali ja vaikka mitä muuta. Mutta katumalla ja tekemällä parannuksen nämä saadaan anteeksi.
Uskovaisethan oikein ylpeilevät menneisyyden pahoilla teoilla. Olen kuullut sitä miten rikolliset teot ja alkoholismi kertovat Jumalan voimasta. Mitä pahempi olet ollut ennen uskontoon liittymistä, sitä enemmän annat kunniaa Jumalalle.
Tämä tarkoittaa sitä että pohjimmiltaan vain uskontomielipiteellä on väliä. On selvää laitetaanko hyvät teot eli moraali vai uskonnollinen mielipide tärkeämmäksi. Ehkä toinenkin on kiva, mutta ei yhtä tärkeä. Tämä näyttää mikä on todella tärkeää, ja mistä on pohjimmiltaan kysymys.
Myös jumalanpilkka sallitaan, jos sitä katuu. Tätä kautta uskonto on sallivampi. Esimerkiksi Jumalaa tai Jeesusta saa pilkata ja heistä saa tehdä vitsejä. Mutta saada teot anteeksi. Aivan kuten massakirvesmurhan.
Mutta kuten leveä etelän murre kertoo Amerikoista.Pyhän Hengen pilkkaamista ei saa anteeksi. Opimme tietysti myös ettö Jeesuksen hyväksymisellä voi voittaa hienon PlayStation3 -pelikonsolin.
Minun uskonnossani lapsenraiskaus ja murha voisivat olla tälläisiä anteeksiantamaton rikos. Sillä minusta arvot on hyvä pitää oikeassa järjestyksessä. Osoittaakseni mieltäni, ajattelin että seuraava katusaarnaaja joka pysäyttää minut, tai joka tulee viestittämään tänne, saa kuulla kuinka Pyhää Henkeä pilkataan. Säästelen siihen asti. Tämä toimija siis aktiivisesti triggeroi minulle ikuisen kadotuksen. Eikä pelastusta. Kerron että teko johtuu suoraan hänen toimistaan.
Siihen asti en pilkkaa, joten en riko tällä ilmoituksella mitään jumalanpilkkalakia. Ja samasta syystä en suosittele ketään tekemään näin. En ole vastuussa siitä mitä ideoita joku saa tälläisistä.

lauantai 16. tammikuuta 2010
Elä sinäkin Pyhällä Hengellä™
Hengellisyydestä tulee usein puutetta etenkin talvella. Kesäaikaan ihomme muuttaa auringon ja rukouksen valoa I - P ja PH -vitamiineiksi, jotka toimivat hengellisyyden esiasteina elimistössä. Talvella henkisyyden aurinko ei paista, ja talviaikaan tarvitaan tämän vuoksi helposti lisäravinteita. Tässä auttaa esimerkiski Pyhä Henki™, joka on aito perinteiseen Inkvisiittori -intiaanejen lääketieteeseen perustuva ehdottoman puhdas ja tieteellis -teollisesti tarkasti prosessoitu luonnontuote!
Tieteelliset ravintotutkimukset suosittelevat että terveen aikuisen tulisi nauttia joka päivä vähintään kaksisataa grammaa hengellisyyttä. Tämän voi saada syömällä viisi leipää ja kaksi kalaa. Tai nappaamalla kätevästi öylättimuotoon puristetun Pyhä Henki™ aamulla ja illalla. Tuotteessa on symbolista Jeesuksen lihaa ja verta. Lopputulos on maukas ja kuitupitoinen lätty, jonka alkoholipitoisuus on 15%.
Omista tuotteistamme itse tekemiemme tutkimuksiemme mukaan myytävissä hengellisyyslisäravinteissa on valtavia eroja. Laaduissa on suuria eroja, kaikki eivät olleet yhtä puhtaita. Perususkonnot olivat pettymys, esimerkiksi lääketieteessä tehdyt uudet tutkimukset osoittivat, että tuotteet eivät olleet hyviä. Esimerkiksi ostaessasi 500 grammaa Islamia, saatoit saada hyvinkin monenlaatuista tavaraa.
Osaa tuotteista oli jopa jatkettu sokerilla, vehnäjauhoilla, maitojauheella tai pesupulverilla. Tätä kautta varsinkaan katukaupasta ostetut hengelliset pampfletti -palvelut ovat riskaabelejä. Riskinä on jopa se, että jos otat tottumasi annoksen vaikkapa katukaupasta ostettua Hare Krishnalaisuutta, voit saada yliannoksen kun kohtaatkin puhdistettua tavaraa. Tämä on hyvin vaarallista.
Lisäksi esimerkiksi Buddhalaisuus oli sisällöltään hyvin erikoislaatuista. Siinä ei esimerkiksi ole välttämättä lainkaan tärkeää jumaluutta, joten sen toimiminen hengellisyyden lisäravinteena toimii suunnilleen yhtä hyvin kuin vankila ilman seiniä! Tärkeä osa -alue puuttuu täysin, vaikka tuote muuten onkin hyvin tasalaatuista ja suosittua.
Monia kilpailevia tuotteita on vedetty markkinoilta koska niissä on paljon ympäristömyrkkyjä. Niistä löytyy raskasmetalleja, antibiootteja, elohopeaa sekä sikainfluenssarokotusta. Niitä toki löytyy meiltäkin, mutta puolestamme puhuu se tosiasia, että meitä ei ole vielä vedetty markkinoilta!
Tutkimuksiemme mukaan myymämme Pyhä Henki™ tuntuu olevan erittäin tehokasta. Kun kysyimme palkkapäivänä kannanottoja, saimme potkuilla uhaten vastauksia joiden pohjalta tuotteemme on erinomainen! Se oli arvosteluiltaan niin hyvä, että Pyhää Henkeä™ ei oikeastaan pitäisi kutsua lisäravinteeksi. Moni tietysti vitsailee että pelkällä Pyhällä Hengellä™ ei elä. Mutta heille pitäisikin antaa Isän kädestä! Sillä sillä elää! Normaali ruoka on Pyhän Hengen™ ottamisen jälkeen lisäravinne! Ei ihminen elä pelkästä leivästä, päälle tarvitaan Pyhää Henkeä™!
Joka on lisäksi saatavissa myös kätevässä TABU -muodossa! Koska olemme koristaneet purkin kannen lampailla ja karitsoilla, tuote maistuu myös lapsille!
Pyhä Henki™ sisältää aineksia joilla sinustakin tulee jälleen se innokas, Raamattua siteeraava ja kitaraa rämpyttävä voimanpesä, joka olet aina halunnut olla! Tutkimusryhmämme tekemän tutkimuksen mukaan vain meidän Pyhä Henki™ -tuotteemme on antidepressiivinen, antipsykoottinen, antiperspiranttinen ja antidiureettinen ja vain se toimii kunnollisena antikogulanttina! Käyttäjien kokemusten pohjalta moni sanoo että tuote parantaa lisäksi nälän, ryhdin ja syövän. Emme kuitenakaan lakisyistä lupaa tätä, mutta sen sijaan vihjailemme mielellämme että tuote voi joskus auttaa näihin kaikkiin!
Oikein nautittuna Pyhä Henki™ tasapainottaa länsimaisen ravinnon vääristynyttä suhdetta, jossa on liian paljon sekularismia ja McDonaldsia. Nämä vaaralliset ainekset voivat kertyä elimistöön ja aikaansaada jopa sairastumisia, mielenvikaisuutta, ateismia sekä yleistä hengettömyyttä sekä ylipainoa ja arvojen ja elämän kaupallistumista!
Elämä rasittaa, Pyhä Henki™ auttaa jaksamaan!

lauantai 9. tammikuuta 2010
What Would Jesus Do?
Kristittyjen eräs ohjeista on otsikossa. Heidän käsketään miettimään, mitä Jeesus tekisi jossain tilanteessa ja sitten tekemään samalla tavalla.
Tämä on tietysti täysin huono ohje.
Nimittäin me tiedämme että Jeesus on kaikkivoipa. Hän antoi ihmisille lähetyskäskyn, joka sanoo "Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni". Hän ei kuitenkaan selvästi itse tee tätä. Jeesus ei itse henkilökohtaisesti toimi kaduilla käännytystyössä tai hyväntekeväisyydessä. Emme näe hänestä parran pätkääkään. Miksi? Koska hänellä on jotain muuta, tärkeämpää, tekemistä.
Onkin melko selvää, missä Jeesus on tekemässä ja mitä hän on tekemässä. Hän on Helvetissä kiduttamassa. Sillä vaikka Saatana aina pistetään kuvastossa Helvettiin piinaamaan, on tosiasia että Saatanan valta poistetaan, hänet kukistetaan. Saatana onkin itse piinattujen joukossa, uskovaistensa seurassa. Saatanaa kidutetaan Helvetissä. Siksi Jeesuskin varmaan käy vapaa -aikanaan törkkäämässä hiilihangolla.
On vähintään päivänselvää että Jeesus hyväksyy Helvetin. Koska muutenhan Täydellisen Hyvä Jumala ei sellaista sallisi olemassaolevaksi. Siksi kristinuskovan, joka seuraa "Mitä Jeesus tekisi" - ohjetta on hyväksyttävä kidutus. Mahdollisesti jopa kidutettava itse. Helvettihän on kristityille yhtä konkreettinen ja todellinen asia kuin Inkvisiition käyttämät kidutusvälineet. Ellei jopa todellisempi ja konkreettisempi. Kidutus on pakko hyväksyä ollakseen kristitty.
Minä olen tässä, ateistina ja vääräuskoisena. Helvetin kidutusta vailla.
Mitä Jeesus tekisi? Mitä sinä tekisit?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)