En ole kirjoittanut tähän blogiin pitkään aikaan. Ei ole ollut sisäistä tarvetta. Eikä kirjoittaminen mitään vaikuttaisikaan. Osittain muutos johtuu itsestä. Mutta vielä suuremmissa määrin se johtuu muista.
Jos mietin mitä muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut, niin aika paljon. Suoraan sanoen ; Ateismi on normalisoitunut vahvasti. Se ei ole oudoksuttavaa. Toisia ateisteja jopa näkee vahingossa ja ilman erityistä etsimistä. Etenkin itseäni nuoremmissa ihmisissä.
Ja ennen kaikkea minusta tuntuu että ateisteja ei kohdella ihan samalla tavalla kuin ennen. Tavalla jossa kaikki yritykset muuttaa asioita ovat "naurettavia" ja "pikkumaisia" tai "absurdeja". Ymmärrystä ei tule vieläkään. Mutta vastustava asenne on saanut uuden kohteen.
Maahanmuuttaja, etenkin islaminuskoinen maahanmuuttaja, on uusi ateisti. Minun blogini kirjoittamisen aikana maahanmuutosta puhuminen ei ollut läheskään yhtä tavallista ja ajankohtaista kuin nykyään. Silloin henki oli vahvemmin se, että kaikki uskonnot ajoivat jotain henkisyysasiaa ja jonkinlainen yhteinen vihollinen oli ateisti. Ateisti uhkasi yhteiskunnan jatkumista niin sivistyneistä Weberiään tankanneista uskovaisista kuin tavallisista puskahihhuleistakin. Puolestapuhujia ei ollut. Kun kirkon oppineet ottivat kantaa ateismiin, asenne oli poikkeuksetta vihamielinen ja väheksyvä.
Ateisti oli arvotyhjiön kantaja. Hän edusti maallistumista, jota taas piti vastustaa kutsumalla sitä vaikka kaupalliseksi hedonismiksi. Ateismi rinnastettiin siksi kerran toisensa jälkeen kulutusjuhlaan ja pinnalliseen elämäntapaan. Elämäntapaan joka vaatii rahaa. Ateismi oli pinnallista ulkonäkökeskeisyyttä. Jotain jota kukaan ei kehtaa korostaa minulle päin karttanaamaani. Mutta internetissä jopa vitiligon tahraama minäni voi edustaa pinnallista silikonirintojen kulutuskulttuuria.
Nyt puhutaan maahanmuuttajista.
Ja ateistit ovat suuressa määrin unohtuneet. He eivät edelleenkään ole tasapuolisia keskustelun osapuolia tai mitään muutakaan. Sanat toki pinnallisesti näkyvät abstrakteina arvoina jokaisen kristityn juhlapuheissa mutta ei koskaan käytännössä. ; Käytännössä tilanne on se, että teoriassa kirkolliset suhtautuvat asialliseen kirkkokritiikkiin hyvin ja antavat sille tilaa. Mutta kun käytännössä puutut mihinkään niin se on väärin. Se on mudanheittoa ja asenteellisuutta.
Jos asiat ovat pieniä, niin ne ovat liian pieniä puututtavaksi. Jos ne ovat suuria niin sitten niihin varsinkaan ei pidä puuttua. Tällöin saadaan kuulla että kirkkoa pitäisi suurissa linjoissa korjata sisäisesti.
Tosin tämä sisältä muuttaminenkin on tietääkseni harhaa. Kirkoissa on yhä vahva Mannerheimin henki. Mannerheim kun tuli sanoneeksi "Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen on tämä: eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle. Suomen kansa on itse osoittanut kahdessa viime sodassa, että yksimielinen kansa, vaikka se on pienikin, voi kehittää aavistamattoman iskuvoimaisuuden ja siten torjua kohtalon tuomia mitä raskaimpiakin koettelemuksia. Sulkemalla rivinsä vaaran hetkenä Suomen kansa lunasti itselleen oikeuden vastedeskin elää omaa, itsenäistä elämäänsä vapaiden kansakuntain piirissä. Se ei horjunut voimanponnistuksessaan: se on tervettä ja lujaa ainesta."
Ja täytyisi kritisoidessaan aina muistaa kaikki hyvä mitä kirkko ja uskovaiset tekevät.
Aivan kuten kaikissa piispojen tekemissä ateismianalyyseissäkin joka kerran korostuu se että
kritiikeissä nostetaan hyviä puolia eikä esimerkiksi syytetä. Nähdäkseni "uusateisteissa" ei kirkollisten kirjoittajien mukaan ole mitään hyvää koska en ole ainoaankaan edes kaukaisesti kehuksi tulkittavaan törmännyt. Se on vain aina sitä Neuvostoliittoa, Ranskan veristä vallankumousta ja arvotyhjiötä.
Mutta tällä ei ole merkitystä koska nyt puhutaan maahanmuuttajista.
Tähän blogiin kirjoittaminen ei ole mielekästä. Sillä ateisteja vastustavien tahojen huomio on siirtynyt muualle. Merkittävää on, että maahanmuuttajien tilanne on erilainen ateisteihin nähden. Kahdella tavalla.
Kriitikot ovat yhtä asenteellisia ja äänekkäitä. Mutta heillä on rankempia keinoja. Jos ateistien pornonvaihtokampanjasta tuli vain tappouhkauksia sen järjestäjille, nykyään heitellään huonosti kyhättyjä polttopulloja ja pompitaan Ku Klux Klan -naamiaiskaavuissa kuin pikkulapset.
Mutta uskovaisista osa kuitenkin puolustaa maahanmuuttajia - jotain jota ateisteille ei ole tietääkseni käynyt maassamme koskaan. Nyt suuri osa kristityistä puolustaa maahanmuuttajia. Ateistien kohdalla sivistyneen uskovaisen tärkein puolustusmekanimi oli se, että he unohtivat pornonvaihtokampanjointiin liittyvät tappouhkaukset koska on relevantimpaa paheksua Raamattujen pornoon vaihtamista. Ja oli tärkeää siirtää huomio pois aggressiivisista teoista ja korostaa miten uskovaisella itsellään on terve arvojärjestys. Ja palauttaa sen jälkeen asia siihen että ateismi edustaa arvotyhjiötä jota vastaan on niin tärkeää taistella että ateisteilla ei ihmisinä ole mitään arvoa tai merkitystä. Toisin kuin sillä hyvällä kristityllä joka niin terveesti kykenee unohtamaan maassamme tapahtuvat uhkailut.
Mutta maahanmuutto on se aihe josta pitää puhua.
Maahanmuutto on siirtänyt fokuksen syrjään ateisteista. Ja minä tiedän mitä tämä tarkoittaa. Tämä tarkoittaa sitä että on aivan uusia syitä olla hiljaa omasta ateismistaan. Sillä tällä hetkellä ateistit saavat olla rauhassa. Kunhan eivät "keikuta venettä". Jos heidän läsnäolonsa tulee esille, paluu vanhaan on odotettavissa.
Kun uskovaiset riitelevät keskenään, minä saan rauhan. Ja se on se kaikista tärkein asia jota olen vuosia halunnut. Olen saanut haluamani. En tosin sellaisella tavalla jolla sen olisin halunnut. Mutta maailma ei anna kaikille sitä mitä he haluavat. Joten väliäkö keinoilla?
Tätä nykyä ei ole tarpeen keskustella ateismista tai uskonasioista koska tämä voisi tarpeettomasti kiinnittää uskovaisten huomiota. Ja nyt hyvät uskovaiset kokevat tarpeekseen auttaa tallattuja. Kokemuksesta tiedän että ateisteihin ei kohdistettaisi vastaavaa sympatiaa. Joten kun kaksi uskonmiestä huutaa keskenään, on se ateistille ilo. Sillä eivät huuda hänelle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. marraskuuta 2015
perjantai 31. toukokuuta 2013
Se, mistä ei voi jutella, siitä on vaiettava
Vanha zen -tarina kertoo mestarista ja oppipojasta. He ovat joen eri puolilla. Joki on vuolas. Oppipoika huutaa mestarille, että hän keksii jonkun keinon päästä joen toiselle puolelle. Mestari huutaa takaisin, että oppilashan on jo toisella puolella.
Tämä kuvaa tuntemuksiani uskonnosta. Suurin osa uskovaisista on hyväntahtoisia ihmisiä. He osallistuvat keskusteluun hyvässä tarkoituksessa, mutta siitä ei vain tule mitään. Syynä on yleensä se, että maailmat ovat täysin erilaiset. Niin erilaiset että mitään asiallista keskustelua tuskin edes voidaan tehdä. Keskustelu ohjataan jollain ehdoilla ja pelisäännöillä. Ja uskovaisia ja ateisteja erottaa toisistaan etupäässä se, mitä reilu keskustelu heille tarkoittaa.
Olen pitänyt monta vuotta taukoa kirjoittamisesta. En ole menettänyt mitään. Sillä uskontokeskustelussa kuvaavaa on se, että vastapuoli ei ole muuttamassa mieltään millään keskustelulla. Ja ei ole itsekään. Moni sekoittaa keskustelun vaikuttamiseen tai rationaalisuuteen. Se ei ole sitä. Voisin esimerkiksi sanoa että vuosien tauon jälkeen en ole jäänyt mistään paitsi. Hihhulit ovat hihhuloineet. Tyhmät ovat typerehtineet. Hengellistä väkivaltaa on tapahtunut. Kirkko on irtisanoutunut niistä sanomisista joita heidän tukemansa ja rahoittamansa järjestöt ja instituutiot ovat sanoneet ja jopa paperille painaneet ja ihmisille jakaneet. Ihmisiä on kuollut. Tonavassa on virrannut vettä. Silloin kun seurasin asiaa tarkemmin ja osallistuin enemmän, sanoin tämän saman. Siinä oli vain enemmän yksityiskohtia. Eikä poissaoloni ole vaikuttanut mitenkään.
Yhteisymmärryksessä sujuva uskontokeskustelu ei yksinkertaisesti ole mahdollista. ; Vahviten tämä näkyy hihhulien toiminnassa. Heille uskontokeskustelu on kysymys Jumalan olemassaolosta. Ja tässä tärkeää ei ole mielipide vaan se kuka on oikeassa. On paha sanoa pelkäävätkö he enemmän väärässäolemista vai ajaako heitä oikeassa olemisen pakko. Ja kun he puolustavat asiaansa, he vetoavat Raamattuun. Ja moniin muihin temppuihin. Näillä on yksi yhteinen tekijä : Ne ovat tärkeitä uskovaisille, mutta ateistille niillä ei ole mitään merkitystä. Jos Raamattu on satukirja, sen lainaaminen tuskin on hyvä keino ratkaista tilannetta. ; Ja aivan sama on toisinkin päin. Kun ateisti puhuu hihhulille evoluutiosta, hihhuli ei välitä. Koska heille tieteen ultimaattinen testi on yhteensopivuus Raamatun kanssa. Jos tiede on erimielinen heidän uskontonsa kanssa, he luottavat että erehtymätön Jumala on parempi kuin epätäydellinen ihminen, olipa tämä ihminen kuinka fiksu tahansa. Väärät lopputulokset antavan tieteen on oltava väärin, joten on vain syytä keksiä miten, ja kun oikea vastaus saadaan kyseessä on Oikea Tiede.
Mutta sama on syvempänä aivan asiallisten ja rauhantahtoisten uskovaisten kanssa. Niiden jotka eivät ole hihhuleita. Jos joku on koskaan lukenut uskonnäkemyksiä jotka kuvaavat vaikkapa eksistentialismia tai vastaavia teemoja, ne tuntuvat miellyttävän uskovaisia kovasti. He kokevat että teologit ovat syvällisesti ihmisyyden kannoilla. Samastuminen tuntuu olevan heille helppoa. Heidän intuitionsa ja tunteensa sanovat että nämä viisaat ovat oleellisesti oikeassa tai ainakin oikeilla jäljillä. ; Ateistille nämä näyttävät oudoilta. Ne ovat niin vierasta ja omituista, että olen tuntenut vahvempaa samastumista ja yhteisymmärryskokemusta koirien kanssa temmeltäessäni.
Moni yhdistää uskonnon yhteisyyteen ja kuolema on jonkinlainen elämän täyttymys joka tasa-arvoistaa kaikki. Että uskonto antaa merkityksen esimerkiksi avuliaisuudelle. Ateistille nämä ovat erikoisia esityksiä, sillä tosiasiassa kun kuolemme, emme sen jälkeen enää elä. Sitä edeltävä elämä on se oleellinen, ja elämän eriarvoisuus päin vastoin korostuu kuolemassa. Kuolema yksilöi meidät. Emme saa mitään ehyttä persoonallisuutta tai sulautumista kuoleman kautta. Paljaista eroista tulee elämän haudanvakavia tosiasioita. Ihmisen kuolema koskee häntä itseään ja muut ovat vain statisteja. Muiden oleminen jatkuu vielä vähän aikaa. Ja tässä kulmassa anteliaisuus on sidoksissa aikaan. ; Anteliaisuus on sitä että on jokin rajallinen resurssi josta annetaan muiden käyttöön. Ikuista elämää lupaava uskonto päin vastoin mitätöi anteliaisuuden, yhteisöllisyyden ja muiden vastaavien hyveiden hengen. Uskonto oikeuttaa itsensä hedonismilla. Yksilö pelastuu. Kristinusko on tässä mielessä äärimmäisen tuhoisa, sillä siinä uskonnon tärkein anti on yksilön oma pelastus. Ei edes se, että hän pelastaa muita. Meille oikein opetetaan että uskonratkaisu on valinta, johon ei voi pakottaa ja joka on siksi korostetusti vain yksilön oma asia. Paraskin katujulistaja on tässä vain statisti, vaikka kuina selittäisi siitä että on pelastamassa heikoille jäille kävelijöitä.
Ja tällä en tarkoita että uskovaiset olisivat väärässä. Tarkoitan sitä, että minä olen heille todennäköisesti aivan yhtä omituinen kuin he minulle. Uskovainen saa yhteisymmärtävän keskustelun ennemmin koiran kuin ateistin kanssa. Silti moni heistä kokee että uskonkysymykset olisivat niin oleellisia että Jumalateemaa pitäisi käsitellä joka ikisen ihmisen. Kuitenkin kun katsotaan ns. "suuria kysymyksiä", niiden Jumala -aiheiset kysymykset ovat minulle pieniä kysymyksiä. Tai kenties eivät kysymyksiä ollenkaan.
Ne uskovaiset jotka eivät ole hihhuleita kuitenkin yrittävät keksiä erilaisia strategioita jolla voisivat keskustella mielestään rakentavasti ateistien kanssa. Tässä he kuitenkin näyttävät unohtavan sen, että keskustelussa on kaksi osapuolta. Ja että mikään teologinen syvällisyys ei auta jos toinenkin pitää ottaa huomioon. Uskovainen hakee jostain syystä aina apuja teologiasta. Ihan kuin Jeesus auttaisi eikristittyjen mielen avaamisessa.
* Osa eihihhuliuskovaisista ottaa uskonnollisen väkivallan keskusteluun siten, että väärinkohdeltu voisi oppia että uskonto ei ole ollenkaan tämänlaista ja että heidät siksi voitaisiin ottaa takaisin uskonyhteisöön. Heille tämä on tietysti jotain jolla tarjotaan toiselle tervettulleeksi tulemisen kokemusta. Ateisti näkee tämän helposti siten että hänen henkilökohtaiset rankat kokemuksensa ensin revitään esille ja sitten niitä käytetään ohjailussa jossa hänellä on arvoa lähinnä sitä kautta että hän voi kääntyä takaisin pelastuneeksi uskovaiseksi.
* Uskonnonopetuksen ja uskontokeskusteluun osallistumisen korostamista pidetään tärkeänä. Ihan kuin ateiteista saataisiin uskonnollismielisiä sillä että heidän kurkkuunsa kaadetaan lisää uskontoa.
He eivät ymmärrä että oleellisin uskontoa, ateismia, uskonnonvapautta ja muita aiheita koskevasta keskustelusta oleellinen ei ole kysymys Jumalan olemassaolosta. Olennainen kysymys on siinä haluaako ottaa osaa koko aiheeseen ollenkaan. Se, että uskontoa pidetään yleisinhimillisenä ja tärkeänä aiheena on jo itsessään se virhe. Näin uskovaisuutta kuvaa se, että se on käytännössä se zen -vertauksen oppilas. Yrittää päästä toiselle puolelle vaikka hän on jo siellä.
Itse olen jättäytynyt keskustelusta. Se ei ole vaikuttamista tai aktiivista toimintaa. Itse asiassa se tuntuu hieman samalta kuin ne vihanhallintaratkaisut joita Penn&Teller ovat moittineet Bullshit! -ohjelmassaan. Ne, joissa vihantunteita puretaan vihailemalla ja vaikka hakkamalla tyynyä. Ne luovat lyhytaikaisen helpotuksen tunteen, mutta tosiasiassa vahvistavat sitä että väkivallan purkaminen on hyvä ratkaisu. Näin jonkinlainen aktiviinen väkivalta jatkossa on yhä matalamman kynnyksen takana. Uskontokeskustelu ja siihen liittyvä riitelykin on "terapeuttista" kun saa purkaa kiukkua maailman epäreiluudesta. Mutta tässä kuitenkin syntyy lähinnä jatkossa entistä helpommin vihastuva tyyppi. Uskontoaiheesta blogaaminen on tavallaan "lähtökohtaisesti epätervettä", sellaisella inhimillisesti "ymmärrettävällä" ja "normaalilla" tavalla.
Keskustelun sijaan olen alkanut korostamaan vierautta. Jos joku keskustelee uskonnosta, en edes kuule mitä hän sanoo. Jos joku antaa reittiohjeistusta ja neuvoo kirkon ohi, en tiedä missä tämä on. En tiedä Jeesuksen nimeä jos joku kysyy. En ole koskaan kuullutkaan "uskonnosta". Ja jos joku uskovainen innostuu paasaamaan, kävelet pois hymyillen, näyttäen kuin tietäisit asian paremmin ja olisit lähinnä huvittunut uskovaisen innosta. Kohtelet kuin innoissaan olevaa lasta. Ja jos et saa lupaa poistua, haastat oikeuteen vapaudenriistosta ja kävelet pois vasta sitten. Hymyilen, etenkin kun raha kilahtaa tilille.
Tämä ei tarkoita sitä että annettaisiin uskovaisille yhteiskunta. Sen sijaan olen vaikuttanut äänestämisellä ja muulla toiminnalla. Tämä onkin oikeaa vaikuttamista, toisin kuin vaikkapa blogaaminen, joka lähinnä kerää samanmielisiä samanmielisiksi ja erimielisiä erimielisiksi. ; Minua viehättäisikin ajatus jossa kaikilla olisi lupa osallistua uskontokeskusteluun jos haluaa ja muut saisivat olla hiljaa. Ja aina kun joku hihhuli esittäisi sanomisiaan televisiossa, kirkosta eroaisi iso määrä ihmisiä. Ja jos nämä puolustaisivat sanomisiaan, niin eroaisi lisää. Mitään selityksiä ei annettaisi. Pelkkä eroluku näyttäisi että pitää oppia se, että jos on kuopassa niin jossain vaiheessa on hyvä olla lapioimatta syvemmälle. Ateismi näkyisi vain siinä että erilaisia ehdotuksia tulisi poliittiseen vaikuttamiseen ja nämä saisivat suosiota.
Tämä kuvaa tuntemuksiani uskonnosta. Suurin osa uskovaisista on hyväntahtoisia ihmisiä. He osallistuvat keskusteluun hyvässä tarkoituksessa, mutta siitä ei vain tule mitään. Syynä on yleensä se, että maailmat ovat täysin erilaiset. Niin erilaiset että mitään asiallista keskustelua tuskin edes voidaan tehdä. Keskustelu ohjataan jollain ehdoilla ja pelisäännöillä. Ja uskovaisia ja ateisteja erottaa toisistaan etupäässä se, mitä reilu keskustelu heille tarkoittaa.
Olen pitänyt monta vuotta taukoa kirjoittamisesta. En ole menettänyt mitään. Sillä uskontokeskustelussa kuvaavaa on se, että vastapuoli ei ole muuttamassa mieltään millään keskustelulla. Ja ei ole itsekään. Moni sekoittaa keskustelun vaikuttamiseen tai rationaalisuuteen. Se ei ole sitä. Voisin esimerkiksi sanoa että vuosien tauon jälkeen en ole jäänyt mistään paitsi. Hihhulit ovat hihhuloineet. Tyhmät ovat typerehtineet. Hengellistä väkivaltaa on tapahtunut. Kirkko on irtisanoutunut niistä sanomisista joita heidän tukemansa ja rahoittamansa järjestöt ja instituutiot ovat sanoneet ja jopa paperille painaneet ja ihmisille jakaneet. Ihmisiä on kuollut. Tonavassa on virrannut vettä. Silloin kun seurasin asiaa tarkemmin ja osallistuin enemmän, sanoin tämän saman. Siinä oli vain enemmän yksityiskohtia. Eikä poissaoloni ole vaikuttanut mitenkään.
Yhteisymmärryksessä sujuva uskontokeskustelu ei yksinkertaisesti ole mahdollista. ; Vahviten tämä näkyy hihhulien toiminnassa. Heille uskontokeskustelu on kysymys Jumalan olemassaolosta. Ja tässä tärkeää ei ole mielipide vaan se kuka on oikeassa. On paha sanoa pelkäävätkö he enemmän väärässäolemista vai ajaako heitä oikeassa olemisen pakko. Ja kun he puolustavat asiaansa, he vetoavat Raamattuun. Ja moniin muihin temppuihin. Näillä on yksi yhteinen tekijä : Ne ovat tärkeitä uskovaisille, mutta ateistille niillä ei ole mitään merkitystä. Jos Raamattu on satukirja, sen lainaaminen tuskin on hyvä keino ratkaista tilannetta. ; Ja aivan sama on toisinkin päin. Kun ateisti puhuu hihhulille evoluutiosta, hihhuli ei välitä. Koska heille tieteen ultimaattinen testi on yhteensopivuus Raamatun kanssa. Jos tiede on erimielinen heidän uskontonsa kanssa, he luottavat että erehtymätön Jumala on parempi kuin epätäydellinen ihminen, olipa tämä ihminen kuinka fiksu tahansa. Väärät lopputulokset antavan tieteen on oltava väärin, joten on vain syytä keksiä miten, ja kun oikea vastaus saadaan kyseessä on Oikea Tiede.
Mutta sama on syvempänä aivan asiallisten ja rauhantahtoisten uskovaisten kanssa. Niiden jotka eivät ole hihhuleita. Jos joku on koskaan lukenut uskonnäkemyksiä jotka kuvaavat vaikkapa eksistentialismia tai vastaavia teemoja, ne tuntuvat miellyttävän uskovaisia kovasti. He kokevat että teologit ovat syvällisesti ihmisyyden kannoilla. Samastuminen tuntuu olevan heille helppoa. Heidän intuitionsa ja tunteensa sanovat että nämä viisaat ovat oleellisesti oikeassa tai ainakin oikeilla jäljillä. ; Ateistille nämä näyttävät oudoilta. Ne ovat niin vierasta ja omituista, että olen tuntenut vahvempaa samastumista ja yhteisymmärryskokemusta koirien kanssa temmeltäessäni.
Moni yhdistää uskonnon yhteisyyteen ja kuolema on jonkinlainen elämän täyttymys joka tasa-arvoistaa kaikki. Että uskonto antaa merkityksen esimerkiksi avuliaisuudelle. Ateistille nämä ovat erikoisia esityksiä, sillä tosiasiassa kun kuolemme, emme sen jälkeen enää elä. Sitä edeltävä elämä on se oleellinen, ja elämän eriarvoisuus päin vastoin korostuu kuolemassa. Kuolema yksilöi meidät. Emme saa mitään ehyttä persoonallisuutta tai sulautumista kuoleman kautta. Paljaista eroista tulee elämän haudanvakavia tosiasioita. Ihmisen kuolema koskee häntä itseään ja muut ovat vain statisteja. Muiden oleminen jatkuu vielä vähän aikaa. Ja tässä kulmassa anteliaisuus on sidoksissa aikaan. ; Anteliaisuus on sitä että on jokin rajallinen resurssi josta annetaan muiden käyttöön. Ikuista elämää lupaava uskonto päin vastoin mitätöi anteliaisuuden, yhteisöllisyyden ja muiden vastaavien hyveiden hengen. Uskonto oikeuttaa itsensä hedonismilla. Yksilö pelastuu. Kristinusko on tässä mielessä äärimmäisen tuhoisa, sillä siinä uskonnon tärkein anti on yksilön oma pelastus. Ei edes se, että hän pelastaa muita. Meille oikein opetetaan että uskonratkaisu on valinta, johon ei voi pakottaa ja joka on siksi korostetusti vain yksilön oma asia. Paraskin katujulistaja on tässä vain statisti, vaikka kuina selittäisi siitä että on pelastamassa heikoille jäille kävelijöitä.
Ja tällä en tarkoita että uskovaiset olisivat väärässä. Tarkoitan sitä, että minä olen heille todennäköisesti aivan yhtä omituinen kuin he minulle. Uskovainen saa yhteisymmärtävän keskustelun ennemmin koiran kuin ateistin kanssa. Silti moni heistä kokee että uskonkysymykset olisivat niin oleellisia että Jumalateemaa pitäisi käsitellä joka ikisen ihmisen. Kuitenkin kun katsotaan ns. "suuria kysymyksiä", niiden Jumala -aiheiset kysymykset ovat minulle pieniä kysymyksiä. Tai kenties eivät kysymyksiä ollenkaan.
Ne uskovaiset jotka eivät ole hihhuleita kuitenkin yrittävät keksiä erilaisia strategioita jolla voisivat keskustella mielestään rakentavasti ateistien kanssa. Tässä he kuitenkin näyttävät unohtavan sen, että keskustelussa on kaksi osapuolta. Ja että mikään teologinen syvällisyys ei auta jos toinenkin pitää ottaa huomioon. Uskovainen hakee jostain syystä aina apuja teologiasta. Ihan kuin Jeesus auttaisi eikristittyjen mielen avaamisessa.
* Osa eihihhuliuskovaisista ottaa uskonnollisen väkivallan keskusteluun siten, että väärinkohdeltu voisi oppia että uskonto ei ole ollenkaan tämänlaista ja että heidät siksi voitaisiin ottaa takaisin uskonyhteisöön. Heille tämä on tietysti jotain jolla tarjotaan toiselle tervettulleeksi tulemisen kokemusta. Ateisti näkee tämän helposti siten että hänen henkilökohtaiset rankat kokemuksensa ensin revitään esille ja sitten niitä käytetään ohjailussa jossa hänellä on arvoa lähinnä sitä kautta että hän voi kääntyä takaisin pelastuneeksi uskovaiseksi.
* Uskonnonopetuksen ja uskontokeskusteluun osallistumisen korostamista pidetään tärkeänä. Ihan kuin ateiteista saataisiin uskonnollismielisiä sillä että heidän kurkkuunsa kaadetaan lisää uskontoa.
He eivät ymmärrä että oleellisin uskontoa, ateismia, uskonnonvapautta ja muita aiheita koskevasta keskustelusta oleellinen ei ole kysymys Jumalan olemassaolosta. Olennainen kysymys on siinä haluaako ottaa osaa koko aiheeseen ollenkaan. Se, että uskontoa pidetään yleisinhimillisenä ja tärkeänä aiheena on jo itsessään se virhe. Näin uskovaisuutta kuvaa se, että se on käytännössä se zen -vertauksen oppilas. Yrittää päästä toiselle puolelle vaikka hän on jo siellä.
Itse olen jättäytynyt keskustelusta. Se ei ole vaikuttamista tai aktiivista toimintaa. Itse asiassa se tuntuu hieman samalta kuin ne vihanhallintaratkaisut joita Penn&Teller ovat moittineet Bullshit! -ohjelmassaan. Ne, joissa vihantunteita puretaan vihailemalla ja vaikka hakkamalla tyynyä. Ne luovat lyhytaikaisen helpotuksen tunteen, mutta tosiasiassa vahvistavat sitä että väkivallan purkaminen on hyvä ratkaisu. Näin jonkinlainen aktiviinen väkivalta jatkossa on yhä matalamman kynnyksen takana. Uskontokeskustelu ja siihen liittyvä riitelykin on "terapeuttista" kun saa purkaa kiukkua maailman epäreiluudesta. Mutta tässä kuitenkin syntyy lähinnä jatkossa entistä helpommin vihastuva tyyppi. Uskontoaiheesta blogaaminen on tavallaan "lähtökohtaisesti epätervettä", sellaisella inhimillisesti "ymmärrettävällä" ja "normaalilla" tavalla.
Keskustelun sijaan olen alkanut korostamaan vierautta. Jos joku keskustelee uskonnosta, en edes kuule mitä hän sanoo. Jos joku antaa reittiohjeistusta ja neuvoo kirkon ohi, en tiedä missä tämä on. En tiedä Jeesuksen nimeä jos joku kysyy. En ole koskaan kuullutkaan "uskonnosta". Ja jos joku uskovainen innostuu paasaamaan, kävelet pois hymyillen, näyttäen kuin tietäisit asian paremmin ja olisit lähinnä huvittunut uskovaisen innosta. Kohtelet kuin innoissaan olevaa lasta. Ja jos et saa lupaa poistua, haastat oikeuteen vapaudenriistosta ja kävelet pois vasta sitten. Hymyilen, etenkin kun raha kilahtaa tilille.
Tämä ei tarkoita sitä että annettaisiin uskovaisille yhteiskunta. Sen sijaan olen vaikuttanut äänestämisellä ja muulla toiminnalla. Tämä onkin oikeaa vaikuttamista, toisin kuin vaikkapa blogaaminen, joka lähinnä kerää samanmielisiä samanmielisiksi ja erimielisiä erimielisiksi. ; Minua viehättäisikin ajatus jossa kaikilla olisi lupa osallistua uskontokeskusteluun jos haluaa ja muut saisivat olla hiljaa. Ja aina kun joku hihhuli esittäisi sanomisiaan televisiossa, kirkosta eroaisi iso määrä ihmisiä. Ja jos nämä puolustaisivat sanomisiaan, niin eroaisi lisää. Mitään selityksiä ei annettaisi. Pelkkä eroluku näyttäisi että pitää oppia se, että jos on kuopassa niin jossain vaiheessa on hyvä olla lapioimatta syvemmälle. Ateismi näkyisi vain siinä että erilaisia ehdotuksia tulisi poliittiseen vaikuttamiseen ja nämä saisivat suosiota.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Homomieliset ulos!
Televisio -ohjelmasta alkanut kirkostaeroamisvyöry on ollut minusta suorastaan tylsää. Siinä puhutaan kirkon sisäisistä asioista. Vihkikaavan muoto on ytimessä. Pohjimmiltaan kinaa siitä annetaanko homoparille siunaus vai rukoiluhetki vai onko homo kirkon jäsen joka kyllä kelpaa maksamaan jäsenmaksut samanarvoisesti mutta ei saamaan palveluja koska on niin likainen ja sairas tai rikollinen.
Kirkon puolella on hyvä muistaa vain se, että kirkon edustajista suurin osa ei ole hihhuleita.
Olen toki tyytyväinen siitä että kansa on näyttänyt Räsäselle ja kumppaneille että heidän moraalinen ylemmyydentuntonsa näyttäytyy muille lähinnä naurettavana ja halveksittavana moraalittomuutena. Siihen se tyytyväisyys on sitten jäänytkin.
Tulin niin sanotusti kaapista tuodakseni esiin Jukka Relanderin kolumnin. Hänen kirjoitustaitonsa on tuottanut esimerkiksi seuraavan pätkän : "Ateistit ja fundamentalistit puhuvat kirkosta, jota kumpikaan ei edusta, samalla kun kirkko itse vaikenee, tai huomauttaa häveliäästi, että kyllä täältä löytyy ihan fiksuakin väkeä, tulkaa vaikka katsomaan. Paradoksi on siinä, että ateistien käsitys kirkosta on juuri se, mitä fundamentalistit edustavat, ja jos kirkosta eroaminen jatkuu yhtä kiivaana kuin tähän asti, pian kirkosta myös tulee sen näköinen, miksi ateistit sitä nyt luulevat." Kun kirkosta lähtevät kaikki suvaitsevaiset, jäävät suvaitsemattomat jäljelle. Tämä on selvä asia. Nykyisin kirkko on monin paikoin yllättävänkin maltillinen.
Ei hihhulointia, ei ongelmaa minulle.
Kuitenkin kirkon fundamentalistisoituminen olisi minuta aika mielenkiintoinen asia. Sillä kirkolle iso tulonlähde on kirkollisvero. Kun suvaitsevaiset lähtevät, maksavat fundamentalistit kirkon toiminnan. Kun esimerkiksi omaisuuden huolto syö paljon rahaa, eikä ole väliä käyttääkö rakenteita edes kukaan, sitoutuu heiltä naamaa kohden enemmän rahaa tälläiseen. Jokainen tälläinen penni on pois katujulistuksesta.
Rahavirroilla iso merkitys. Nykyisin kirkko hoitaa esimerkiksi toimintaa lapsille ja nuorille. Kun budjettiin tulee vaje, tulee leikkauksia. Tämä on jopa hyvä asia ; Usein kunnilla kun tuntuu olevan sellainen mieli että lisätoimintaa nuorille ei tarvita kun "kirkko hoitaa jo". Monen asian tekemisen vastuuta on siirretty kirkolle. Jos kirkko leikkaa palveluja, tämä tekosyy katoaa. On tehtävä jotain. Tämä taas luultavasti nostaa veroprosenttia. Mutta toisaalta kun kirkosta on erottu, on veroprosentti laskenut. Pitkällä tähtäimellä yksilön verotulot eivät luultavasti muutu koska niillä rahoilla tuotetaan samoja palveluja. Veronmaksajan kannalta menot ovat samat, ne vain kanavoidaan eri tahojen kautta. Muutos on byrokratiapyöritystasolla. Paperit kiertävät eri toimistossa. Muutoin samantyyppisellä rahalla tuotetaan samantyyppinen palvelu.
Samalla saattaisi ratketa jopa hautausmaakinastelut. Minusta niiden hoitaminen olisi pitänyt siirtää kirkon kontolta pois jo aikaa sitten. Mutta asiaa ei ole haluttu ottaa. Kirkko saa rahaa tätä tarkoitusta varten, joten tämän rahan voisi kanavoida myös uudestaan. Uskontoneutraali taho, kuten kunta, tekisi tavallaan "kuolemisesta tasa -arvoisempaa." Nykyisin kun osa uskovaisista on pettyneitä kun ateistejen hautausmaihin on haudattu niin vähän ihmisiä. Hautausasioista kun on nostettu meteli. He tuntuvat unohtavan että valtaosa ateisteista on nuoria. He kuolevat harvoin mutta he kuolevat joskus. Se, että lähiaikoina kuolleiden ateistejen määrät ovat nyt pieniä ei tarkoita sitä että ateistejen määrät olisivat pieniä. Muutaman kymmenen vuoden päästä tilanne on aivan toisin. Kristityt saavat iloita kun minutkin kuopataan. Että vihdoin pääsivät eroon tuostakin, joka vain rumensi katukuvaa ja oli väärässä ideologiassakin.
Demokratiassa myös uskovaisten lukumäärillä on merkitystä. Jokainen lähtenyt yksilö on tätä kautta kirkon yleistä arvovaltaa pois. Jos jäljelle jää "vihainen marginaali", on selvää että kirkko on samalla tässä prosessissa marginalisoitunut. Fundamentalistit hallitsevat kirkkoa, mutta kirkko ei hallitse yhteiskunnassa juuri mitään. Kirkko tiivistyy tällöin kiukuttelijoiden vihakerhoksi, jonka sisällä he saavat kokea ylemmyydentunnetta. Että he ei sentään homoja hyväksy. Eikä naispappeja. Tässä vaiheessa ketään vaan ei kiinnosta, ja he saavat olla tyytyväisiä keskenään.
Kirkon puolella on hyvä muistaa vain se, että kirkon edustajista suurin osa ei ole hihhuleita.
Olen toki tyytyväinen siitä että kansa on näyttänyt Räsäselle ja kumppaneille että heidän moraalinen ylemmyydentuntonsa näyttäytyy muille lähinnä naurettavana ja halveksittavana moraalittomuutena. Siihen se tyytyväisyys on sitten jäänytkin.
Tulin niin sanotusti kaapista tuodakseni esiin Jukka Relanderin kolumnin. Hänen kirjoitustaitonsa on tuottanut esimerkiksi seuraavan pätkän : "Ateistit ja fundamentalistit puhuvat kirkosta, jota kumpikaan ei edusta, samalla kun kirkko itse vaikenee, tai huomauttaa häveliäästi, että kyllä täältä löytyy ihan fiksuakin väkeä, tulkaa vaikka katsomaan. Paradoksi on siinä, että ateistien käsitys kirkosta on juuri se, mitä fundamentalistit edustavat, ja jos kirkosta eroaminen jatkuu yhtä kiivaana kuin tähän asti, pian kirkosta myös tulee sen näköinen, miksi ateistit sitä nyt luulevat." Kun kirkosta lähtevät kaikki suvaitsevaiset, jäävät suvaitsemattomat jäljelle. Tämä on selvä asia. Nykyisin kirkko on monin paikoin yllättävänkin maltillinen.
Ei hihhulointia, ei ongelmaa minulle.
Kuitenkin kirkon fundamentalistisoituminen olisi minuta aika mielenkiintoinen asia. Sillä kirkolle iso tulonlähde on kirkollisvero. Kun suvaitsevaiset lähtevät, maksavat fundamentalistit kirkon toiminnan. Kun esimerkiksi omaisuuden huolto syö paljon rahaa, eikä ole väliä käyttääkö rakenteita edes kukaan, sitoutuu heiltä naamaa kohden enemmän rahaa tälläiseen. Jokainen tälläinen penni on pois katujulistuksesta.
Rahavirroilla iso merkitys. Nykyisin kirkko hoitaa esimerkiksi toimintaa lapsille ja nuorille. Kun budjettiin tulee vaje, tulee leikkauksia. Tämä on jopa hyvä asia ; Usein kunnilla kun tuntuu olevan sellainen mieli että lisätoimintaa nuorille ei tarvita kun "kirkko hoitaa jo". Monen asian tekemisen vastuuta on siirretty kirkolle. Jos kirkko leikkaa palveluja, tämä tekosyy katoaa. On tehtävä jotain. Tämä taas luultavasti nostaa veroprosenttia. Mutta toisaalta kun kirkosta on erottu, on veroprosentti laskenut. Pitkällä tähtäimellä yksilön verotulot eivät luultavasti muutu koska niillä rahoilla tuotetaan samoja palveluja. Veronmaksajan kannalta menot ovat samat, ne vain kanavoidaan eri tahojen kautta. Muutos on byrokratiapyöritystasolla. Paperit kiertävät eri toimistossa. Muutoin samantyyppisellä rahalla tuotetaan samantyyppinen palvelu.
Samalla saattaisi ratketa jopa hautausmaakinastelut. Minusta niiden hoitaminen olisi pitänyt siirtää kirkon kontolta pois jo aikaa sitten. Mutta asiaa ei ole haluttu ottaa. Kirkko saa rahaa tätä tarkoitusta varten, joten tämän rahan voisi kanavoida myös uudestaan. Uskontoneutraali taho, kuten kunta, tekisi tavallaan "kuolemisesta tasa -arvoisempaa." Nykyisin kun osa uskovaisista on pettyneitä kun ateistejen hautausmaihin on haudattu niin vähän ihmisiä. Hautausasioista kun on nostettu meteli. He tuntuvat unohtavan että valtaosa ateisteista on nuoria. He kuolevat harvoin mutta he kuolevat joskus. Se, että lähiaikoina kuolleiden ateistejen määrät ovat nyt pieniä ei tarkoita sitä että ateistejen määrät olisivat pieniä. Muutaman kymmenen vuoden päästä tilanne on aivan toisin. Kristityt saavat iloita kun minutkin kuopataan. Että vihdoin pääsivät eroon tuostakin, joka vain rumensi katukuvaa ja oli väärässä ideologiassakin.
Demokratiassa myös uskovaisten lukumäärillä on merkitystä. Jokainen lähtenyt yksilö on tätä kautta kirkon yleistä arvovaltaa pois. Jos jäljelle jää "vihainen marginaali", on selvää että kirkko on samalla tässä prosessissa marginalisoitunut. Fundamentalistit hallitsevat kirkkoa, mutta kirkko ei hallitse yhteiskunnassa juuri mitään. Kirkko tiivistyy tällöin kiukuttelijoiden vihakerhoksi, jonka sisällä he saavat kokea ylemmyydentunnetta. Että he ei sentään homoja hyväksy. Eikä naispappeja. Tässä vaiheessa ketään vaan ei kiinnosta, ja he saavat olla tyytyväisiä keskenään.
lauantai 1. toukokuuta 2010
Usko Toivoo Rakkautta lapsilta / Usko Toivon Rakkauteen lapsukainen.
Jos viime aikoina uskontoon ja sen ilmenemiseen tiedotusvälineisiin täytyisi liittää jokin trendi, se olisi pedofilia. Jeesuksen lausunnot "Antakaa lasten tulla minun tyköni" on ymmärretty siis hieman väärin, jopa teologian ammattilaisten toimesta.
Katolinen kirkko ansioitui tässä tapauksessa. Nykyinen paavi ei erottanut pedofiilejä ja piilotteli tapauksia. Ja kannusti vastustamaan lakimuutoksia asian parissa. Asiasta uutisoitiin reteästi. Esimerkiksi "Helsingin Sanomat" käytti uskonnollista otsikkoa "Pedofilia riivaa katolista kirkkoa".
Nyt "Ilta~Sanomien" mukaan Luterilainen kirkko toteuttaa "mitä isot edellä, sitä pienet perässä" tilanteen. Jos keltainen lehdistö ei ole uskottavaa, voidaan tarjota luotettavampaa lähdettä, "Vauva" -lehden nettisivuilta.
"Helsingin Sanomatkin" tietysti kirjoitti aiheesta tosi pitkästi : "Ainakin sataa käytetty seksuaalisesti hyväksi Suomen valtakirkon suojissa." "Aamulehden" sivuilta löytyy maininnat paljon pienemmästä määrästä, "kymmenistä pedofiilien uhreista". Ilmoitteluun innosti aiheen muu näkyvyys, Pietarsaaressakin oli paljastunut pedofiliajuttu ja katolisten kohdalla. Helsingin Sanomista löytyy Hurtigin lausunto, joka selittää lukemaerot : Hyväksikäyttötapauksia on ainakin sata ja pedofiilejä yksilöitä toimimassa useita kymmeniä. Huolta herättää hurtigin sanapari siitä että tämä tiedetty on "jäävuoren huippu".
Luterilaisten omat sivut mainostavat miten asia on jo ollut hoidossa : "Suomessa luterilainen kirkko on 1990-luvulta lähtien ryhtynyt pedofilian vastaisiin toimenpiteisiin yhteistyössä muiden Pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen kanssa. Se on laatinut selkeät toimintaohjeet lasten suojelemiseksi. Kaikinpuoliseen turvallisuuteen kirkon perhe-, lapsi- ja nuorisotyössä on kiinnitetty erityistä huomiota ohjeistuksin ja koulutuksella." Paahtoleipä kiittää luterilaista kirkkoa tämän asian huomioinnin taitavuudesta ja onnittelee tietenkin hyvin tehdystä työstä.
Vinoilu tässä tilanteessa olisi tietysti helppoa. Ja se näyttäisi uskovaisille, että me todella uskomme heidän toimivan kuten toivovat toisten tekevän heille. Ja esimerkiksi kouluampumisiin liittyvä moraalinen raivo olisi tätä kautta annettava takaisin, koska se olisi hyvyyttä. (Tosin uskovainen Petri Paavolakin raivosi katoliselle kirkolle. Mutta hänestä se on muutenkin "porttokirkko".)
Minusta tässä on kuitenkin olennainen ero. Se on siinä että pedofiliaa tapahtuu kaikkialla jonkin verran. Kirkko on iso, joten en ylläty että sen piiristä paljastuu pedofilitapauksia. Se, että niitä kasataan iso kasa yhteen kerralla vääristää kokonaiskuvaa, antaa kuvaa että kirkko on lastenpanijakeskus. Olennainen ero on siinä että Luterilainen kirkko ei ole tehnyt samaa virhettä kuin Katolinen kirkko.
Paavihan piilotteli tapauksia, suojellakseen katolisen kirkon mainetta. Sarjakuva paljastaa tunteeni tästä katolisten asenteesta. Tästä evankelisluterilaisten sivuilta otettu ideaali olkoon ohjeena "Pedofiliaan ja perheväkivaltaan liittyvän vaikenemisen kulttuurin on päätyttävä. Myös kirkon sisällä samoin kuin muualla yhteiskunnassa asia on tuotava valoon. Kirkko ei hyväksy minkäänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä eikä sen peittelyä." "Helsingin Sanomat" tosin vihjaa että kahdessa tapauksessa piispaa syytetään asioiden piilottelusta. Mutta minä odotan sitä että oikeusmylly pyörähtää tapauksien ympärillä.
Paljastuminen on se, mitä tapahtuu väistämättä jos peittelyä ei tehdä. Siksi en raivoa niinkään paljastumisesta, siitä että löytyy pedofiilejä. Sen sijaan tätä vuotamista tulisi kannustaa. Sillä jokainen paljastunut pedofiili on yksi toimija vähemmän tällä rintamalla. Jos ilmitulosta nostaa metelin, on piilottelu kannattavaa. Ja tällöin systeemi tekee katoliset kirkot. Eli alkaa omalla järjestelmällään lisäämään pedofiilien toimintaa verrattuna siihen mitä tapahtuisi jos tilanne olisi avoin. Katoliseen kirkkoon liittyvä sarjakuva paljastaa ajatukseni kätkemiskulttuurista.
Uskontoon pedofilia liittyy kuitenkin ikään kuin mutkan kautta: Aamulehden jutusta kun löytyy lause "Ihmiset, joilla on taipumusta hyväksikäyttöön, hakeutuvat ehkä sellaisiin yhteisöihin, joiden toimintaan liittyy luottamuksellisuus ja läheisyys." Kirkon perheasiain johtaja Matti Esko lausui "Helsingin Sanomissa" että tapauksia oli eniten nuorisotyöstä, jossa hyväksikäytön kohteille on helppo saatavuus. Lapset ja nuoret ovat lähellä. Pappeja toimijoissa oli vähemmän. Tämä ei liene kenellekään yllätys. Tämä taas tarkoittaa sitä että institutionalisoitu uskonto on itsessään eräänlainen pedofilien purkautumiskanava, väline joka mahdollistaa monenlaiseen. "Cityn" blogauksessa kerrottiin tähän liittyen jotain olennaista : "Kirkoille on myönnetty itsehallinto eli autonominen asema, joka sallii heidän päättää itse sisäisistä asioistaan. Tämä mahdollistaa sen, että kirkot ovat eristäytyneet muusta yhteiskunnasta ja niiden tapahtumiin ei voida puuttua ulkopuolelta yhtä helposti."
Helsingin Sanomien nettisivuilla aiheesta keskustellaan. Esiin nostetaan esimerkiksi se, että uskonto olisi "ajojahdin kohteena", kun ei uutisoida muista pedofiliatapauksista. No, ehkä niitä ei tiedetä tapahtuneeksi toisissa instituutioissa samalla tavalla. "Vappuna Helsingin Sanomat sitten mustamaalaa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa oikein kehyksien kera" Näistä syytöksistä jää ainakin minun suuhun ns. "Paavin maku". Kolmas muistuttaa siitä että lapsiin ei pidä luottaa, noitavainojakin on tehty koska on luotettu lapsen sanaan. Kaiken kaikkiaan ketjua on hauskaa lukea.
Katolinen kirkko ansioitui tässä tapauksessa. Nykyinen paavi ei erottanut pedofiilejä ja piilotteli tapauksia. Ja kannusti vastustamaan lakimuutoksia asian parissa. Asiasta uutisoitiin reteästi. Esimerkiksi "Helsingin Sanomat" käytti uskonnollista otsikkoa "Pedofilia riivaa katolista kirkkoa".
Nyt "Ilta~Sanomien" mukaan Luterilainen kirkko toteuttaa "mitä isot edellä, sitä pienet perässä" tilanteen. Jos keltainen lehdistö ei ole uskottavaa, voidaan tarjota luotettavampaa lähdettä, "Vauva" -lehden nettisivuilta.
"Helsingin Sanomatkin" tietysti kirjoitti aiheesta tosi pitkästi : "Ainakin sataa käytetty seksuaalisesti hyväksi Suomen valtakirkon suojissa." "Aamulehden" sivuilta löytyy maininnat paljon pienemmästä määrästä, "kymmenistä pedofiilien uhreista". Ilmoitteluun innosti aiheen muu näkyvyys, Pietarsaaressakin oli paljastunut pedofiliajuttu ja katolisten kohdalla. Helsingin Sanomista löytyy Hurtigin lausunto, joka selittää lukemaerot : Hyväksikäyttötapauksia on ainakin sata ja pedofiilejä yksilöitä toimimassa useita kymmeniä. Huolta herättää hurtigin sanapari siitä että tämä tiedetty on "jäävuoren huippu".
Luterilaisten omat sivut mainostavat miten asia on jo ollut hoidossa : "Suomessa luterilainen kirkko on 1990-luvulta lähtien ryhtynyt pedofilian vastaisiin toimenpiteisiin yhteistyössä muiden Pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen kanssa. Se on laatinut selkeät toimintaohjeet lasten suojelemiseksi. Kaikinpuoliseen turvallisuuteen kirkon perhe-, lapsi- ja nuorisotyössä on kiinnitetty erityistä huomiota ohjeistuksin ja koulutuksella." Paahtoleipä kiittää luterilaista kirkkoa tämän asian huomioinnin taitavuudesta ja onnittelee tietenkin hyvin tehdystä työstä.
Vinoilu tässä tilanteessa olisi tietysti helppoa. Ja se näyttäisi uskovaisille, että me todella uskomme heidän toimivan kuten toivovat toisten tekevän heille. Ja esimerkiksi kouluampumisiin liittyvä moraalinen raivo olisi tätä kautta annettava takaisin, koska se olisi hyvyyttä. (Tosin uskovainen Petri Paavolakin raivosi katoliselle kirkolle. Mutta hänestä se on muutenkin "porttokirkko".)
Minusta tässä on kuitenkin olennainen ero. Se on siinä että pedofiliaa tapahtuu kaikkialla jonkin verran. Kirkko on iso, joten en ylläty että sen piiristä paljastuu pedofilitapauksia. Se, että niitä kasataan iso kasa yhteen kerralla vääristää kokonaiskuvaa, antaa kuvaa että kirkko on lastenpanijakeskus. Olennainen ero on siinä että Luterilainen kirkko ei ole tehnyt samaa virhettä kuin Katolinen kirkko.
Paavihan piilotteli tapauksia, suojellakseen katolisen kirkon mainetta. Sarjakuva paljastaa tunteeni tästä katolisten asenteesta. Tästä evankelisluterilaisten sivuilta otettu ideaali olkoon ohjeena "Pedofiliaan ja perheväkivaltaan liittyvän vaikenemisen kulttuurin on päätyttävä. Myös kirkon sisällä samoin kuin muualla yhteiskunnassa asia on tuotava valoon. Kirkko ei hyväksy minkäänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä eikä sen peittelyä." "Helsingin Sanomat" tosin vihjaa että kahdessa tapauksessa piispaa syytetään asioiden piilottelusta. Mutta minä odotan sitä että oikeusmylly pyörähtää tapauksien ympärillä.
Paljastuminen on se, mitä tapahtuu väistämättä jos peittelyä ei tehdä. Siksi en raivoa niinkään paljastumisesta, siitä että löytyy pedofiilejä. Sen sijaan tätä vuotamista tulisi kannustaa. Sillä jokainen paljastunut pedofiili on yksi toimija vähemmän tällä rintamalla. Jos ilmitulosta nostaa metelin, on piilottelu kannattavaa. Ja tällöin systeemi tekee katoliset kirkot. Eli alkaa omalla järjestelmällään lisäämään pedofiilien toimintaa verrattuna siihen mitä tapahtuisi jos tilanne olisi avoin. Katoliseen kirkkoon liittyvä sarjakuva paljastaa ajatukseni kätkemiskulttuurista.
Uskontoon pedofilia liittyy kuitenkin ikään kuin mutkan kautta: Aamulehden jutusta kun löytyy lause "Ihmiset, joilla on taipumusta hyväksikäyttöön, hakeutuvat ehkä sellaisiin yhteisöihin, joiden toimintaan liittyy luottamuksellisuus ja läheisyys." Kirkon perheasiain johtaja Matti Esko lausui "Helsingin Sanomissa" että tapauksia oli eniten nuorisotyöstä, jossa hyväksikäytön kohteille on helppo saatavuus. Lapset ja nuoret ovat lähellä. Pappeja toimijoissa oli vähemmän. Tämä ei liene kenellekään yllätys. Tämä taas tarkoittaa sitä että institutionalisoitu uskonto on itsessään eräänlainen pedofilien purkautumiskanava, väline joka mahdollistaa monenlaiseen. "Cityn" blogauksessa kerrottiin tähän liittyen jotain olennaista : "Kirkoille on myönnetty itsehallinto eli autonominen asema, joka sallii heidän päättää itse sisäisistä asioistaan. Tämä mahdollistaa sen, että kirkot ovat eristäytyneet muusta yhteiskunnasta ja niiden tapahtumiin ei voida puuttua ulkopuolelta yhtä helposti."
Helsingin Sanomien nettisivuilla aiheesta keskustellaan. Esiin nostetaan esimerkiksi se, että uskonto olisi "ajojahdin kohteena", kun ei uutisoida muista pedofiliatapauksista. No, ehkä niitä ei tiedetä tapahtuneeksi toisissa instituutioissa samalla tavalla. "Vappuna Helsingin Sanomat sitten mustamaalaa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa oikein kehyksien kera" Näistä syytöksistä jää ainakin minun suuhun ns. "Paavin maku". Kolmas muistuttaa siitä että lapsiin ei pidä luottaa, noitavainojakin on tehty koska on luotettu lapsen sanaan. Kaiken kaikkiaan ketjua on hauskaa lukea.
perjantai 16. lokakuuta 2009
Kaksi kampanjaa.
Argumentti.fi:ssä kaiveltiin "Usko Toivo Rakkaus" –kampanjaa. Uskovaisten kampanja ei oikeastaan ole uskontoa. Tarjotaan vain pesuvedenlämmintä normitonta uskontoa. Kirkkoa, joka samanaikaisesti esittäytyy mukavuuden lähteenä, moraalisena kompassina, ja asioiden itse miettimisenä. Mutta joka ei kuitenkaan kerro mikä on oikein, miten ongelmat ratkaistaan. Eikä siellä logiikkaa tai arkijärjen tehokäyttöäkään opeteta.
Argumentti.fi:n mielestä ""jesseilyssä" on kyseessä aivan uusi, moderni uskonnonfilosofinen ja terapeuttinen, suvaitsevaisuutta ja elämänmyönteisyyttä korostava maailmankatsomus, jossa on tiettyjä historialliseen kristilliseen ajatteluun liittyviä käsitteitä ja uskomuksia mukana." Hän kirjoittaa kiivaammista kristityistä näin : "Vapaissa suunnissa ollaan tässä kohtaa edes rehellisempiä ja johdonmukaisempia kuin trendikkyyttä tavoittelevassa nuorten kosiskelukampanjassa: vapaat suunnat ottavat ihmisen vastaan "sellaisena kuin hän on", mutta heti kun ihminen on tullut "Jeesuksen luo" ja liittynyt esim. helluntaiseurakuntaan hänelle tehdään selväksi, että hän ei saa jäädä sellaiseksi kuin on, eikä häntä hyväksytä sellaisenaan, vaan hänen on muututtava, "annettava tahtonsa Jeesukselle"."
Kampanjan tarjoamassa asiassa pitäisi siis puhua uususkonnosta. Konkreettiset pelastus ja lopun ajan tuhosta puhuminen, Saatanan varominen ja moraalikoodisto ei ole kirkon sanomaa. Onkin koomista, että ateisteihin liitetään sana "uusateismi". Kuitenkin juuri tuo kristinuskon osuus näyttää olevan sitä "uuskristillisyyttä". Siinä ei ole vanhan kanssa yhteistä muuta kuin rahavarat ja pankkitilinnumerot. Muutoin on uudistuttu : Tosin sanavalintani on huono kun uutta ei ole otettu, vaan vanhasta on vain otettu kannanottoja ja sisältöä pois. Jäljellä onkin vain pehmyttä ympäripyöreyttä. Toki voi olla että käytäntö ei vastaa mainoskampanjaa, mutta silloinhan kirkko valehtelisi mainoksissaan. (Olkoot kuten haluatte.)
Minusta aivan samaa on ateistien kampanjanjoinnissa. Ennen oli "Eroa kirkosta", joka nimesi palvelun, kertoi sen olemassaolosta ja mainosti että sitä voi käyttää. Nykyinen taas on sisällöltään melko epämääräinen. "Jumalaa tuskin on. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä". Suomen wikipedia tuntee kampanjan, ja sieltä voi mullistaa miten vahvasti tämä on lainatavaraa ulkomailta. Sanat on vain käännetty, jopa värit ovat samat. Ennen oli sisältöä.
Tosin se, että näitä asioita ei välttämättä tarvitsisi mainostella ollenkaan, olisi hyvä miettiä. Onko ateismi tai uskonto jokin tuote, jota pitäisi jotenkin myydä? Tämä jos jokin on sitä "esineellistämistä".
Tässä on nyt sitten vastakkain kaksi laimeaa kampanjaa, jotka tarjoavat molemmat sisällyksetöntä pikkukuvaa elämänolemista. Ateistien kampanja ei kerro miten murehtiminen vähenee. Samoin kristinusko esittää "muutosta ilman muutosta". Ole itsesi onnellisempi versio. Samalla mainostetaan että mikään ei muutu. "Tule sellaisena kuin olet, ole jatkossa sellainen kuin olet, mutta pistä nimi nimilistaan ja kerro kuuluvasi meihin". Mikään ei muutu, paitsi että muuttuu. Minua huvittaa.
Molemmissa kampanjoissa äimistää se, mitä väliä sillä Jumalan totuusarvolla sitten oikein on? Kirkosta erotessa sentään vapautuu kirkollisverosta, ja kirkkoon liittymällä voi rahoittaa konkreettista toimintaa, ja jos niistä pitää, niin miksi ei?
Erikoista kampanjoinnissa on ollut lähinnä se, että lähinnä ateistien kampanjointi on aikaansaanut närää. Ja tämä närä on mainoksen kesyydestä huolimatta globaalia. Bannihaluja ja moitteita löytyy niin paljon uutisoinneista, kuin vain jaksaa Googlea käyttää. Sitä on haluttu kieltää. Jeesusmainoksissa kuitenkin vihjataan että Jeesus aivan varmasti on. Kuvissa Jeesus esimerkiksi ojentaa aivoja, ja kertoo että niillä voi itse ajatella. Silti uskovaisten mainoskampanjaa ei kielletä, sitä ehkä moititaan tyhmäksi. Tässä on selvästi asennoitumisero. Ja mielestäni se kertoo kristinuskon halveksivuudesta. Toisaalla ateisteja muistutetaan että uskonto "ei ole lahkolaistoimintaa". Kuitenkin käytännössä "lahkolaisia" ei rajoiteta mitenkään, ja ne sallitaan auliisti, nehän on aatetovereita. Lopulta näkyy vain se, mitä sallitaan. Siksi uskovaiset ovat esittämässä halujaan repiä ateistejen mainoksia pois. Uskiksille taas ehkä hihitellään, mutta ei olla kieltämässä.
Rinnastus on tärkeä, koska ateistien bussikampanjan alkusyyhän oli se, että kristilliselle vakiona maailmalla olleelle mainonnalle haluttiin tehdä vastineita. Valitettavasti tässä oli takana väärä oletus siitä että ihmisillä olisi aatteenvapaus, ja että ihmiset todella olisivat käytännössä tasa -arvoisia. Suuri osa on varmasti reiluja, mutta he myös antavat kaikenlaista tapahtua. Siksi epätasa -arvoisuus toteutuu. Hihhuleita on vähän, ja ilman jarruja he saavat paljon valtaa toimia. Mutta tämä ei pehmojessediggaria tietysti kiinnosta. On tärkeämpää olla hip, ja tuollaisen esiinnostaminen olisi surkeaa PR:ää, eikä jesse olis sen valossa pop valinta.
Ehkä syynä on seuraava: Kaikki ovat samanarvoisia, mutta uskovaiset ovat tasa -arvoisempia kuin toiset. Asetelma syntyy kun kaikilla on sananvapaus, ja kritisointikin on mielipide. Mutta sitten uskontoja on kunnioitettava erityisoikeuksin. Näin ateistien kritisoiminen on oikein, uskovaisten ei. Ateismin esittäminen taas on automaattisesti "Jumalan kieltämistä", joten ateismista ei saa puhua positiiviseen sävyyn. Tai sitten suurin osa on ihan reiluja, mutta ei tee mitään ja aiempi onkin vain vähemmistöaktiivien mielipide. Ja kun pieni osa toimii ja suurin osa on statisteja, vain "tähtinäyttelijät" näkyvät ja ne määräävät mitä tapahtuu.
Kuitenkin haluan hieman tukea kristittyjä tässä yhdessä kohden. Se on luovuuden kohdalla. Kirkon kampanja on mielestäni aliarvointia. Siinä yritetään olla niin "hip" ja "pop", "cool&hot" että UskoToivoRakkaus näyttää jopa minusta oudolta. Samalta kuin 1970 -lukujen rakennukset ja puvut, joita sen ajan B –skifissä esitettiin "futuristisina". Tietenkin se näyttää jälkeenjääneeltä ja vanhalta, juuri sillä tosi oudolla tavalla jolla nämä futuristiseksi yritetyt voivat. Se on kuitenkin ollut "omaa tuotantoa." Se ei sentään ole käännetty copy-paste.
Argumentti.fi:n mielestä ""jesseilyssä" on kyseessä aivan uusi, moderni uskonnonfilosofinen ja terapeuttinen, suvaitsevaisuutta ja elämänmyönteisyyttä korostava maailmankatsomus, jossa on tiettyjä historialliseen kristilliseen ajatteluun liittyviä käsitteitä ja uskomuksia mukana." Hän kirjoittaa kiivaammista kristityistä näin : "Vapaissa suunnissa ollaan tässä kohtaa edes rehellisempiä ja johdonmukaisempia kuin trendikkyyttä tavoittelevassa nuorten kosiskelukampanjassa: vapaat suunnat ottavat ihmisen vastaan "sellaisena kuin hän on", mutta heti kun ihminen on tullut "Jeesuksen luo" ja liittynyt esim. helluntaiseurakuntaan hänelle tehdään selväksi, että hän ei saa jäädä sellaiseksi kuin on, eikä häntä hyväksytä sellaisenaan, vaan hänen on muututtava, "annettava tahtonsa Jeesukselle"."
Kampanjan tarjoamassa asiassa pitäisi siis puhua uususkonnosta. Konkreettiset pelastus ja lopun ajan tuhosta puhuminen, Saatanan varominen ja moraalikoodisto ei ole kirkon sanomaa. Onkin koomista, että ateisteihin liitetään sana "uusateismi". Kuitenkin juuri tuo kristinuskon osuus näyttää olevan sitä "uuskristillisyyttä". Siinä ei ole vanhan kanssa yhteistä muuta kuin rahavarat ja pankkitilinnumerot. Muutoin on uudistuttu : Tosin sanavalintani on huono kun uutta ei ole otettu, vaan vanhasta on vain otettu kannanottoja ja sisältöä pois. Jäljellä onkin vain pehmyttä ympäripyöreyttä. Toki voi olla että käytäntö ei vastaa mainoskampanjaa, mutta silloinhan kirkko valehtelisi mainoksissaan. (Olkoot kuten haluatte.)
Minusta aivan samaa on ateistien kampanjanjoinnissa. Ennen oli "Eroa kirkosta", joka nimesi palvelun, kertoi sen olemassaolosta ja mainosti että sitä voi käyttää. Nykyinen taas on sisällöltään melko epämääräinen. "Jumalaa tuskin on. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä". Suomen wikipedia tuntee kampanjan, ja sieltä voi mullistaa miten vahvasti tämä on lainatavaraa ulkomailta. Sanat on vain käännetty, jopa värit ovat samat. Ennen oli sisältöä.
Tosin se, että näitä asioita ei välttämättä tarvitsisi mainostella ollenkaan, olisi hyvä miettiä. Onko ateismi tai uskonto jokin tuote, jota pitäisi jotenkin myydä? Tämä jos jokin on sitä "esineellistämistä".
Tässä on nyt sitten vastakkain kaksi laimeaa kampanjaa, jotka tarjoavat molemmat sisällyksetöntä pikkukuvaa elämänolemista. Ateistien kampanja ei kerro miten murehtiminen vähenee. Samoin kristinusko esittää "muutosta ilman muutosta". Ole itsesi onnellisempi versio. Samalla mainostetaan että mikään ei muutu. "Tule sellaisena kuin olet, ole jatkossa sellainen kuin olet, mutta pistä nimi nimilistaan ja kerro kuuluvasi meihin". Mikään ei muutu, paitsi että muuttuu. Minua huvittaa.
Molemmissa kampanjoissa äimistää se, mitä väliä sillä Jumalan totuusarvolla sitten oikein on? Kirkosta erotessa sentään vapautuu kirkollisverosta, ja kirkkoon liittymällä voi rahoittaa konkreettista toimintaa, ja jos niistä pitää, niin miksi ei?
Erikoista kampanjoinnissa on ollut lähinnä se, että lähinnä ateistien kampanjointi on aikaansaanut närää. Ja tämä närä on mainoksen kesyydestä huolimatta globaalia. Bannihaluja ja moitteita löytyy niin paljon uutisoinneista, kuin vain jaksaa Googlea käyttää. Sitä on haluttu kieltää. Jeesusmainoksissa kuitenkin vihjataan että Jeesus aivan varmasti on. Kuvissa Jeesus esimerkiksi ojentaa aivoja, ja kertoo että niillä voi itse ajatella. Silti uskovaisten mainoskampanjaa ei kielletä, sitä ehkä moititaan tyhmäksi. Tässä on selvästi asennoitumisero. Ja mielestäni se kertoo kristinuskon halveksivuudesta. Toisaalla ateisteja muistutetaan että uskonto "ei ole lahkolaistoimintaa". Kuitenkin käytännössä "lahkolaisia" ei rajoiteta mitenkään, ja ne sallitaan auliisti, nehän on aatetovereita. Lopulta näkyy vain se, mitä sallitaan. Siksi uskovaiset ovat esittämässä halujaan repiä ateistejen mainoksia pois. Uskiksille taas ehkä hihitellään, mutta ei olla kieltämässä.
Rinnastus on tärkeä, koska ateistien bussikampanjan alkusyyhän oli se, että kristilliselle vakiona maailmalla olleelle mainonnalle haluttiin tehdä vastineita. Valitettavasti tässä oli takana väärä oletus siitä että ihmisillä olisi aatteenvapaus, ja että ihmiset todella olisivat käytännössä tasa -arvoisia. Suuri osa on varmasti reiluja, mutta he myös antavat kaikenlaista tapahtua. Siksi epätasa -arvoisuus toteutuu. Hihhuleita on vähän, ja ilman jarruja he saavat paljon valtaa toimia. Mutta tämä ei pehmojessediggaria tietysti kiinnosta. On tärkeämpää olla hip, ja tuollaisen esiinnostaminen olisi surkeaa PR:ää, eikä jesse olis sen valossa pop valinta.
Ehkä syynä on seuraava: Kaikki ovat samanarvoisia, mutta uskovaiset ovat tasa -arvoisempia kuin toiset. Asetelma syntyy kun kaikilla on sananvapaus, ja kritisointikin on mielipide. Mutta sitten uskontoja on kunnioitettava erityisoikeuksin. Näin ateistien kritisoiminen on oikein, uskovaisten ei. Ateismin esittäminen taas on automaattisesti "Jumalan kieltämistä", joten ateismista ei saa puhua positiiviseen sävyyn. Tai sitten suurin osa on ihan reiluja, mutta ei tee mitään ja aiempi onkin vain vähemmistöaktiivien mielipide. Ja kun pieni osa toimii ja suurin osa on statisteja, vain "tähtinäyttelijät" näkyvät ja ne määräävät mitä tapahtuu.
Kuitenkin haluan hieman tukea kristittyjä tässä yhdessä kohden. Se on luovuuden kohdalla. Kirkon kampanja on mielestäni aliarvointia. Siinä yritetään olla niin "hip" ja "pop", "cool&hot" että UskoToivoRakkaus näyttää jopa minusta oudolta. Samalta kuin 1970 -lukujen rakennukset ja puvut, joita sen ajan B –skifissä esitettiin "futuristisina". Tietenkin se näyttää jälkeenjääneeltä ja vanhalta, juuri sillä tosi oudolla tavalla jolla nämä futuristiseksi yritetyt voivat. Se on kuitenkin ollut "omaa tuotantoa." Se ei sentään ole käännetty copy-paste.
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Valtionkirkon asiat ovat uskovaisten asioita - on yleinen asenne. Näin ei ole. Kirkko ei ole mikään "kansankirkko": Kaikki eivät ole sen jäseniä. Valtionkirkko se sen sijaan on, koska joka ikinen kansalainen - riippumatta siitä onko kirkon jäsen vai ei - tukee pakotetusti kirkon toimintaa. Yhteisöveroa rasahtaa kirkon tilille joka ikisestä maitopurkista. Valtionkirkkoa tukemattomille sallitaan vain kuolema.
Tätä kautta kirkko saa rahaa kaikilta. Tämä tekee sen asian käsittelystä aivan normaalin poliittisen asian. Sillä "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Jos ateistin raha kelpaa, niin kirkon olisi samalla pakko reagoida. Kirkko vertautuu tällöin täysin esimerkiksi sairaanhoitoon. Vertaus on siitä hyvä, että siitä maksavat nekin jotka eivät sitä satu tarvitsemaan.
Kun verorahoja menee johonkin toimintaan, se joutuu yleensä perustelemaan itsensä. Kuka vastustaa sairaanhoitoa? Käsi pystyyn ja tervetuloa arkadianmäelle. Laki sallii sen, että saat tehdä sinne mielenosoituksen. Ja voit käyttää argumenttina sitä että et käytä palveluja. Ja tätä pidettäisiin tässä tilanteessa argumenttina. Jonoa vaan ei ole, koska kaikki tietävät miksi sairaanhoito on hyvä asia. Eikä kukaan siksi vastusta sitä. Argumentit vakuuttavat ilmeisesti nekin jotka eivät koe tarvitsevansa julkista sairaalaa koskaan.
Tätä kautta valtionkirkon toiminnan kritisoiminen ei ole uskonnonvastustamista, se ei ole mitään ateismi -ilosanoman levittämistä. Se on meidän velvollisuutemme. Sillä tosiasiassa demokratia toimii sillä että verorahan käytöstäkin keskustellaan ja debatoidaan. Kun rahaa nyhdetään joka paikasta kirkolle, ei kyseessä ole uskontokeskustelu, vaan yhteisten varojen käytön kontrolli. Siksi kirkon pitäisi olla alistettu samanlaisille "vakaumussääntöjen seuraamiselle" kuin vaikkapa poliisit.
Poliisi ei saa jättää pidättämättä "kun ei tunnu siltä". Sillä hän on julkisia varoja käyttävä virkamies. Kirkko ei ole autonominen sisäpiiri, joka vain suoltaa rahaa ja hyvinvointia ympärilleen. Usein huomautetaan, että kirkko tekee hyvää. Levittää rahaa ja hyvinvointia ympärilleen ja ulkomaille asti. Mutta huomaamatta jää se, että tosiasiassa kirkko tekee sen jokaisen ihmisen rahoilla. Ilman yhteisöverorahoja, ateisteiltakin maitolitrasta nyhdettyjä, kirkko ei tekisi mitään. Ja ateistin verorahoja käytetään nyt siihenkin että naispappien työntekoa häiritään, sen oikeutuksesta kiistellään "että hei, saatko sä olla töissä. Että hiiteen yleinen mielipide, etenkin ateistejen. Heidän rooli on vaan suoltaa mukisematta rahaa että me saadaan kinata tästä asiasta". Ja tätä kutsutaan suvaitsevaisuudeksi. Ilmeisesti myös se on sitä "hyvää" jota kirkko tekee meidän kaikkien rahoilla.
Tätä kautta kirkko saa rahaa kaikilta. Tämä tekee sen asian käsittelystä aivan normaalin poliittisen asian. Sillä "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Jos ateistin raha kelpaa, niin kirkon olisi samalla pakko reagoida. Kirkko vertautuu tällöin täysin esimerkiksi sairaanhoitoon. Vertaus on siitä hyvä, että siitä maksavat nekin jotka eivät sitä satu tarvitsemaan.
Kun verorahoja menee johonkin toimintaan, se joutuu yleensä perustelemaan itsensä. Kuka vastustaa sairaanhoitoa? Käsi pystyyn ja tervetuloa arkadianmäelle. Laki sallii sen, että saat tehdä sinne mielenosoituksen. Ja voit käyttää argumenttina sitä että et käytä palveluja. Ja tätä pidettäisiin tässä tilanteessa argumenttina. Jonoa vaan ei ole, koska kaikki tietävät miksi sairaanhoito on hyvä asia. Eikä kukaan siksi vastusta sitä. Argumentit vakuuttavat ilmeisesti nekin jotka eivät koe tarvitsevansa julkista sairaalaa koskaan.
Tätä kautta valtionkirkon toiminnan kritisoiminen ei ole uskonnonvastustamista, se ei ole mitään ateismi -ilosanoman levittämistä. Se on meidän velvollisuutemme. Sillä tosiasiassa demokratia toimii sillä että verorahan käytöstäkin keskustellaan ja debatoidaan. Kun rahaa nyhdetään joka paikasta kirkolle, ei kyseessä ole uskontokeskustelu, vaan yhteisten varojen käytön kontrolli. Siksi kirkon pitäisi olla alistettu samanlaisille "vakaumussääntöjen seuraamiselle" kuin vaikkapa poliisit.
Poliisi ei saa jättää pidättämättä "kun ei tunnu siltä". Sillä hän on julkisia varoja käyttävä virkamies. Kirkko ei ole autonominen sisäpiiri, joka vain suoltaa rahaa ja hyvinvointia ympärilleen. Usein huomautetaan, että kirkko tekee hyvää. Levittää rahaa ja hyvinvointia ympärilleen ja ulkomaille asti. Mutta huomaamatta jää se, että tosiasiassa kirkko tekee sen jokaisen ihmisen rahoilla. Ilman yhteisöverorahoja, ateisteiltakin maitolitrasta nyhdettyjä, kirkko ei tekisi mitään. Ja ateistin verorahoja käytetään nyt siihenkin että naispappien työntekoa häiritään, sen oikeutuksesta kiistellään "että hei, saatko sä olla töissä. Että hiiteen yleinen mielipide, etenkin ateistejen. Heidän rooli on vaan suoltaa mukisematta rahaa että me saadaan kinata tästä asiasta". Ja tätä kutsutaan suvaitsevaisuudeksi. Ilmeisesti myös se on sitä "hyvää" jota kirkko tekee meidän kaikkien rahoilla.
Pappeja, virkamiehiä ja poliiseja.
Sandwalkissa esitettiin pastori, joka kieltäytyi vihkimästä homoseksuaaleja.. Syynä oli se, että se oli hänen uskonnollista vakaumustaan vastaan. Hänestä uskonnonvapaus salli hänen tehdä tämän kieltäytymisen. Tämä on jännittävä tilanne, koska hän samalla kielsi toisilta asioita oman vakaumuksensa pohjalta.
Mielestäni on selvää, että "asiakas on aina oikeassa". Kuten Moran sanoo: "You can't refuse to do your job because it conflicts with your personal prejudices." Tämä tarkoittaa sitä että kirkolla instituutiona on oikeus säätää säännöt. Työntekijöiden on seurattava niitä. Tämä tarkoittaa sitä että puljussa jokainen homo joko naitetaan tai ei naiteta.
Eikä ruveta tekemään mitään arpapeliä siitä, kuka pastori on paikalla. Sillä nyt homoseksuaalien naimisiinmeno riippuisi siitä miten ennakkoluuloisia pastoreita sattuu olemaan. Tämä ei ole tasa -arvoista. Toiset homot pääsevät helposti naimisiin kun toisille se vaatii enemmän töitä.
Kuvitellaan siis että olet poliisi, jonka ennakkoluulot kieltävät naisten toiminnan alalla. Tätä asennoitumista varmasti on ollut. Pitäisikö näiden poliisien saada vandalisoida työpaikkaa, voivatko he kieltäytyä tekemästä duunia samassa laitoksessa naisten kanssa? Entä jos olet armeijan kapiainen, jonka näkemyksen mukaan naiset eivät kuulu armeijaan ja joka kieltäytyy tämän vuoksi kouluttamasta kompanjaa jossa on yksikin nainen alokkaana? Entä jos olet poliisi, jonka mielestä kannabis pitäisi laillistaa, saako hän kieltäytyä sakottamasta hamppuveikkoja?
Yleinen järki sanoo, että ei. Heillä on kuitenkin myös oikeus mielipiteeseensä. Mutta he ovat virkamiehiä, tekemässä duunia. Siinä ei ennakkoluulot saisi vaikuttaa. Toki ne voivat käytännössä vaikuttaa, mutta tätä ei pitäisi sallia. Sille ei pitäisi hymistellä. Yleensä työpaikat suhtautuvat tälläisiin vakavasti. Puhuttelua ja asennekurssittamiskehotuksia tulee melko helposti. Mutta ei kirkkolaitoksessa.
Siellä suvaitsevaisuus näyttääkin olevan sitä, että suvaitaan ennakkoluuloja. Ehkä sen vuoksi että uskonto = ennakkoluulo? Uskonto ytimessään olisi laitos, joka olisi sisäänpäin lämpiävä ja omia selkään paukuttava? Laitos joka asettaa muut alemmas, huonommiksi ja pahemmiksi? En haluaisi että näin on. Enkä näe sitä pakkona.
Mielestäni on selvää, että "asiakas on aina oikeassa". Kuten Moran sanoo: "You can't refuse to do your job because it conflicts with your personal prejudices." Tämä tarkoittaa sitä että kirkolla instituutiona on oikeus säätää säännöt. Työntekijöiden on seurattava niitä. Tämä tarkoittaa sitä että puljussa jokainen homo joko naitetaan tai ei naiteta.
Eikä ruveta tekemään mitään arpapeliä siitä, kuka pastori on paikalla. Sillä nyt homoseksuaalien naimisiinmeno riippuisi siitä miten ennakkoluuloisia pastoreita sattuu olemaan. Tämä ei ole tasa -arvoista. Toiset homot pääsevät helposti naimisiin kun toisille se vaatii enemmän töitä.
Kuvitellaan siis että olet poliisi, jonka ennakkoluulot kieltävät naisten toiminnan alalla. Tätä asennoitumista varmasti on ollut. Pitäisikö näiden poliisien saada vandalisoida työpaikkaa, voivatko he kieltäytyä tekemästä duunia samassa laitoksessa naisten kanssa? Entä jos olet armeijan kapiainen, jonka näkemyksen mukaan naiset eivät kuulu armeijaan ja joka kieltäytyy tämän vuoksi kouluttamasta kompanjaa jossa on yksikin nainen alokkaana? Entä jos olet poliisi, jonka mielestä kannabis pitäisi laillistaa, saako hän kieltäytyä sakottamasta hamppuveikkoja?
Yleinen järki sanoo, että ei. Heillä on kuitenkin myös oikeus mielipiteeseensä. Mutta he ovat virkamiehiä, tekemässä duunia. Siinä ei ennakkoluulot saisi vaikuttaa. Toki ne voivat käytännössä vaikuttaa, mutta tätä ei pitäisi sallia. Sille ei pitäisi hymistellä. Yleensä työpaikat suhtautuvat tälläisiin vakavasti. Puhuttelua ja asennekurssittamiskehotuksia tulee melko helposti. Mutta ei kirkkolaitoksessa.
Siellä suvaitsevaisuus näyttääkin olevan sitä, että suvaitaan ennakkoluuloja. Ehkä sen vuoksi että uskonto = ennakkoluulo? Uskonto ytimessään olisi laitos, joka olisi sisäänpäin lämpiävä ja omia selkään paukuttava? Laitos joka asettaa muut alemmas, huonommiksi ja pahemmiksi? En haluaisi että näin on. Enkä näe sitä pakkona.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Passiivis-aggressiivinen uskonto.
Jose kävi reagoimassa erääseen aikaisemmista blogauksistani. Hänen reagointinsa oli sekä tavallinen että ymmärrettävä. Se nostaa esiin tärkeän asian uskonnoissa.
"Hei, itsekin päätin erota kirkosta, koska todella ymmärsin, ettei Suomen luterilaisen kirkon kristinusko ole Jeesuksen opetuksen mukaista, eikä sitä täten kuuluisikaan tukea. Minulla ei ole enää uskontoa, minulla on vain uskoni Jeesukseen ja se riittää."
Nimittäin siinä usko nähdään jonain joka eroaa järjestäytyneestä ideologiasta. Kommentin mukaan usko eroaa instituutiosta. Kirkkoon kuulumattomuus tarkoittaa että ei ole uskontoa.
Tämä on täysin väärin. Se on helppo osoittaa vääräksi jo tämän lainauksen kautta. Avainsana on "Jeesuksen opetuksen mukaista". Hänellä on käsitys tämän sisällöstä. Tämä sisältö on pakosti ideologia. Se tekee kannanottoja olemassaoloasioihin sekä siihen miten ihmisen pitää toimia. Se ei ole pelkkä oma vakaumus, vaan siinä on selvästi mukana "valtionkirkon tapa on väärä". Tämä tarkoittaa sitä että ideologia on sidottu. Se on instituutionomainen ; Se ei jää yksilöön vaan se on yleistettävä. Kirkko on tältä taholta joko oikeassa tai väärässä.
Tätä kautta on ymmärrettävä mitä sanoin kommentoitavassa blogauksessa:
"Mutta uskonto on eri asia. Uskonto taas tarkoittaa sitä että uskovaiset eivät anna vaan olla. He ovat ärsyttäviä. Ja he ovat maallinen, konkreettinen, instituutio jolla on konkreettisia jäseniä. He vaikuttavat maailmassa paljonkin. Jumala ei tee mitään, mutta uskovaiset tekevät."
Kun asia yhdistetään tässä mainitulla tavalla, käy niin että kirkko on oikeastaan enemmän laitos. Se ei ole juuri yhtään ideologia. Olenkin toistuvasti valittanut juuri siitä että kirkko ei tee kannanottoja. Esimerkiksi naispappeusväittely junnaa. Muutenkin kirkko yrittää olla niin avoin, että se lakkaa olemasta mikään moraalinen kompassi. Tätä kautta se latistuu laitokseksi, joka tuottaa ihmisen elämään joulukirkon, rippitilaisuuden (ja sukulaisten ja omien kakaroitten rippitilaisuudet) ja häät (kenties jopa useat). Tältä kannalta kirkko ei tee mitään. Tämä ideologisen sisällön puute tarkoittaa minusta oikeastaan sitä että kirkko ei ole uskonto. Se on uskontoa teeskentelevä instituutio.
Silloin se ei myöskään ärsytä toiminnallaan ateisteja. Nykykirkolla ei ole mitään "suoraan vastustettavaa sisältöä". Kirkon ongelma on siinä, että se esiintyy ideologiana, jota ei kuitenkaan loppujen lopuksi oikein ole. Mitä ihminen tekee moraalisella kompassilla, joka ei osoita oikein mihinkään? Mitä ihminen tekee pseudouskonnolla?
Ketä viestini siis kritisoi, jos ei kirkkoa? Heitä, joita aina.
Hihhuleita. He kasaavat kokoon kerhoja, joissa jäsenet tekevät käännytyssuoritteita. Minulla ei ole mitään ideologiaa vastaan itsessään. Vaan sitä vastaan, että tämä tuodaan aggressiivisesti toisille ikään kuin "ainoana oikeana tapana". Eri tavalla ajattelevia latisteaan joko aggressiivisuudellt, vihalla tai vielä pahemmin, säälillä.
Aggressiivisesti toimiva hihhuli asettuu "opettajan jota ei voi opettaa" ylivertaisen asemaan ja toimii käännytyskoneena jota ei voi käännyttää. Hän saa vallantunnetta tästä oikeassaolostaan ja haluaa vaikuttaa ja muuttaa ihmisiä. Mitä enemmän sitä parempi.
Vihaa käyttävät hihhulit ovat asenteiltaan tuttuja. Mutta heitä on kristityissä hihhuleissa melko vähän. Koska länsimaissa suuttuja koetaan valmiiksi hävinneenä. Sehän on kyllä sinänsä typerää, mutta se kuitenkin hillitsee pahinta kiukuttelua. Islamilaisissa maissa, joissa asenteet ovat erilaisia, tätä aggressiivisuutta kuitenkin on. Erimielisiä pitää esimerkiksi kivittää tai ruoskia. No, ovat kristityt suomessakin tappaneet jumalanpilkasta. Tosin ovat kutsuneet sitä kuolemanrangaistukseksi ja perustelleet sen pelastamisella: Keskiajalla kivun ajateltiin vähentävän sielun kärsimistä tuonpuoleisessa, maksavan syntejä ja todennäköistävän armoa. ja kuolema nähtiin vain porttina "siihen tärkeämpään" tuonpuoleiseen elämään. Kun rikoksesta on saatu tuomio, se voi vähentää Jumalan tarvetta tuomita uudestaan. Joten kuolemanrangaistus ja kidutus olivat palveluksia. Pääasia on tietenkin se, että tästä on otettu opiksi.
Sääliä käyttävät hihhulit pitävät erimielisiä alempana sakkina. Eli ei ymmärretä että "minun ideologia on hyvä, ja erilaiset ihmiset on yhtä hyviä", vaan oma hyvyys on nimen omaan paremmuutta muita kohtaan : Siksi esimerkiksi ateistit ovat heille pahoja ihmisiä, jotka ovat todellisuuskäsitykseltään vajaita. He ovat jotain jota ei itse haluta missään mielessä olla ja näihin pyritään tiivistämään kaikkia negatiivisia ominaisuuksia. ("Pinnallisia juopottelijoita, jotka miettivät vain kuukausipalkkaa ja bilettämistä" on yllättävän yleinen asenne.) Typeryksiä ja paholaisia jotka tulee pelastaa itseltään, rassukkavässykät.
Kun minulta on kysytty esimerkiksi sitä, että olenko miettinyt mitä mieltä Jeesus on roolipelaaisesta tai fantasiakirjallisuudesta, niin ihmettelen että miksi minun ylipäätään tarvitsisi. Kristinusko on muiden ideologia, ei minun. Sen jäsenten tulee miettiä että mitä mieltä Jeesus on. Minulle riittää se, että katson että onko roolipelaaminen ristiriidassa oman systeemini kanssa. Sen olen miettinyt.
Instituutio sinällään ei ole paha asia. Uskonto sinällään ei ole paha asia. Uskonnon seuraaminen ei sinällään ole paha asia. Uskonnollisen ison instituution pystyttäminen ei ole paha asia.
Mutta tyhjän tarjoaminen ideologiana on paha asia. Samoin on oman ideologian pakottaminen muille. Pitää olla sisältöä jäsenille, mutta ei julistamista ulkopuolisille. Jäsensäännöt sitovat jäseniä. Suomen lakikin pätee vain Suomen rajojen sisällä. Eikä rotareiden tai partiolaisten ohjenuoria tarvitse pakottaa niille, jotka ei ole niiden jäseniä. Tämä ei tarkoita että ulkopuolinen henkilö ei saisi seurata partio- tai rotarihyveitä. Niitä ei vaan saa pakottaa. Ja jos näitä ohjenuoria seuraa hyvin tarkasti, se voi jopa tarkoittaa sitä että kyseisen yksilön kannattaa liittyä niihin partiolaisiin. Pääseehän siin' samanmielisten seuraan.
"Hei, itsekin päätin erota kirkosta, koska todella ymmärsin, ettei Suomen luterilaisen kirkon kristinusko ole Jeesuksen opetuksen mukaista, eikä sitä täten kuuluisikaan tukea. Minulla ei ole enää uskontoa, minulla on vain uskoni Jeesukseen ja se riittää."
Nimittäin siinä usko nähdään jonain joka eroaa järjestäytyneestä ideologiasta. Kommentin mukaan usko eroaa instituutiosta. Kirkkoon kuulumattomuus tarkoittaa että ei ole uskontoa.
Tämä on täysin väärin. Se on helppo osoittaa vääräksi jo tämän lainauksen kautta. Avainsana on "Jeesuksen opetuksen mukaista". Hänellä on käsitys tämän sisällöstä. Tämä sisältö on pakosti ideologia. Se tekee kannanottoja olemassaoloasioihin sekä siihen miten ihmisen pitää toimia. Se ei ole pelkkä oma vakaumus, vaan siinä on selvästi mukana "valtionkirkon tapa on väärä". Tämä tarkoittaa sitä että ideologia on sidottu. Se on instituutionomainen ; Se ei jää yksilöön vaan se on yleistettävä. Kirkko on tältä taholta joko oikeassa tai väärässä.
Tätä kautta on ymmärrettävä mitä sanoin kommentoitavassa blogauksessa:
"Mutta uskonto on eri asia. Uskonto taas tarkoittaa sitä että uskovaiset eivät anna vaan olla. He ovat ärsyttäviä. Ja he ovat maallinen, konkreettinen, instituutio jolla on konkreettisia jäseniä. He vaikuttavat maailmassa paljonkin. Jumala ei tee mitään, mutta uskovaiset tekevät."
Kun asia yhdistetään tässä mainitulla tavalla, käy niin että kirkko on oikeastaan enemmän laitos. Se ei ole juuri yhtään ideologia. Olenkin toistuvasti valittanut juuri siitä että kirkko ei tee kannanottoja. Esimerkiksi naispappeusväittely junnaa. Muutenkin kirkko yrittää olla niin avoin, että se lakkaa olemasta mikään moraalinen kompassi. Tätä kautta se latistuu laitokseksi, joka tuottaa ihmisen elämään joulukirkon, rippitilaisuuden (ja sukulaisten ja omien kakaroitten rippitilaisuudet) ja häät (kenties jopa useat). Tältä kannalta kirkko ei tee mitään. Tämä ideologisen sisällön puute tarkoittaa minusta oikeastaan sitä että kirkko ei ole uskonto. Se on uskontoa teeskentelevä instituutio.
Silloin se ei myöskään ärsytä toiminnallaan ateisteja. Nykykirkolla ei ole mitään "suoraan vastustettavaa sisältöä". Kirkon ongelma on siinä, että se esiintyy ideologiana, jota ei kuitenkaan loppujen lopuksi oikein ole. Mitä ihminen tekee moraalisella kompassilla, joka ei osoita oikein mihinkään? Mitä ihminen tekee pseudouskonnolla?
Ketä viestini siis kritisoi, jos ei kirkkoa? Heitä, joita aina.
Hihhuleita. He kasaavat kokoon kerhoja, joissa jäsenet tekevät käännytyssuoritteita. Minulla ei ole mitään ideologiaa vastaan itsessään. Vaan sitä vastaan, että tämä tuodaan aggressiivisesti toisille ikään kuin "ainoana oikeana tapana". Eri tavalla ajattelevia latisteaan joko aggressiivisuudellt, vihalla tai vielä pahemmin, säälillä.
Aggressiivisesti toimiva hihhuli asettuu "opettajan jota ei voi opettaa" ylivertaisen asemaan ja toimii käännytyskoneena jota ei voi käännyttää. Hän saa vallantunnetta tästä oikeassaolostaan ja haluaa vaikuttaa ja muuttaa ihmisiä. Mitä enemmän sitä parempi.
Vihaa käyttävät hihhulit ovat asenteiltaan tuttuja. Mutta heitä on kristityissä hihhuleissa melko vähän. Koska länsimaissa suuttuja koetaan valmiiksi hävinneenä. Sehän on kyllä sinänsä typerää, mutta se kuitenkin hillitsee pahinta kiukuttelua. Islamilaisissa maissa, joissa asenteet ovat erilaisia, tätä aggressiivisuutta kuitenkin on. Erimielisiä pitää esimerkiksi kivittää tai ruoskia. No, ovat kristityt suomessakin tappaneet jumalanpilkasta. Tosin ovat kutsuneet sitä kuolemanrangaistukseksi ja perustelleet sen pelastamisella: Keskiajalla kivun ajateltiin vähentävän sielun kärsimistä tuonpuoleisessa, maksavan syntejä ja todennäköistävän armoa. ja kuolema nähtiin vain porttina "siihen tärkeämpään" tuonpuoleiseen elämään. Kun rikoksesta on saatu tuomio, se voi vähentää Jumalan tarvetta tuomita uudestaan. Joten kuolemanrangaistus ja kidutus olivat palveluksia. Pääasia on tietenkin se, että tästä on otettu opiksi.
Sääliä käyttävät hihhulit pitävät erimielisiä alempana sakkina. Eli ei ymmärretä että "minun ideologia on hyvä, ja erilaiset ihmiset on yhtä hyviä", vaan oma hyvyys on nimen omaan paremmuutta muita kohtaan : Siksi esimerkiksi ateistit ovat heille pahoja ihmisiä, jotka ovat todellisuuskäsitykseltään vajaita. He ovat jotain jota ei itse haluta missään mielessä olla ja näihin pyritään tiivistämään kaikkia negatiivisia ominaisuuksia. ("Pinnallisia juopottelijoita, jotka miettivät vain kuukausipalkkaa ja bilettämistä" on yllättävän yleinen asenne.) Typeryksiä ja paholaisia jotka tulee pelastaa itseltään, rassukkavässykät.
Kun minulta on kysytty esimerkiksi sitä, että olenko miettinyt mitä mieltä Jeesus on roolipelaaisesta tai fantasiakirjallisuudesta, niin ihmettelen että miksi minun ylipäätään tarvitsisi. Kristinusko on muiden ideologia, ei minun. Sen jäsenten tulee miettiä että mitä mieltä Jeesus on. Minulle riittää se, että katson että onko roolipelaaminen ristiriidassa oman systeemini kanssa. Sen olen miettinyt.
Instituutio sinällään ei ole paha asia. Uskonto sinällään ei ole paha asia. Uskonnon seuraaminen ei sinällään ole paha asia. Uskonnollisen ison instituution pystyttäminen ei ole paha asia.
Mutta tyhjän tarjoaminen ideologiana on paha asia. Samoin on oman ideologian pakottaminen muille. Pitää olla sisältöä jäsenille, mutta ei julistamista ulkopuolisille. Jäsensäännöt sitovat jäseniä. Suomen lakikin pätee vain Suomen rajojen sisällä. Eikä rotareiden tai partiolaisten ohjenuoria tarvitse pakottaa niille, jotka ei ole niiden jäseniä. Tämä ei tarkoita että ulkopuolinen henkilö ei saisi seurata partio- tai rotarihyveitä. Niitä ei vaan saa pakottaa. Ja jos näitä ohjenuoria seuraa hyvin tarkasti, se voi jopa tarkoittaa sitä että kyseisen yksilön kannattaa liittyä niihin partiolaisiin. Pääseehän siin' samanmielisten seuraan.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Malta odottaa!
Elossa.fi on nuorille tarkoitettu kirkon palvelus. Kirjoittelin sen "kirkkoveneestä", josta oltiin uutisoitu. Ajattelin tutustua että mitä hyvyyttä kirkko nuorille opettaa uudella humoristisella tyylillään.
Sillä heillähän on mainosta, julkisuutta. Olisi hyvä olla palveluakin. Mitä siis sain klikatessani linkkiä?
"Palvelin www.elossa.fi kohteessa Malta odottaa! Elossa.fi avautuu Qstock-perjantaina 24.7.2009! vaatii käyttäjänimen ja salasanan.
Varoitus: Tämä palvelin pyytää, että käyttäjänimi ja salasana lähetetään suojaamattomana (käyttäen perustodennusta ja ilman suojattua yhteyttä)."
Kirkon taho ei siis ole ns. "hoitanut hommiaan". Olen toki oppinut pelinjohtajana ja larppien pitäjänä että hommaa on paljon. Mutta olen oppinut myös, että ensin kannattaa suunnitella pelin pohja ja miettiä juttuja jo valmiiksi, ennen kuin lähtee etsimään pelaajia. Pitää olla valmis konsepti, johon pelaajat vain astuvat mukaan niin että näyttää että työtä ei ole tehty.
Paras hovimestari on sellainen jonka olemassaoloa ei huomaa.
Kirkko taas näyttää puuhaavan siten että ensin mainostetaan pelistä ja kun pelaaja saapuu paikalle, kerrotaan että "pidetään myöhemmin". Tämä on toki liiankin tavallista roolipelipiireissä, mutta kirkko tekee hommaa työkseen, kun taas tälläinen "peli jota ei ole vielä" on amatöörien puuhastelua.
Nyt mainostetaan ja hommataan julkisuutta, mutta sitten ei olekaan mitään. Kuvastaako tämä jotenkin olennaisesti kirkon toimintaa? Että paljon puhetta, mutta vähän sisällöntarjontaa? Että kunhan on julkisuutta siitä että on huumorilla sävytettyä nuorisotyötä, se riittää. Että itse palvelua voidaan pantata. Eihän se ole yhtä tärkeä asia kuin julkisuus. Julkisuus ensin, ja vasta sitten pitkään myöhemmin se itse sisältö?
Tämän kutsuminen amatöörien puuhasteluksi on loukkaus. Oikeampi kutsumanimi olisi "kädettömien amatöörien puuhastelu". Nimittäin moni amatööri pystyy hoitamaan yllättävänkin mutkikkaita pelejä.
Esimerkiksi tiedän tapauksen, jossa ensikertalainen pelinjohtaja yksin proppasi puoli hehtaaria metsää, rakensi ja viritti lamppuja, hankki pattereita, akkuja. Leikki kaukosäätimillä. joita sai päälle ja pois halutessa. Jotta sai erikoisefektejä. Lamppuja käytettiin muutaman minuutin verran. Tämä vaati ison työmäärän. Varasi jopa yhdeltä paikalliselta ruokailualan yrittäjältä ruokailupaikan, pelimaksut oli silti melko pieniä, eikä se täti sitä tietenkään ilmaiseksi tehnyt. Hommasi sosiaalisilla suhteilla + varusti paikalle ensiapukortilla varustetun tyypin joka on ammattimainen eräopas. Että ei riskeerata henkeä ja terveyttä. Kyseinen ensikertalainen sanoi että "kunnioittaa pelaajia" ja halusi tarjota puitteet niin että ne voi keskittyä pääasiaan, pelaamiseen.
Tästä ei voi päätellä muuta kuin että kirkolta puuttuu kunnioitus nuoriin. Ammattitaidosta ei voida puhua. Hoitaisivat ne hommansa.
PS: Minun on lupa, suorastaan velvollisuus, valittaa tästä aiheesta vaikka en ole kirkon jäsen. Koska minun varojani menee yhteisöverotuksen kautta tämän puljun pyörittämiseen. Kun raha kiinnostaa, on muunkin syytä kiinnostaa. Jos minun rahaani ei käytettäisi, ei tietenkään kiinnostaisi. Silloin voisin jopa toivoa että kirkko hoitaisi jatkossakin asiansa yhtä "asiantuntevasti". Sehän ajaisi ateismin asiaa. Mutta nyt kun minun rahoja menee, sitä toivoo että rahat käytettäisiin edes jokseenkin taitavasti. Ja larppien kautta minulla on "jonkinlainen aavistus" siitä mitä nuorisotyössä tarvitaan. En ehkä ole ammattilainen, mutta osaan tunnistaa kädettömän amatööriyden.
Sillä heillähän on mainosta, julkisuutta. Olisi hyvä olla palveluakin. Mitä siis sain klikatessani linkkiä?
"Palvelin www.elossa.fi kohteessa Malta odottaa! Elossa.fi avautuu Qstock-perjantaina 24.7.2009! vaatii käyttäjänimen ja salasanan.
Varoitus: Tämä palvelin pyytää, että käyttäjänimi ja salasana lähetetään suojaamattomana (käyttäen perustodennusta ja ilman suojattua yhteyttä)."
Kirkon taho ei siis ole ns. "hoitanut hommiaan". Olen toki oppinut pelinjohtajana ja larppien pitäjänä että hommaa on paljon. Mutta olen oppinut myös, että ensin kannattaa suunnitella pelin pohja ja miettiä juttuja jo valmiiksi, ennen kuin lähtee etsimään pelaajia. Pitää olla valmis konsepti, johon pelaajat vain astuvat mukaan niin että näyttää että työtä ei ole tehty.
Paras hovimestari on sellainen jonka olemassaoloa ei huomaa.
Kirkko taas näyttää puuhaavan siten että ensin mainostetaan pelistä ja kun pelaaja saapuu paikalle, kerrotaan että "pidetään myöhemmin". Tämä on toki liiankin tavallista roolipelipiireissä, mutta kirkko tekee hommaa työkseen, kun taas tälläinen "peli jota ei ole vielä" on amatöörien puuhastelua.
Nyt mainostetaan ja hommataan julkisuutta, mutta sitten ei olekaan mitään. Kuvastaako tämä jotenkin olennaisesti kirkon toimintaa? Että paljon puhetta, mutta vähän sisällöntarjontaa? Että kunhan on julkisuutta siitä että on huumorilla sävytettyä nuorisotyötä, se riittää. Että itse palvelua voidaan pantata. Eihän se ole yhtä tärkeä asia kuin julkisuus. Julkisuus ensin, ja vasta sitten pitkään myöhemmin se itse sisältö?
Tämän kutsuminen amatöörien puuhasteluksi on loukkaus. Oikeampi kutsumanimi olisi "kädettömien amatöörien puuhastelu". Nimittäin moni amatööri pystyy hoitamaan yllättävänkin mutkikkaita pelejä.
Esimerkiksi tiedän tapauksen, jossa ensikertalainen pelinjohtaja yksin proppasi puoli hehtaaria metsää, rakensi ja viritti lamppuja, hankki pattereita, akkuja. Leikki kaukosäätimillä. joita sai päälle ja pois halutessa. Jotta sai erikoisefektejä. Lamppuja käytettiin muutaman minuutin verran. Tämä vaati ison työmäärän. Varasi jopa yhdeltä paikalliselta ruokailualan yrittäjältä ruokailupaikan, pelimaksut oli silti melko pieniä, eikä se täti sitä tietenkään ilmaiseksi tehnyt. Hommasi sosiaalisilla suhteilla + varusti paikalle ensiapukortilla varustetun tyypin joka on ammattimainen eräopas. Että ei riskeerata henkeä ja terveyttä. Kyseinen ensikertalainen sanoi että "kunnioittaa pelaajia" ja halusi tarjota puitteet niin että ne voi keskittyä pääasiaan, pelaamiseen.
Tästä ei voi päätellä muuta kuin että kirkolta puuttuu kunnioitus nuoriin. Ammattitaidosta ei voida puhua. Hoitaisivat ne hommansa.
PS: Minun on lupa, suorastaan velvollisuus, valittaa tästä aiheesta vaikka en ole kirkon jäsen. Koska minun varojani menee yhteisöverotuksen kautta tämän puljun pyörittämiseen. Kun raha kiinnostaa, on muunkin syytä kiinnostaa. Jos minun rahaani ei käytettäisi, ei tietenkään kiinnostaisi. Silloin voisin jopa toivoa että kirkko hoitaisi jatkossakin asiansa yhtä "asiantuntevasti". Sehän ajaisi ateismin asiaa. Mutta nyt kun minun rahoja menee, sitä toivoo että rahat käytettäisiin edes jokseenkin taitavasti. Ja larppien kautta minulla on "jonkinlainen aavistus" siitä mitä nuorisotyössä tarvitaan. En ehkä ole ammattilainen, mutta osaan tunnistaa kädettömän amatööriyden.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
"Aurinko" "paistaa" "orjantappurapensaaseenkin"?
Oulun seurakunnan "elossa.fi" sai pientä julkisuutta, koska se pisti kirkkovenetunnuksen nuortensivulle. "Katsojan silmän" kommentit ovat seuraavat: "Ensimmäisenä mieleen tuli aurinko. Sen jälkeen tuli kieltämättä orjantappurakruunu. Ei kauaa mennyt, kun huudahdin, että tuohan on kirkkovene."
Kuvio kieltämättä näyttää tutulta. Seurakunnassa asiaan suhtaudutaan huumorilla: "tavoitteena oli löytää kampanjalle muunlainen tunnus kuin perinteiset risti tai kala. "Kirkkovene itsessään on vanha yhteisöllinen juttu. Joka kylässä oli kirkkovene, jonka ylläpitoon ihmiset osallistuivat."". Merkeillä on kuitenkin myös vakiintuneet merkitykset, joten tässä vihjataan yksiavioisuuden vähentämisen suuntaan? Ei sinänsä, yhteishuollolla kirkkoveneet pysyvät hyvässä kunnossa ja silloin niillä voi soudella liukkaasti.
Kuviossa ei ilmeisesti ole mitään paheksuttavaa. (Miksipä olisikaan?) "Kieksi ei suoraan tyrmää ajatusta kirkkoveneestä esimerkiksi seurakuntatalon seinällä". En minäkään, mutta luultavasti eri syistä. Sama koskee tietenkin lausuntoa "Se on tunnus, joka voi nostaa todella esille sanan kirkko." Absolutely!
Joka tapauksessa tämä näyttää että kirkossakin on myös huumorintajua.
Kuvio kieltämättä näyttää tutulta. Seurakunnassa asiaan suhtaudutaan huumorilla: "tavoitteena oli löytää kampanjalle muunlainen tunnus kuin perinteiset risti tai kala. "Kirkkovene itsessään on vanha yhteisöllinen juttu. Joka kylässä oli kirkkovene, jonka ylläpitoon ihmiset osallistuivat."". Merkeillä on kuitenkin myös vakiintuneet merkitykset, joten tässä vihjataan yksiavioisuuden vähentämisen suuntaan? Ei sinänsä, yhteishuollolla kirkkoveneet pysyvät hyvässä kunnossa ja silloin niillä voi soudella liukkaasti.
Kuviossa ei ilmeisesti ole mitään paheksuttavaa. (Miksipä olisikaan?) "Kieksi ei suoraan tyrmää ajatusta kirkkoveneestä esimerkiksi seurakuntatalon seinällä". En minäkään, mutta luultavasti eri syistä. Sama koskee tietenkin lausuntoa "Se on tunnus, joka voi nostaa todella esille sanan kirkko." Absolutely!
Joka tapauksessa tämä näyttää että kirkossakin on myös huumorintajua.
tiistai 30. kesäkuuta 2009
Jussi K. Niemelä ja rautaristit.
Juha Molari esitti että "Jussi K. Niemelän, käsiin tatuoitujen natsisymbolien, miniatyyrikokoisten rautaristien, töhrimän miehen, johdolla".
Backman taas esitti että "Jussi K. Niemelä esitti Rautatientorilla ja YouTube-videoissa käsissään olevia tautointeja, jotka ainakin minulle näyttivät jonkinlaisilta natsimerkeiltä tai ainakin mystisiltä riimukirjoituksilta, ehkä johonkin luonnonuskoon liittyviltä."
Tässä hän yritti rinnastaa ateistit natseihin. Ja että kyseessä olisi jokin pakanauskonto, jota vain naamioidaan uskonnottomuudeksi. Tosin minua kiinnostaa se, miten yhden ihmisen tapauksessa voidaan vetää mitään johtopäätöksiä massasta. Toisekseen minua kiinnostaisi tietää että jos ne ovat rautaristejä, niin mikä on niiden historia. Jos esimerkiksi tapaan kristityn entisen moottoripyöräjengin jäsenen, jolla on tatuointeja, esimerkiksi niitä kyyneliä, joita ulkomaisissa jengeissä otetaan ja väritellään jos saadaan murhatehtävä, kun se on tehty, kun siitä on jääty kiinni ja kun tuomio on lusittu loppuun. En päättelisi hänestä että kristityt olisivat murhaajia.
Päin vastoin, uskon että maailmassa on todella sellaisia kristittyjä jotka ovat hylänneet em. elämän ja ovat näiden tatuoiden koristamia. He voivat innokkaasti käännyttää - eli omasta mielestään pelastaa - ihmisiä. Tämä ei tarkoita että kristityt olisivat murhaajia ja rikollisia.
No, varmuuden vuoksi otin snapshotin siitä kuuluisasta YouTube -videosta. Siinä on tietysti kovin uskontoja puolustava sävy. Argumenttina esitetään jopa että ateistit tai vapaa -ajattelijat ei mieti että kirkon jäsenmaksuilla voidaan tehdä paljon hyvääkin. Mutta kun tämä ei valitettavasti ole kaikki. Tosiasiassahan ainakin minä tunnustan kirkon nämäkin asiat ja teot. Mutta valitettavasti kirkko niputtaa. Siksi jos vastakkain on sekulaari auttamisjärjestö, jolle lähettää sama raha, niin kirkko tuhlaa sitä ateistien mielestä vastustettaviinkin asioihin. Se on sama, kuin jos joku tykkää parista asiasta mitä Greenpeace tekee ja vastustaa paria asiaa, kannattaa ehkä valita toinen auttamisjärjestö. Sellainen joka ei tee niitä ikäviä asioita yhtä paljon. Tämä ei tarkoita että pitäisi Greenpeacea läpeensä pahana. Ja lisäksi nyt kirkko estää muita auttamasta: Sillä on asiassa vahvat markkinat. Kirkon tuho avaisi vähemmän ideologiaan sidottujen vaihtoehtojen markkinat. Lisäksi ketään ei voida muutenkaan syyttää siitä että ei vapaaehtoisesti laita rahaa vaikka Greenpeaceen. Eli vaikka ateisti ei auttaisi ja kirkon lopettaminen veisi varoja hyväntekeväisyydestä, ei se ole mikään argumentti sen puolesta että toiminta pitäisi estää. Eihän ole rikollista jos et laita kuukausilahoitusta WWF:ällekään. Ja jos joku kampanjoi Greenpeacea vastaan nostaen esiin kritiikkiä sen kampanjoista, se toki vie Greenpeacelta kannattajia ja tätä kautta rahaa menee pois myös niistä hyvistä asioista. Mutta ei tämä ole mikään argumentti sitä vastaan että tämä Greenpeacekritiikki tulisi kieltää ja lakaista pois.
Tosin minä teen lahjoituksen sinne. Olin aikaisemmin Greenpeacella, mutta se teki asioita ja tempauksia joista en pitänyt. Itse asiassa ihan ärsyttääkseni laitan WWF:älle menemään saman verran rahaa kuin mitä maksaisin kirkollisveroja. Suosittelen. Moni hyväntekeväisyysjärjestö tekee vähemmän ideologiaan sidottua työtä ja voit korvamerkitä niiden kohteet tasan siihen mistä itse pidät. Kirkko ei tätä salli. Kirkollisverorahoja ei ole korvamerkitty mitenkään siihen että "tämä penni käytetään tähän". Itseäni kiinnostaa juuri luontoasiat ja niiden hoitaminen. Jollakulla toisella voi olla toiset arvot.
Kun tämän ottaa huomioon näyttääkin enemmän siltä että kommentoija on ideologian sokaisema, vain yhden asian mies, joka käyttää mitä tahansa oljenkortta miettimättä lainkaan sen oljenkorjen vaihtoehtoja. Tämä ajattelemattomuus kertoo siitä että hän ei ole tutustunut riittävästi ateistejen mielipiteisiin ja mietintöihin. Koska muuten hän tietäisi että he miettivät näitäkin seikkoja ja ovat ottaneet ne jo huomioonkin. Ehkä tiedottamista tulisikin siis lisätä, jotta tälläiset harhaluulot ateistejen ajattelemattomuudesta saataisiin loppumaan?
Mutta siihen kuvaan. En malttanut olla kommentoimatta kuvatekstejen muodossa.
Backman taas esitti että "Jussi K. Niemelä esitti Rautatientorilla ja YouTube-videoissa käsissään olevia tautointeja, jotka ainakin minulle näyttivät jonkinlaisilta natsimerkeiltä tai ainakin mystisiltä riimukirjoituksilta, ehkä johonkin luonnonuskoon liittyviltä."
Tässä hän yritti rinnastaa ateistit natseihin. Ja että kyseessä olisi jokin pakanauskonto, jota vain naamioidaan uskonnottomuudeksi. Tosin minua kiinnostaa se, miten yhden ihmisen tapauksessa voidaan vetää mitään johtopäätöksiä massasta. Toisekseen minua kiinnostaisi tietää että jos ne ovat rautaristejä, niin mikä on niiden historia. Jos esimerkiksi tapaan kristityn entisen moottoripyöräjengin jäsenen, jolla on tatuointeja, esimerkiksi niitä kyyneliä, joita ulkomaisissa jengeissä otetaan ja väritellään jos saadaan murhatehtävä, kun se on tehty, kun siitä on jääty kiinni ja kun tuomio on lusittu loppuun. En päättelisi hänestä että kristityt olisivat murhaajia.
Päin vastoin, uskon että maailmassa on todella sellaisia kristittyjä jotka ovat hylänneet em. elämän ja ovat näiden tatuoiden koristamia. He voivat innokkaasti käännyttää - eli omasta mielestään pelastaa - ihmisiä. Tämä ei tarkoita että kristityt olisivat murhaajia ja rikollisia.
No, varmuuden vuoksi otin snapshotin siitä kuuluisasta YouTube -videosta. Siinä on tietysti kovin uskontoja puolustava sävy. Argumenttina esitetään jopa että ateistit tai vapaa -ajattelijat ei mieti että kirkon jäsenmaksuilla voidaan tehdä paljon hyvääkin. Mutta kun tämä ei valitettavasti ole kaikki. Tosiasiassahan ainakin minä tunnustan kirkon nämäkin asiat ja teot. Mutta valitettavasti kirkko niputtaa. Siksi jos vastakkain on sekulaari auttamisjärjestö, jolle lähettää sama raha, niin kirkko tuhlaa sitä ateistien mielestä vastustettaviinkin asioihin. Se on sama, kuin jos joku tykkää parista asiasta mitä Greenpeace tekee ja vastustaa paria asiaa, kannattaa ehkä valita toinen auttamisjärjestö. Sellainen joka ei tee niitä ikäviä asioita yhtä paljon. Tämä ei tarkoita että pitäisi Greenpeacea läpeensä pahana. Ja lisäksi nyt kirkko estää muita auttamasta: Sillä on asiassa vahvat markkinat. Kirkon tuho avaisi vähemmän ideologiaan sidottujen vaihtoehtojen markkinat. Lisäksi ketään ei voida muutenkaan syyttää siitä että ei vapaaehtoisesti laita rahaa vaikka Greenpeaceen. Eli vaikka ateisti ei auttaisi ja kirkon lopettaminen veisi varoja hyväntekeväisyydestä, ei se ole mikään argumentti sen puolesta että toiminta pitäisi estää. Eihän ole rikollista jos et laita kuukausilahoitusta WWF:ällekään. Ja jos joku kampanjoi Greenpeacea vastaan nostaen esiin kritiikkiä sen kampanjoista, se toki vie Greenpeacelta kannattajia ja tätä kautta rahaa menee pois myös niistä hyvistä asioista. Mutta ei tämä ole mikään argumentti sitä vastaan että tämä Greenpeacekritiikki tulisi kieltää ja lakaista pois.
Tosin minä teen lahjoituksen sinne. Olin aikaisemmin Greenpeacella, mutta se teki asioita ja tempauksia joista en pitänyt. Itse asiassa ihan ärsyttääkseni laitan WWF:älle menemään saman verran rahaa kuin mitä maksaisin kirkollisveroja. Suosittelen. Moni hyväntekeväisyysjärjestö tekee vähemmän ideologiaan sidottua työtä ja voit korvamerkitä niiden kohteet tasan siihen mistä itse pidät. Kirkko ei tätä salli. Kirkollisverorahoja ei ole korvamerkitty mitenkään siihen että "tämä penni käytetään tähän". Itseäni kiinnostaa juuri luontoasiat ja niiden hoitaminen. Jollakulla toisella voi olla toiset arvot.
Kun tämän ottaa huomioon näyttääkin enemmän siltä että kommentoija on ideologian sokaisema, vain yhden asian mies, joka käyttää mitä tahansa oljenkortta miettimättä lainkaan sen oljenkorjen vaihtoehtoja. Tämä ajattelemattomuus kertoo siitä että hän ei ole tutustunut riittävästi ateistejen mielipiteisiin ja mietintöihin. Koska muuten hän tietäisi että he miettivät näitäkin seikkoja ja ovat ottaneet ne jo huomioonkin. Ehkä tiedottamista tulisikin siis lisätä, jotta tälläiset harhaluulot ateistejen ajattelemattomuudesta saataisiin loppumaan?
Mutta siihen kuvaan. En malttanut olla kommentoimatta kuvatekstejen muodossa.
Minusta se ei edes muistuta kaukaisesti rautaristiä. Voidaan jopa kysyä onko tälläinen syyte rautaristin tatuoimisesta suorastaan herjaus? Eikö tälläisiä syytteitä pitäisi tehdä vahvojen todisteiden kautta? Nyt näyttää siltä että ateistien vastustajat vain heittelevät hajanaisin ja vajavaisen pohjalta ihan mitä tahansa. Ja kun näin toimivat heidän "älykkönsä", mitä voimme odottaa muilta? Aivan. vielä huonompaa. Kun tämä on parasta ateisminvastustusta, mitä älykkökristityt voivat saada aikaiseksi - kun heidän ykkösälykkötohtorinsa kerran ovat siitä blogeihinsa kirjoittaneet, niin miten huonoilla kantimilla se kampanjanvastustuskampanjointi sitten oikein onkaan?
PS.
Jostain syytä tatuointeja ei tulkittu osoitukseksi siitä että vapaa -ajattelijat eivät pitäisi asiaa "pyhänä". Mikä taas tarkoittaisi sitä että he olisivat ideologiansa mukaisia, eli eivät loukkaantuisi edes siitä että heidän nahkaansa laitetaan luonnonuskonnon merkkejä. Ongelmanahan tässä on tietenkin se, että vaihtoehtoina ei olekaan "joko pyhää on tai pyhää ei ole", vaan se että jos ateisti tatuoisi ristin -rautaisen tai ei- ihoonsa, se kertoisi siitä että hän "kannattaa" asiaa. Eihän symbolin vaihto muuttaisi sitä. Kieltäytyminen taas kertoisi "loukkaantumisesta", joka ainakin Molarin mahtiepälogiikalla tarkoittaisi sitä että hänellä on jokin "pyhä" asia, jota hän pitää "jumalana". Tässä näkee että ateismi on vain vastustettava ilmiö. Jos ei edusta uskontoa, rooli on toimia sylkykuppina. Koska sylkykuppia ei voi loukata eikä se loukkaannu. Tai jos tekee, niin osoittaa että uskovaiset on oikeassa koska sillekin on "pyhiä" asioita.sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
Valapatoksi.
"Ehdottomasti ei isä" Mitro Repoa käsitelleessä jutussani oli ihan aiheellinen kommentti.
"Pakkohan niiden kirkon päämiesten oli reagoida, kun papinvalassa käsittääkseni pappi sitoutuu olemaan asettumatta minkään maallisen vallan puolelle tjsp, olemaan ottamatta kantaa poliittisissa kysymyksissä. Eli isä Mitro syyllistyi virkavirheeseen/rikkoi papinvalansa. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt, ortodoksinen äitini kun on närkästyneenä paasannut Mitrosta kerran jos toisenkin..."
Tämä nimittäin tuo esiin muitakin uskontoihin liittyviä asioita. Kuten tuossa jutussakin, itse huono PR kirkolle ei ole kenellekään epäselvä. Syy moitteeseen tuli kuitenkin uskonnon sisältä. Tämä ei siis poista kirkon virhettä tai tuomittavuutta, vaan itse asiassa lisää sitä.
Tämä sama liittyy kirkon naispappeuskysymyksiinkin olennaisesti. Jos uskonnossa esiintyy pappishenkilöitä jotka kieltää naispappeuden, eikö ihminen voi tästä tehdä päätelmää että kirkko on sovinistinen? Eikö se, että ideologia tukee tätä asiaa, vain osoita että kyse ei ole yksilöiden hairahtumisesta. Eli jos naispappeutta pitää pahana, se kertoo koko systeemin korruptoitumisesta. Tätä kautta naisppappeuden vastustamisen voidaan nähdä koskevan laajemmin asiaa. Se ei enää käsittele uskovaisen näkemyksiä, vaan laajempaa teemaa. Koko ideologiaa sieltä taustalta. Ja on selvää että jos ideologia painottaa rasismia tai sovinismia, se lisää sitä jonkin verran. Tekee tästä jopa "pahuuden ilmentymän"?
Asian voisi sanoa karkeasti niinkin, että jos hyvän asian tukeminen on valapattoutta, kannattaa heittää uskonnon ristiriidattomuus, kirkkoisien kannanotot, ideologia ja muu roska hiiteen. Ja jos tälläisen päätöksen teko on vaikeaa, niin sitten ollaan siinä missä nykykirkko on. Moraalikompassina itseään markkinoiva taho, jolta ei saa selviä moraalikannanottoja mihinkään.
"Pakkohan niiden kirkon päämiesten oli reagoida, kun papinvalassa käsittääkseni pappi sitoutuu olemaan asettumatta minkään maallisen vallan puolelle tjsp, olemaan ottamatta kantaa poliittisissa kysymyksissä. Eli isä Mitro syyllistyi virkavirheeseen/rikkoi papinvalansa. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt, ortodoksinen äitini kun on närkästyneenä paasannut Mitrosta kerran jos toisenkin..."
Tämä nimittäin tuo esiin muitakin uskontoihin liittyviä asioita. Kuten tuossa jutussakin, itse huono PR kirkolle ei ole kenellekään epäselvä. Syy moitteeseen tuli kuitenkin uskonnon sisältä. Tämä ei siis poista kirkon virhettä tai tuomittavuutta, vaan itse asiassa lisää sitä.
Tämä sama liittyy kirkon naispappeuskysymyksiinkin olennaisesti. Jos uskonnossa esiintyy pappishenkilöitä jotka kieltää naispappeuden, eikö ihminen voi tästä tehdä päätelmää että kirkko on sovinistinen? Eikö se, että ideologia tukee tätä asiaa, vain osoita että kyse ei ole yksilöiden hairahtumisesta. Eli jos naispappeutta pitää pahana, se kertoo koko systeemin korruptoitumisesta. Tätä kautta naisppappeuden vastustamisen voidaan nähdä koskevan laajemmin asiaa. Se ei enää käsittele uskovaisen näkemyksiä, vaan laajempaa teemaa. Koko ideologiaa sieltä taustalta. Ja on selvää että jos ideologia painottaa rasismia tai sovinismia, se lisää sitä jonkin verran. Tekee tästä jopa "pahuuden ilmentymän"?
Asian voisi sanoa karkeasti niinkin, että jos hyvän asian tukeminen on valapattoutta, kannattaa heittää uskonnon ristiriidattomuus, kirkkoisien kannanotot, ideologia ja muu roska hiiteen. Ja jos tälläisen päätöksen teko on vaikeaa, niin sitten ollaan siinä missä nykykirkko on. Moraalikompassina itseään markkinoiva taho, jolta ei saa selviä moraalikannanottoja mihinkään.
maanantai 25. toukokuuta 2009
Kummien löytäminen ja ateistien markkinat.
SalliHoo tuo esiin uuden pulman kastamisessa:
"Meillä on nyt kastetilaisuutta järjestäessä tullut ihan mahdoton tehtävä kummien löytämisestä. Joita oltiin ajateltu, eivät nyt kysyttäessä kuulukaan kirkkoon ja niin tuntuu olevan kaikkien vähänkin potentiaalisten ystävien ja sukulaisten laita! Ollaan jo varamiehen varamiehissä ja tuntuu jo vaivaantuneelta pyytää ihmisiltä, joittenka kanssa ei olla oltu aikoihin tekemisissä."
Nostan tämän esiin, koska paikallislehdessä on juteltu siitä miten osalla perheistä ei ole lähipiirissään enää välttämättä ainuttakaan kirkkoon kuuluvaa. Kasteeseen taas tarvitaan kummeja.
Pielavesi-Keitele uutisoikin siitä miksi paikallislehdessä asiasta juteltiin:
"Helsingin hiippakuntavaltuusto on tehnyt aloitteen kummien vähimmäismäärän muuttamisesta kahdesta yhteen. Esityksen mukaan lapsi jätetään yhä useammin kastamatta, koska hänelle ei löydy kummiksi kahta evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitua jäsentä."
Tämä ei tietysti ole ongelma kovin suurelle osalle porukkaa. Tässä vaikuttaa kuitenkin se, että joillain ihmisillä on suhteellisen vähän tuttuja. Lisäksi ateistit eivät jaotu satunnaisesti. Ateisteja on enemmän nuorissa kuin vanhoissa ja ne ovat lisäksi paikallisesti sijoittuneet. Kun muistamme että "nuoremmat" tarvitsevat kastetta useammin kuin "vanhemmat" (vaikka kaikki kastetta lapselleen haluavat ovat tietysti vanhempia, mutta väärässä mielessä). Näin tilastollisesti löytyy ihmisiä joilla ei ole oikeasti saatavina niitä kummeja.
Tämä on sinänsä erikoinen juttu, koska kummi on periaatteessa aika harvoin aktiivinen. Aika usein hän on passiivinen nimi paperissa. Tässä ateistien ja muu -uskoisten määrä tavallaan vaikeuttaa vanhempien roolia. Tämä on tietysti hieman epäreilua niitä kohtaan jotka haluavat lapsensa kastaa ja jotka eivät kummeja löydä. Mutta syy ei ole ateistien vaan kirkon omien sääntöjen. Siksi siihen haetaankin muutosta.
Tämänkaltaiset ongelmat kumoavat eräiden väitteet siitä että "ateistien markkinat on jo täynnä", eli että ateistien määrä on suunnilleen vakio eikä sitä voi kasvattaa. Ennen ei ollut tälläisiä pulmia. Vasta nyt tälläisiä joudutaan ehdottelemaan. Ja uskoisin että jos kasteessa lasta ei liitettäisi kirkkoon vaan se olisi vasta rippikoulun jälkeen ja johon liittyisi lupa liittyä ja erota kirkosta vapaaehtoisesti kuten haluaa, kuten haluaisin, kirkkoon kuulumattomien määrä kasvaisi paljon. Ateistejen markkinat eivät ole tyydyttyneet. Ainut syy miksi se ei kasva enemmän on se, että "rastiruutuun" jossain eroamissivustollakin on aktiivista toimintaa. On helpompaa vain kuulua passiivisesti. Etenkin kun "kirkkoon kuulumisen jäsenmaksua" ei joudu aktiivisesti naputtamaan tilille, vaan se lähtee palkasta automaattisesti.
"Meillä on nyt kastetilaisuutta järjestäessä tullut ihan mahdoton tehtävä kummien löytämisestä. Joita oltiin ajateltu, eivät nyt kysyttäessä kuulukaan kirkkoon ja niin tuntuu olevan kaikkien vähänkin potentiaalisten ystävien ja sukulaisten laita! Ollaan jo varamiehen varamiehissä ja tuntuu jo vaivaantuneelta pyytää ihmisiltä, joittenka kanssa ei olla oltu aikoihin tekemisissä."
Nostan tämän esiin, koska paikallislehdessä on juteltu siitä miten osalla perheistä ei ole lähipiirissään enää välttämättä ainuttakaan kirkkoon kuuluvaa. Kasteeseen taas tarvitaan kummeja.
Pielavesi-Keitele uutisoikin siitä miksi paikallislehdessä asiasta juteltiin:
"Helsingin hiippakuntavaltuusto on tehnyt aloitteen kummien vähimmäismäärän muuttamisesta kahdesta yhteen. Esityksen mukaan lapsi jätetään yhä useammin kastamatta, koska hänelle ei löydy kummiksi kahta evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitua jäsentä."
Tämä ei tietysti ole ongelma kovin suurelle osalle porukkaa. Tässä vaikuttaa kuitenkin se, että joillain ihmisillä on suhteellisen vähän tuttuja. Lisäksi ateistit eivät jaotu satunnaisesti. Ateisteja on enemmän nuorissa kuin vanhoissa ja ne ovat lisäksi paikallisesti sijoittuneet. Kun muistamme että "nuoremmat" tarvitsevat kastetta useammin kuin "vanhemmat" (vaikka kaikki kastetta lapselleen haluavat ovat tietysti vanhempia, mutta väärässä mielessä). Näin tilastollisesti löytyy ihmisiä joilla ei ole oikeasti saatavina niitä kummeja.
Tämä on sinänsä erikoinen juttu, koska kummi on periaatteessa aika harvoin aktiivinen. Aika usein hän on passiivinen nimi paperissa. Tässä ateistien ja muu -uskoisten määrä tavallaan vaikeuttaa vanhempien roolia. Tämä on tietysti hieman epäreilua niitä kohtaan jotka haluavat lapsensa kastaa ja jotka eivät kummeja löydä. Mutta syy ei ole ateistien vaan kirkon omien sääntöjen. Siksi siihen haetaankin muutosta.
Tämänkaltaiset ongelmat kumoavat eräiden väitteet siitä että "ateistien markkinat on jo täynnä", eli että ateistien määrä on suunnilleen vakio eikä sitä voi kasvattaa. Ennen ei ollut tälläisiä pulmia. Vasta nyt tälläisiä joudutaan ehdottelemaan. Ja uskoisin että jos kasteessa lasta ei liitettäisi kirkkoon vaan se olisi vasta rippikoulun jälkeen ja johon liittyisi lupa liittyä ja erota kirkosta vapaaehtoisesti kuten haluaa, kuten haluaisin, kirkkoon kuulumattomien määrä kasvaisi paljon. Ateistejen markkinat eivät ole tyydyttyneet. Ainut syy miksi se ei kasva enemmän on se, että "rastiruutuun" jossain eroamissivustollakin on aktiivista toimintaa. On helpompaa vain kuulua passiivisesti. Etenkin kun "kirkkoon kuulumisen jäsenmaksua" ei joudu aktiivisesti naputtamaan tilille, vaan se lähtee palkasta automaattisesti.
maanantai 11. toukokuuta 2009
Ahneutta vaan.
City -lehdessä oli jälleen vastassa verbaalista ilotulitusta, kun Ari "Paska" Peltonen haastatteli Anni Sinnemäkeä.
"Arkkipiispa Paarma on kritisoinut ihmisiä, jotka eroaa kirkollisveron takia kirkosta. Siis sanoo käytännössä:"Te olette ahneita kun ette anna rahojanne meille!". Äijä paasaa köyhyydestä ja kritisoi yhteiskunnan eriarvoistumista ja nostaa ite liksaa 11 000 kuussa."
Siinä sitä onkin miettimistä.
"Arkkipiispa Paarma on kritisoinut ihmisiä, jotka eroaa kirkollisveron takia kirkosta. Siis sanoo käytännössä:"Te olette ahneita kun ette anna rahojanne meille!". Äijä paasaa köyhyydestä ja kritisoi yhteiskunnan eriarvoistumista ja nostaa ite liksaa 11 000 kuussa."
Siinä sitä onkin miettimistä.
Kiitos, kirkko!
Savolaiset lehdet osasivat kertoa kirkkoherran valitsemisesta.
"Tulevaisuudessa Suomen luterilaisen kirkon maallikkojäsenet eivät ehkä enää pääse äänestämään kirkkoherranvaaleissa. Kirkkohallitus esittää, että vaaleja muutettaisiin niin, että kirkkoherran valitsisi kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto. Asiaa pohditaan Turussa maanantaina alkaneessa kirkolliskokouksessa."
Tämä on erittäin mielenkiintoinen asia. Toisin kirkon piirissä ihan vakavasti mietitään sitä, että pitäisikö tavallisen jäsenen vaikutusmahdollisuudet kirkkoon poistaa. Jäljelle jäisi vain rippikoulu ja kaste, eli jäsenet olisivat vain passiivisia vastaanottajia. Kun kirkko on yrittänyt esittää olevansa kiinnostuneita esimerkiksi nuorista - näin UskoToivoRakkaus -kampanjassa ainakin yritetään näyttää olevan.
Tämä ratkaisu taatusti vähentää kirkon ulkpuoliseksi kokemista, sitä että se nähdään jähmeänä ja itselle vieraana laitoksena, sen että se nähdään suurena ja passiivisena laitoksena jossa ollaan jäseninä, sitä että vaikuttaminen näyttää olevan olematonta -esimerkiksi naispappiasioissa näyttää homma toimivan hitaasti - joko naiset ovat pappeja tai ei. Kuitenkin tässä välitilassa hengailussa menee nyt sitten kymmeniä vuosia. Tällähän se tilanne kohenee!
Toki tämä on vasta "miettimistä" ja asiaa josta "keskustellaan". Kuullostaa perkeleen demokraattiselta. Kunnes muistaa että jos politiikassa poliitikot alkaisivat keskustelemaan siitä että "mitä jos avoimesti keskusteltaisiin siitä vaihtoehdosta että kansalta ei enää kysyttäisi vaan presidentti ja kansanedustajat valittaisiin tästä lähtien politiikan johtoportaan sisältä". Tätäkin voitaisiin perustella sillä että kyllä poliitikko tietää paremmin kuin mökin mummo. Jo tämän asian harkinta tekee sellaista PR:ää kirkolle että avot.
Kysymys kuuluu: Mikä "kansankirkko" muka ajaisi kansan ulkopuolelleen päätöksenteostaan? Toki kirkko on vähemmän valtionkirkko kuin mitä esitetään: Sehän ei kauheasti vaikuta politiikassa ja poliitikkokin saa haukkua kirkkoa. Sen sijaan omavaltainen diktatuuri se näyttää haluavan olevan. Olisi ironista että "kansakirkon statusta" itselleen haaliva poppoo miettii miten se saa kansan ulkopuolelle. Jos puheet peräti toteutetaan, on todennäköistä että "kansankirkko" menettää paljon kansaa jäsenistään. Tälläisiä temppuja kun tehdään pari, niin on kansankirkko ilman kansaa. Siellä voivat sitten päättää keskenään.
Olen kuitenkin aina moittinut kirkkoa siitä että he vaikeuttavat ateistina oloa, kun kirkkoon päädytään ei liitytä. Jos kaste olisi rituaali, ilman että nimi samalla menisi kirjoihin ja kansiin, ateisteja olisi taatusti paljon enemmän. Nyt kirkko kuitenkin näyttää tekevänsä parhaansa sen eteen että ateisteja olisi mahdollisimman paljon. Kiitos siitä!
"Tulevaisuudessa Suomen luterilaisen kirkon maallikkojäsenet eivät ehkä enää pääse äänestämään kirkkoherranvaaleissa. Kirkkohallitus esittää, että vaaleja muutettaisiin niin, että kirkkoherran valitsisi kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto. Asiaa pohditaan Turussa maanantaina alkaneessa kirkolliskokouksessa."
Tämä on erittäin mielenkiintoinen asia. Toisin kirkon piirissä ihan vakavasti mietitään sitä, että pitäisikö tavallisen jäsenen vaikutusmahdollisuudet kirkkoon poistaa. Jäljelle jäisi vain rippikoulu ja kaste, eli jäsenet olisivat vain passiivisia vastaanottajia. Kun kirkko on yrittänyt esittää olevansa kiinnostuneita esimerkiksi nuorista - näin UskoToivoRakkaus -kampanjassa ainakin yritetään näyttää olevan.
Tämä ratkaisu taatusti vähentää kirkon ulkpuoliseksi kokemista, sitä että se nähdään jähmeänä ja itselle vieraana laitoksena, sen että se nähdään suurena ja passiivisena laitoksena jossa ollaan jäseninä, sitä että vaikuttaminen näyttää olevan olematonta -esimerkiksi naispappiasioissa näyttää homma toimivan hitaasti - joko naiset ovat pappeja tai ei. Kuitenkin tässä välitilassa hengailussa menee nyt sitten kymmeniä vuosia. Tällähän se tilanne kohenee!
Toki tämä on vasta "miettimistä" ja asiaa josta "keskustellaan". Kuullostaa perkeleen demokraattiselta. Kunnes muistaa että jos politiikassa poliitikot alkaisivat keskustelemaan siitä että "mitä jos avoimesti keskusteltaisiin siitä vaihtoehdosta että kansalta ei enää kysyttäisi vaan presidentti ja kansanedustajat valittaisiin tästä lähtien politiikan johtoportaan sisältä". Tätäkin voitaisiin perustella sillä että kyllä poliitikko tietää paremmin kuin mökin mummo. Jo tämän asian harkinta tekee sellaista PR:ää kirkolle että avot.
Kysymys kuuluu: Mikä "kansankirkko" muka ajaisi kansan ulkopuolelleen päätöksenteostaan? Toki kirkko on vähemmän valtionkirkko kuin mitä esitetään: Sehän ei kauheasti vaikuta politiikassa ja poliitikkokin saa haukkua kirkkoa. Sen sijaan omavaltainen diktatuuri se näyttää haluavan olevan. Olisi ironista että "kansakirkon statusta" itselleen haaliva poppoo miettii miten se saa kansan ulkopuolelle. Jos puheet peräti toteutetaan, on todennäköistä että "kansankirkko" menettää paljon kansaa jäsenistään. Tälläisiä temppuja kun tehdään pari, niin on kansankirkko ilman kansaa. Siellä voivat sitten päättää keskenään.
Olen kuitenkin aina moittinut kirkkoa siitä että he vaikeuttavat ateistina oloa, kun kirkkoon päädytään ei liitytä. Jos kaste olisi rituaali, ilman että nimi samalla menisi kirjoihin ja kansiin, ateisteja olisi taatusti paljon enemmän. Nyt kirkko kuitenkin näyttää tekevänsä parhaansa sen eteen että ateisteja olisi mahdollisimman paljon. Kiitos siitä!
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Miten kirkko eroaa muusta?
Luin, luultavasti mahtilehti "Seiskasta", Klaus Härön haastattelun. Häntä haastateltiin hänen uuden elokuvansa "Postia Pappi Jaakobille" johdosta. Hän kertoi että hänen elämässään uskolla on tärkeä rooli. Lisäksi hän valitteli sitä että elokuvissa tavallisesti uskovaiset esitetään joko äärimmäisenä fundamentalistifanaatikkona tai pyhimyksenä. Joko piru tai enkeli. Tätä hän oli elokuvassaan pyrkinyt välttämään.
Toinen hyvä huomio oli kirkossa. Hänkin halusi enemmin selviä kannanottoja kuin sellaista mistä ei saa mitään otetta. Hänestä kirkon epäselvä puhe ei eronnut mistään muusta humaanista höpinästä. Kirkon tulisi erota jotenkin muista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Tässä olen samaa mieltä: Kirkkoa puolustetaan koska se puolustaa arvoja, jotka ovat oleellisia eikristillisissäkin piireissä. Hyvä kysymys on tällöin se, miksi Kirkko eikä nämä muut jotka keskittyvät pääsääntöisesti siihen mitä tehdään? Kyseessä ei ole pelkkä JugiStylen "Jeesuksen on oltava ilmainen", vaan enemmän sitä että jos joku tekee asiaa A, ja toinen lisäksi asiaa B, ja asiaa puolustetaan A:lla, se toinen tekee asiat luultavasti paremmalla katteella.
Uskontoa puolustellaan humanismilla. Se on vaikeuksissa tässä kohdassa, koska se useimmiten kohtaa "kiistakumppaninaan" humanismin, jossa Jumalaa ei ole. "UskoToivoRakkaus" -kampanjahan onkin mukavasti rinnastanut Kopernikusta, Darwinia ja Jeesusta. Erikoista on tosin vain se, että muut tekivät tiedettä jota on tulkittu eikristilliseksi. Jeesus eroaa selvästi jengistä, koska hän ei tehnyt tiedettä vaan kertoi arvoista, jotka eivät ole koskaan olleet eikristillisiä. Siksi kysymys olisi voinut olla myös "Mikä ei kuulu joukkoon?" Yhteyksissäkin selvimpiä yhteyksiä olisi ollut se, että "kaikkia näitä fundamentalistit ovat tulkinneet väärin". Jopa "heillä kaikilla on parta" tulee haluttua ennen mieleen.
Toinen hyvä huomio oli kirkossa. Hänkin halusi enemmin selviä kannanottoja kuin sellaista mistä ei saa mitään otetta. Hänestä kirkon epäselvä puhe ei eronnut mistään muusta humaanista höpinästä. Kirkon tulisi erota jotenkin muista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Tässä olen samaa mieltä: Kirkkoa puolustetaan koska se puolustaa arvoja, jotka ovat oleellisia eikristillisissäkin piireissä. Hyvä kysymys on tällöin se, miksi Kirkko eikä nämä muut jotka keskittyvät pääsääntöisesti siihen mitä tehdään? Kyseessä ei ole pelkkä JugiStylen "Jeesuksen on oltava ilmainen", vaan enemmän sitä että jos joku tekee asiaa A, ja toinen lisäksi asiaa B, ja asiaa puolustetaan A:lla, se toinen tekee asiat luultavasti paremmalla katteella.
Uskontoa puolustellaan humanismilla. Se on vaikeuksissa tässä kohdassa, koska se useimmiten kohtaa "kiistakumppaninaan" humanismin, jossa Jumalaa ei ole. "UskoToivoRakkaus" -kampanjahan onkin mukavasti rinnastanut Kopernikusta, Darwinia ja Jeesusta. Erikoista on tosin vain se, että muut tekivät tiedettä jota on tulkittu eikristilliseksi. Jeesus eroaa selvästi jengistä, koska hän ei tehnyt tiedettä vaan kertoi arvoista, jotka eivät ole koskaan olleet eikristillisiä. Siksi kysymys olisi voinut olla myös "Mikä ei kuulu joukkoon?" Yhteyksissäkin selvimpiä yhteyksiä olisi ollut se, että "kaikkia näitä fundamentalistit ovat tulkinneet väärin". Jopa "heillä kaikilla on parta" tulee haluttua ennen mieleen.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
Kirkkomainonta.
Kirkolliset lehdet ovat saaneet hässäkkää. Oikeusasiamies mainitsee että uskonnolliset lehdet olisi hyvä jakaa osoitteellisena jakeluna. Valituksia on tullut siitä että vasta täysmainoskielto on auttanut.
Tiedän, että joskus näitä lehtiä ei käsitellä mainoksina, vaan julkaisuina, ja niiden vertaaminen saippuamainoksiin koetaan loukkaavaksi. Tosin minusta vertaus loukkaa vain saippuavalmistajia, mutta muut ymmärtävät mistä on kysymys.
Tästä tulee kahdenlaisia ongelmia: Ne jotka haluaisivat muita mainoksia, mutta eivät kirkollisia ilmoituksia, eivät saa mitä haluavat. Toinen on se, että jos haluaa kirkollisen lehden mutta ei mainoksia, ei saa mitä haluaa. Tämä on tietysti ongelma.
Toinen ongelma tässä on tietysti hinta. Osoitteellinen jakelu maksaa kirkolle, koska sen postittamisen hinta on eri. Toisekseen ongelmana on sama, kuin kaikissa ilmaisjakeluissa: Jakajat eivät aina välitä kielloista. Mainoskiellon läpi pukkaa epäsäännöllisen säännöllisesti tavaraa.
Tästä tulee hieman sellainen olo, että "Ateistit valittaa." Ainakin minä otan ilolla kaikki kirkon painamat paperit mitä vaan saavat. Kirkkohan maksaa painamisesta rahaa, ja kantajakin työllistyy. Ja ennen kaikkea nyt grilli syttyy kivasti. Muille ehdotan, että otatte käyttöön printterin. Tulostatte siihen vaikka seuraavanlaiset tekstit:
"Ei mainoksia - kyllä Kirkkolehdille"
"Täällä asuu Saatana - Ei uskonnolliselle hömpötykselle. Sen sijaan kaikki maallista kuluttamista ja ahneutta ruokkiva tavaraesittely tänne. Kiitos!"
"Ei mainoksia - etenkään uskonnollisia. Tottelemattomat, varokaa vihaista Spagettihirviötä!"
Eiköhän se siitä iloksi muutu. Jos tämä ei auta, kannattaa valittaa vääristä jaoista tai ostaa suurempi pipo.
Tiedän, että joskus näitä lehtiä ei käsitellä mainoksina, vaan julkaisuina, ja niiden vertaaminen saippuamainoksiin koetaan loukkaavaksi. Tosin minusta vertaus loukkaa vain saippuavalmistajia, mutta muut ymmärtävät mistä on kysymys.
Tästä tulee kahdenlaisia ongelmia: Ne jotka haluaisivat muita mainoksia, mutta eivät kirkollisia ilmoituksia, eivät saa mitä haluavat. Toinen on se, että jos haluaa kirkollisen lehden mutta ei mainoksia, ei saa mitä haluaa. Tämä on tietysti ongelma.
Toinen ongelma tässä on tietysti hinta. Osoitteellinen jakelu maksaa kirkolle, koska sen postittamisen hinta on eri. Toisekseen ongelmana on sama, kuin kaikissa ilmaisjakeluissa: Jakajat eivät aina välitä kielloista. Mainoskiellon läpi pukkaa epäsäännöllisen säännöllisesti tavaraa.
Tästä tulee hieman sellainen olo, että "Ateistit valittaa." Ainakin minä otan ilolla kaikki kirkon painamat paperit mitä vaan saavat. Kirkkohan maksaa painamisesta rahaa, ja kantajakin työllistyy. Ja ennen kaikkea nyt grilli syttyy kivasti. Muille ehdotan, että otatte käyttöön printterin. Tulostatte siihen vaikka seuraavanlaiset tekstit:
"Ei mainoksia - kyllä Kirkkolehdille"
"Täällä asuu Saatana - Ei uskonnolliselle hömpötykselle. Sen sijaan kaikki maallista kuluttamista ja ahneutta ruokkiva tavaraesittely tänne. Kiitos!"
"Ei mainoksia - etenkään uskonnollisia. Tottelemattomat, varokaa vihaista Spagettihirviötä!"
Eiköhän se siitä iloksi muutu. Jos tämä ei auta, kannattaa valittaa vääristä jaoista tai ostaa suurempi pipo.
Emeritus valtionkirkosta
Uskotoivorakkaus -kampanjan sivuilla kerrotaan että valtionkirkollisuuden korostaminen on propagandaa. Sana pitäisi korjata nimellä "kansankirkko", koska se on sosiologinen termi. Tosin mielestäni sana "kansankirkko" tuo erilaisia mielikuvia, mielikuvan siitä että kirkko olisi erityisesti kansan asialla.
Emeritus on kuitenkin erityisen fiksu muutamassa kohdassa:
* "Uskonnonvapaus on suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin laajasti toteutunut, myös uskonnottomien oikeudet. Historian aikana niissä on ollut paljon korjaamisen varaa, mutta jos jotakin vielä on, se ei johdu lainsäädännöstä. Se kyllä takaa niin negatiivisen kuin positiivisen uskonnonvapauden." Toki tässä on propagandan makua, koska Jumalanpilkkalaki jätetään mainitsematta, ja se asettaa uskovat eriarvoiseen asemaan ateistien kanssa. Mutta päälinjoissa olen samaa mieltä. Ongelma ei ole lainsäädäntö. Ainut ongelma on vain siinä, että ainakaan minä en ole näin väittänytkään. Suurin ongelma on siinä että uskontojen nimissä kaapataan puheenaiheiden näkökulmat; Homoseksuaalisuudesta kauppojen aukioloon asti keskustelun aiheeksi tulee ottaa uskonto. Ilman et pääse pakoon. Ja toinen on se, että monet pyrkivät muuttamaan lainsäädäntöä siihen suuntaan että tämä nykyinen tila ei enää toteutuisi. Eli vaikka tässä ollaan hieman olkiukkoa hakkaamassa, hän on kuitenkin pääasiassa ihan oikeassa.
* "Ideologiseen puheeseen liittyy sekin yllättävä piirre, että äärisuunnat — kiihkeimmät kirkon vastustajat ja innokkaimmat fundamentalistit — löytävät siinä toisensa. Kummatkin puhuvat esimerkiksi "muodollisista kristityistä" ja haluavat siten itse toisten puolesta määritellä, kuka on oikea kristitty." Tässäkin hän on oikeassa. Toki tässä huomataan että ateistit ja fundamentalistit ovat molemmat kirkkoa vastaan, joka kertoo siitä miten kirkko tuntuu "kansankirkko -yrityksistään" huolimatta epäonnistuvan PR -ässään. Ehkä kirkko kuitenkin sopii keskiverroille, sekä ateisteille että uskovaisille, joten mitään virhettä tässä ei välttämättä ole.
Hieman erikoinen olo tulee siitä, että toisaalla puhe selvästi heittelehtii siihen suuntaan että kirkko ei puutu asioihin, ja sitten toisaalla mainostetaan että "Kirkon ja valtion yhteistyö on lisääntynyt ja myös kuntatasolla kunnat ja seurakunnat toimivat entistä useammin yhdessä esimerkiksi auttamistyössä." Lisäksi minulla tulee hieman huvittunut olo seuraavasta kohdasta "Vaihtoehtona on hautausmaiden kunnallistaminen, mutta kun asiaa on kysytty, kunnissa on suorastaan säikähdetty." Toki, koska siitä tulisi kuluja. Mutta entä jos yhteisövero - jota haastattelussa perustellaan seuraavalla tavalla "Yhteisövero on korvausta kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä, kuten hautausmaiden hoidosta." - otettaisiin pois ja kohdennettaisiin suoraan näille? Ilman tätä kunnat saisivat uuden menoerän. Trällä menettelyllä olisi myös selvää että penniäkään yhteisöverosta ei menisi kirkon byrokratian ja sisäisen toiminnan pyörittämiseen. Tämä voisi ehkä tuoda hautaukseen kustannustehokkuutta? Tosin luulen että kirkko hoitaa hautaamisen melko kustannustehokkaasti, joten tässä kohden ei kai ole hirveää moitetta minulta päin.
Toisekseen tässä on se, että ihmisiltä ei kysytä, vaan ainoastaan byrokraattisilta elimiltä. Tämä korostaa sitä että yhteistyö näiden kanssa on keskeisempi kuin ihmisten kanssa. "Kansan" -sana kirkon edestä pois toimisi tietysti hauskasti, mutta se veisi tehokkaan ideologia -aseen. Se kun kuulostaa niin mukavan pehmoiselta ja pörröiseltä.
Emeritus on kuitenkin erityisen fiksu muutamassa kohdassa:
* "Uskonnonvapaus on suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin laajasti toteutunut, myös uskonnottomien oikeudet. Historian aikana niissä on ollut paljon korjaamisen varaa, mutta jos jotakin vielä on, se ei johdu lainsäädännöstä. Se kyllä takaa niin negatiivisen kuin positiivisen uskonnonvapauden." Toki tässä on propagandan makua, koska Jumalanpilkkalaki jätetään mainitsematta, ja se asettaa uskovat eriarvoiseen asemaan ateistien kanssa. Mutta päälinjoissa olen samaa mieltä. Ongelma ei ole lainsäädäntö. Ainut ongelma on vain siinä, että ainakaan minä en ole näin väittänytkään. Suurin ongelma on siinä että uskontojen nimissä kaapataan puheenaiheiden näkökulmat; Homoseksuaalisuudesta kauppojen aukioloon asti keskustelun aiheeksi tulee ottaa uskonto. Ilman et pääse pakoon. Ja toinen on se, että monet pyrkivät muuttamaan lainsäädäntöä siihen suuntaan että tämä nykyinen tila ei enää toteutuisi. Eli vaikka tässä ollaan hieman olkiukkoa hakkaamassa, hän on kuitenkin pääasiassa ihan oikeassa.
* "Ideologiseen puheeseen liittyy sekin yllättävä piirre, että äärisuunnat — kiihkeimmät kirkon vastustajat ja innokkaimmat fundamentalistit — löytävät siinä toisensa. Kummatkin puhuvat esimerkiksi "muodollisista kristityistä" ja haluavat siten itse toisten puolesta määritellä, kuka on oikea kristitty." Tässäkin hän on oikeassa. Toki tässä huomataan että ateistit ja fundamentalistit ovat molemmat kirkkoa vastaan, joka kertoo siitä miten kirkko tuntuu "kansankirkko -yrityksistään" huolimatta epäonnistuvan PR -ässään. Ehkä kirkko kuitenkin sopii keskiverroille, sekä ateisteille että uskovaisille, joten mitään virhettä tässä ei välttämättä ole.
Hieman erikoinen olo tulee siitä, että toisaalla puhe selvästi heittelehtii siihen suuntaan että kirkko ei puutu asioihin, ja sitten toisaalla mainostetaan että "Kirkon ja valtion yhteistyö on lisääntynyt ja myös kuntatasolla kunnat ja seurakunnat toimivat entistä useammin yhdessä esimerkiksi auttamistyössä." Lisäksi minulla tulee hieman huvittunut olo seuraavasta kohdasta "Vaihtoehtona on hautausmaiden kunnallistaminen, mutta kun asiaa on kysytty, kunnissa on suorastaan säikähdetty." Toki, koska siitä tulisi kuluja. Mutta entä jos yhteisövero - jota haastattelussa perustellaan seuraavalla tavalla "Yhteisövero on korvausta kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä, kuten hautausmaiden hoidosta." - otettaisiin pois ja kohdennettaisiin suoraan näille? Ilman tätä kunnat saisivat uuden menoerän. Trällä menettelyllä olisi myös selvää että penniäkään yhteisöverosta ei menisi kirkon byrokratian ja sisäisen toiminnan pyörittämiseen. Tämä voisi ehkä tuoda hautaukseen kustannustehokkuutta? Tosin luulen että kirkko hoitaa hautaamisen melko kustannustehokkaasti, joten tässä kohden ei kai ole hirveää moitetta minulta päin.
Toisekseen tässä on se, että ihmisiltä ei kysytä, vaan ainoastaan byrokraattisilta elimiltä. Tämä korostaa sitä että yhteistyö näiden kanssa on keskeisempi kuin ihmisten kanssa. "Kansan" -sana kirkon edestä pois toimisi tietysti hauskasti, mutta se veisi tehokkaan ideologia -aseen. Se kun kuulostaa niin mukavan pehmoiselta ja pörröiseltä.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Julkinen salaisuus.
Kirkkoon liitetään automaattisesti lapsina. Liittyminen on passiivista, ja vain eroaminen on aktiivista. Toisin sanoen tilanne on niin, että kirkkoon kuuluminen ei tarkoita mitään, edes kirkon arvojen seuraamista. Eroaminen sen sijaan on kannanotto jonka tekevä sanoo että kirkkoon kuulumattomuudella on hänelle merkitystä.
Kirkko kuitenkin liittää itseensä edelleen jäseniä kysymättä kohteelta. Eikä se tule tästä joustamaan. Syykin on selvä.
Itse kannatan ajatusta, jossa kirkkoon liitettäisiin vasta ripin yhteydessä, ja tässä olisi valta erota ja liittyä kirkkoon miten mielii sen jälkeen. Tämä olisi minusta sujuvaa, koska rippikoulussa opetetaan se "pro -kristinusko" -kanta, eli se näkemys miten kristitty näkee kristinuskon. Jos sen tuntee omakseen, niin miksi ei? Jos ei, niin miksi pitäisi? Vaikka Jumala olisi, en usko että Hän välittää passiivisesta jäsenkortista. Mustanaamiokerhon jäsenkorttikin lienee parempi Paratiisin ovien aukaisija. Sillä mustanaamio on hyvä hyville.
Tämä ei tarkoittaisi kasteen poistamista: Kaste annettaisiin lapselle, mutta se ei liittäisi kirkkoon vaan olisi rituaali vanhemmille. Lapsihan on kasteessa toimituksesta ymmärtämätön objekti, tekemisen kohde. Kuin esine. Jos tähän ei liittyisi kirkkoon liittämistä, siinä olisi sanoma siitä että lapsi ei olisi vain kohde, esine, jonka mielipiteillä ei ole väliä. Sillä juuri tätä sanomaa kirkko levittää kasteliiton yhteydessä. Kenellä on valta päättää toisen vakaumuksesta. Siitä kasteessa on kysymys nykyään. Sen ei tarvitsisi olla näin?
Koska kirkko on taloudellinen yksikkö, niin valitettavasti täytyy. Syynä on aktiivisuuden ja passiivisuuden ero. Moni yrittää puolustaa kasteessa liittämistä sillä että "pääseehän siitä helposti eroon". Mutta harvalle tulee mieleen että voitaisiin sanoa että "ei liitetä, kun siihen pääsisi niin helposti". Sekin olisi totta.
Syy on aktiivisuuden ja passiivisuuden erossa. Sillä kun tilanne käännettäisiin nurin, kirkkoon liittyminen olisi aktiivinen suorite, joka sanoisi että kirkkoon kuulumisella on merkitystä. Pois jääminen taas ei kertoisi mitään. Suurin osa ihmisistä on varmasti uskossa "niin omalla tavallaan" että ei pidä kirkossa käymistä kovin tärkeänä, ja vielä harvempi uskoo että jäsenkortti olisi varmistettu taivaspaikka. Joten jos systeemi muutettaisiin, kirkossa ei olisi juurikaan jäseniä.
Kirkon hautojen hoitaminen piirissähän sen olemassaoloa, ja yhteisöverotuksen suurentamista puolustetaan sillä, että kirkko hoitaa hautaustoimea ja muuta yhteiskunnallista.
Tämä on minusta erikoista, koska kirkko ensinnäkin tekee tässä kohden asioita, joita yhteiskunta voisi - ja jopa joita sen pitäisi tehdä - mutta joka on jäänyt kirkon kontolle, koska "ovat aina tehneet niin". Kun kirkollisveroa otetaan kaikilta - ateisteiltakin - kirkon yhteiskunnallisiin asioihin, eikö olisi kätevämpää olla mutkistamatta rahankäsittelyketjua. Tästä turhasta pyörittämisestähän tulee yleensä kuluja, ja kirkon kohdalla tuetaan sellaisiakin asioita, jotka eivät ole yhteiskunnallisia. Näin voidaan sanoa että kirkon tarve pumpata rahaa ulkopuolelta vähenisi, ja toisaalta ulkopuolen tarve pumpata kirkkoa vähenisi. Kirkko ei joutuisi esimerkiksi käsittelemään ateistien pakanaraatoja. Se voisi keskittyä jäseniin, ei yhteiskuntaan. Tämä olisi minusta se, mitä sen pitäisi tehdä. Kysymykseni yhteiskunnallisiin asioihin on, niin tekevät, mutta pitäisikö? Muutos olisi mahdollinen. Siksi yhteisöverorahat pitäisi vaikka sitten korvamerkitä. Käyttäköön jäseniensä antamat tulot niiden naispappikiistojen pyörittämiseen, ja muihin teologisiin kysymyksiinsä ja uskonnolliseen toimintaan.
Mielestäni hautakuoppa syntyy monella tavalla, vaikka ateistin kaivurilla. Siksi, mitä enemmän kastepakkoa puolustetaan, sitä enmmän vihjaa että kirkko ei viehätä riittävän montaa, vaan se tarvitsee passiivisia maksajajäseniä, jotka eivät saa siltä mitään. Että tilanne on niin huono, että ilman niitä pulju on konkassa. Ja kun kirkon olemassaoloa perustellaan sillä että se hoitaa asioita jotka eivät oikeastaan kuulu sille, vaan jotka on vain uskonnollistettu ja dumpattu sen hoidettavaksi "perinteiden nimessä", sanoo että kirkko on pelkkä kuori, jonka kautta yhteiskunta ohjaa toimiaan.
Julkinen salaisuus on se, että harva taitaa olla tässä kohden erimielinen. Kirkossakin tiedetään että valtava lovi tulisi lompakkoon, jos kasteliittyminen muutettaisiin ja vuosimaksuja ei livautettaisi ovelasti suoraa palkasta, vaan laitettaisiin vaikka vuosittaisella irtomaksulla. Että jos lähtisi sama summa vaatimukseen uutenavuotena ja vieressä ukaasi "jos et maksa, irtisanomme teidät kirkosta", niin moni jättäisi maksamatta. Ja jos kirkkoon liittyminen vaatisi sen minimaalisen ponnistuksen, kuin sähköpostiformin täyttämisen, näitä vuosimaksukehotuksia ei tarvitsisi montaa edes lähettää.
Kirkko kuitenkin liittää itseensä edelleen jäseniä kysymättä kohteelta. Eikä se tule tästä joustamaan. Syykin on selvä.
Itse kannatan ajatusta, jossa kirkkoon liitettäisiin vasta ripin yhteydessä, ja tässä olisi valta erota ja liittyä kirkkoon miten mielii sen jälkeen. Tämä olisi minusta sujuvaa, koska rippikoulussa opetetaan se "pro -kristinusko" -kanta, eli se näkemys miten kristitty näkee kristinuskon. Jos sen tuntee omakseen, niin miksi ei? Jos ei, niin miksi pitäisi? Vaikka Jumala olisi, en usko että Hän välittää passiivisesta jäsenkortista. Mustanaamiokerhon jäsenkorttikin lienee parempi Paratiisin ovien aukaisija. Sillä mustanaamio on hyvä hyville.
Tämä ei tarkoittaisi kasteen poistamista: Kaste annettaisiin lapselle, mutta se ei liittäisi kirkkoon vaan olisi rituaali vanhemmille. Lapsihan on kasteessa toimituksesta ymmärtämätön objekti, tekemisen kohde. Kuin esine. Jos tähän ei liittyisi kirkkoon liittämistä, siinä olisi sanoma siitä että lapsi ei olisi vain kohde, esine, jonka mielipiteillä ei ole väliä. Sillä juuri tätä sanomaa kirkko levittää kasteliiton yhteydessä. Kenellä on valta päättää toisen vakaumuksesta. Siitä kasteessa on kysymys nykyään. Sen ei tarvitsisi olla näin?
Koska kirkko on taloudellinen yksikkö, niin valitettavasti täytyy. Syynä on aktiivisuuden ja passiivisuuden ero. Moni yrittää puolustaa kasteessa liittämistä sillä että "pääseehän siitä helposti eroon". Mutta harvalle tulee mieleen että voitaisiin sanoa että "ei liitetä, kun siihen pääsisi niin helposti". Sekin olisi totta.
Syy on aktiivisuuden ja passiivisuuden erossa. Sillä kun tilanne käännettäisiin nurin, kirkkoon liittyminen olisi aktiivinen suorite, joka sanoisi että kirkkoon kuulumisella on merkitystä. Pois jääminen taas ei kertoisi mitään. Suurin osa ihmisistä on varmasti uskossa "niin omalla tavallaan" että ei pidä kirkossa käymistä kovin tärkeänä, ja vielä harvempi uskoo että jäsenkortti olisi varmistettu taivaspaikka. Joten jos systeemi muutettaisiin, kirkossa ei olisi juurikaan jäseniä.
Kirkon hautojen hoitaminen piirissähän sen olemassaoloa, ja yhteisöverotuksen suurentamista puolustetaan sillä, että kirkko hoitaa hautaustoimea ja muuta yhteiskunnallista.
Tämä on minusta erikoista, koska kirkko ensinnäkin tekee tässä kohden asioita, joita yhteiskunta voisi - ja jopa joita sen pitäisi tehdä - mutta joka on jäänyt kirkon kontolle, koska "ovat aina tehneet niin". Kun kirkollisveroa otetaan kaikilta - ateisteiltakin - kirkon yhteiskunnallisiin asioihin, eikö olisi kätevämpää olla mutkistamatta rahankäsittelyketjua. Tästä turhasta pyörittämisestähän tulee yleensä kuluja, ja kirkon kohdalla tuetaan sellaisiakin asioita, jotka eivät ole yhteiskunnallisia. Näin voidaan sanoa että kirkon tarve pumpata rahaa ulkopuolelta vähenisi, ja toisaalta ulkopuolen tarve pumpata kirkkoa vähenisi. Kirkko ei joutuisi esimerkiksi käsittelemään ateistien pakanaraatoja. Se voisi keskittyä jäseniin, ei yhteiskuntaan. Tämä olisi minusta se, mitä sen pitäisi tehdä. Kysymykseni yhteiskunnallisiin asioihin on, niin tekevät, mutta pitäisikö? Muutos olisi mahdollinen. Siksi yhteisöverorahat pitäisi vaikka sitten korvamerkitä. Käyttäköön jäseniensä antamat tulot niiden naispappikiistojen pyörittämiseen, ja muihin teologisiin kysymyksiinsä ja uskonnolliseen toimintaan.
Mielestäni hautakuoppa syntyy monella tavalla, vaikka ateistin kaivurilla. Siksi, mitä enemmän kastepakkoa puolustetaan, sitä enmmän vihjaa että kirkko ei viehätä riittävän montaa, vaan se tarvitsee passiivisia maksajajäseniä, jotka eivät saa siltä mitään. Että tilanne on niin huono, että ilman niitä pulju on konkassa. Ja kun kirkon olemassaoloa perustellaan sillä että se hoitaa asioita jotka eivät oikeastaan kuulu sille, vaan jotka on vain uskonnollistettu ja dumpattu sen hoidettavaksi "perinteiden nimessä", sanoo että kirkko on pelkkä kuori, jonka kautta yhteiskunta ohjaa toimiaan.
Julkinen salaisuus on se, että harva taitaa olla tässä kohden erimielinen. Kirkossakin tiedetään että valtava lovi tulisi lompakkoon, jos kasteliittyminen muutettaisiin ja vuosimaksuja ei livautettaisi ovelasti suoraa palkasta, vaan laitettaisiin vaikka vuosittaisella irtomaksulla. Että jos lähtisi sama summa vaatimukseen uutenavuotena ja vieressä ukaasi "jos et maksa, irtisanomme teidät kirkosta", niin moni jättäisi maksamatta. Ja jos kirkkoon liittyminen vaatisi sen minimaalisen ponnistuksen, kuin sähköpostiformin täyttämisen, näitä vuosimaksukehotuksia ei tarvitsisi montaa edes lähettää.
Uskossa, ei uskonnossa.
Aina silloin tällöin minullekin vihjataan, että ei ihmetellä että ihmiset ovat uskonnonvastaisia. Että uskossa on erilaista. Tällä korostetaan sitä, kuinka valtionkirkkoon kuulumatta voi olla uskossa. Ja että valtionkirkko edustaa vääriä asioita. Tällöin kirkon kritiikki on asiallista ja ateistit ampuvat oikeaa asiaa, kun moittivat sitä. Mutta että kristus olisi jotain muuta.
Toinen tähän liittyvä teema on tietenkin uskontojen paha ja väkivaltainen menneisyys. Meille kerrotaan että ne johtuvat siitä että uskonto ei seurannut kristusta. Että ne eivät olleet oikeaa uskoa.
Mistä uskosta sitten oikein voidaan puhua? Sillä jos siitä ei voida puhua, miksi yrittää? Tosiasiassa uskossa on sisältöä. On normia, kuten kultaista sääntöä, on kannanottoja todellisuuteen, kuten kannanottoja enkeleiden olemassaoloon ja niin edes päin. Arvot, normit ja tosiasiaväitteet yhdessä taas rakentavat ideologian. Ilmenevä usko on siksi aina uskonto.
Tosiasiassa uskonto on ainut, mitä me havaitsemme ja josta voimme lainkaan rationaalisesti puhua. Vapaaseurakunnassakin on tiettyjä kannanottoja. Helluntailaisilla on tietty oppisisältöjoukko. Ne ovat maailmankatsomus, jossa on kaikkia piirteitä. Nekin ovat uskontoja. Niiden jäsenet ovat uskonnossa.
Ainut, mikä uskosta jää näiden jälkeen jäljelle on sisäinen kokemus. Mutta tällöin ei voida sanoa että uskovaiset olisivat hyviä tai pahoja. Koska tämä sisäinen maailma ei näkyisi ulospäin muuta kuin niiden toimien kautta mitä he tekevät. Ja siten että niihin sidotaan se, mitä arvoja hänellä on. Ja se että nämä olisivat hyviä arvoja. Se, mikä näkyisi ulos, olisi uskontoa.
Jos siis puhutaan uskonnasioista, ei oikeastaan voida puhua muusta kuin uskonnosta ja uskonnon ilmenemisestä. Asioita ei pidä vastustaa vain sen vuoksi että ne ovat suosittuja. Päin vastoin, monet uskontoihin liittyvät haittailmiöt, kuten kultit, ovat pieniä juuri sen vuoksi että kaikki eivät riemurinnoin iloiten liity niihin vaan kokevat ne pahoina. Samoin uskonnon ääri -ilmiöt ja "ylitulenpalavuus" ovat pieniä ja vähemmistöasemassa sen vuoksi että ne eivät ansaitse suurta suosiota.
Toinen tähän liittyvä teema on tietenkin uskontojen paha ja väkivaltainen menneisyys. Meille kerrotaan että ne johtuvat siitä että uskonto ei seurannut kristusta. Että ne eivät olleet oikeaa uskoa.
Mistä uskosta sitten oikein voidaan puhua? Sillä jos siitä ei voida puhua, miksi yrittää? Tosiasiassa uskossa on sisältöä. On normia, kuten kultaista sääntöä, on kannanottoja todellisuuteen, kuten kannanottoja enkeleiden olemassaoloon ja niin edes päin. Arvot, normit ja tosiasiaväitteet yhdessä taas rakentavat ideologian. Ilmenevä usko on siksi aina uskonto.
Tosiasiassa uskonto on ainut, mitä me havaitsemme ja josta voimme lainkaan rationaalisesti puhua. Vapaaseurakunnassakin on tiettyjä kannanottoja. Helluntailaisilla on tietty oppisisältöjoukko. Ne ovat maailmankatsomus, jossa on kaikkia piirteitä. Nekin ovat uskontoja. Niiden jäsenet ovat uskonnossa.
Ainut, mikä uskosta jää näiden jälkeen jäljelle on sisäinen kokemus. Mutta tällöin ei voida sanoa että uskovaiset olisivat hyviä tai pahoja. Koska tämä sisäinen maailma ei näkyisi ulospäin muuta kuin niiden toimien kautta mitä he tekevät. Ja siten että niihin sidotaan se, mitä arvoja hänellä on. Ja se että nämä olisivat hyviä arvoja. Se, mikä näkyisi ulos, olisi uskontoa.
Jos siis puhutaan uskonnasioista, ei oikeastaan voida puhua muusta kuin uskonnosta ja uskonnon ilmenemisestä. Asioita ei pidä vastustaa vain sen vuoksi että ne ovat suosittuja. Päin vastoin, monet uskontoihin liittyvät haittailmiöt, kuten kultit, ovat pieniä juuri sen vuoksi että kaikki eivät riemurinnoin iloiten liity niihin vaan kokevat ne pahoina. Samoin uskonnon ääri -ilmiöt ja "ylitulenpalavuus" ovat pieniä ja vähemmistöasemassa sen vuoksi että ne eivät ansaitse suurta suosiota.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
