En ole kirjoittanut tähän blogiin pitkään aikaan. Ei ole ollut sisäistä tarvetta. Eikä kirjoittaminen mitään vaikuttaisikaan. Osittain muutos johtuu itsestä. Mutta vielä suuremmissa määrin se johtuu muista.
Jos mietin mitä muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut, niin aika paljon. Suoraan sanoen ; Ateismi on normalisoitunut vahvasti. Se ei ole oudoksuttavaa. Toisia ateisteja jopa näkee vahingossa ja ilman erityistä etsimistä. Etenkin itseäni nuoremmissa ihmisissä.
Ja ennen kaikkea minusta tuntuu että ateisteja ei kohdella ihan samalla tavalla kuin ennen. Tavalla jossa kaikki yritykset muuttaa asioita ovat "naurettavia" ja "pikkumaisia" tai "absurdeja". Ymmärrystä ei tule vieläkään. Mutta vastustava asenne on saanut uuden kohteen.
Maahanmuuttaja, etenkin islaminuskoinen maahanmuuttaja, on uusi ateisti. Minun blogini kirjoittamisen aikana maahanmuutosta puhuminen ei ollut läheskään yhtä tavallista ja ajankohtaista kuin nykyään. Silloin henki oli vahvemmin se, että kaikki uskonnot ajoivat jotain henkisyysasiaa ja jonkinlainen yhteinen vihollinen oli ateisti. Ateisti uhkasi yhteiskunnan jatkumista niin sivistyneistä Weberiään tankanneista uskovaisista kuin tavallisista puskahihhuleistakin. Puolestapuhujia ei ollut. Kun kirkon oppineet ottivat kantaa ateismiin, asenne oli poikkeuksetta vihamielinen ja väheksyvä.
Ateisti oli arvotyhjiön kantaja. Hän edusti maallistumista, jota taas piti vastustaa kutsumalla sitä vaikka kaupalliseksi hedonismiksi. Ateismi rinnastettiin siksi kerran toisensa jälkeen kulutusjuhlaan ja pinnalliseen elämäntapaan. Elämäntapaan joka vaatii rahaa. Ateismi oli pinnallista ulkonäkökeskeisyyttä. Jotain jota kukaan ei kehtaa korostaa minulle päin karttanaamaani. Mutta internetissä jopa vitiligon tahraama minäni voi edustaa pinnallista silikonirintojen kulutuskulttuuria.
Nyt puhutaan maahanmuuttajista.
Ja ateistit ovat suuressa määrin unohtuneet. He eivät edelleenkään ole tasapuolisia keskustelun osapuolia tai mitään muutakaan. Sanat toki pinnallisesti näkyvät abstrakteina arvoina jokaisen kristityn juhlapuheissa mutta ei koskaan käytännössä. ; Käytännössä tilanne on se, että teoriassa kirkolliset suhtautuvat asialliseen kirkkokritiikkiin hyvin ja antavat sille tilaa. Mutta kun käytännössä puutut mihinkään niin se on väärin. Se on mudanheittoa ja asenteellisuutta.
Jos asiat ovat pieniä, niin ne ovat liian pieniä puututtavaksi. Jos ne ovat suuria niin sitten niihin varsinkaan ei pidä puuttua. Tällöin saadaan kuulla että kirkkoa pitäisi suurissa linjoissa korjata sisäisesti.
Tosin tämä sisältä muuttaminenkin on tietääkseni harhaa. Kirkoissa on yhä vahva Mannerheimin henki. Mannerheim kun tuli sanoneeksi "Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen on tämä: eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle. Suomen kansa on itse osoittanut kahdessa viime sodassa, että yksimielinen kansa, vaikka se on pienikin, voi kehittää aavistamattoman iskuvoimaisuuden ja siten torjua kohtalon tuomia mitä raskaimpiakin koettelemuksia. Sulkemalla rivinsä vaaran hetkenä Suomen kansa lunasti itselleen oikeuden vastedeskin elää omaa, itsenäistä elämäänsä vapaiden kansakuntain piirissä. Se ei horjunut voimanponnistuksessaan: se on tervettä ja lujaa ainesta."
Ja täytyisi kritisoidessaan aina muistaa kaikki hyvä mitä kirkko ja uskovaiset tekevät.
Aivan kuten kaikissa piispojen tekemissä ateismianalyyseissäkin joka kerran korostuu se että
kritiikeissä nostetaan hyviä puolia eikä esimerkiksi syytetä. Nähdäkseni "uusateisteissa" ei kirkollisten kirjoittajien mukaan ole mitään hyvää koska en ole ainoaankaan edes kaukaisesti kehuksi tulkittavaan törmännyt. Se on vain aina sitä Neuvostoliittoa, Ranskan veristä vallankumousta ja arvotyhjiötä.
Mutta tällä ei ole merkitystä koska nyt puhutaan maahanmuuttajista.
Tähän blogiin kirjoittaminen ei ole mielekästä. Sillä ateisteja vastustavien tahojen huomio on siirtynyt muualle. Merkittävää on, että maahanmuuttajien tilanne on erilainen ateisteihin nähden. Kahdella tavalla.
Kriitikot ovat yhtä asenteellisia ja äänekkäitä. Mutta heillä on rankempia keinoja. Jos ateistien pornonvaihtokampanjasta tuli vain tappouhkauksia sen järjestäjille, nykyään heitellään huonosti kyhättyjä polttopulloja ja pompitaan Ku Klux Klan -naamiaiskaavuissa kuin pikkulapset.
Mutta uskovaisista osa kuitenkin puolustaa maahanmuuttajia - jotain jota ateisteille ei ole tietääkseni käynyt maassamme koskaan. Nyt suuri osa kristityistä puolustaa maahanmuuttajia. Ateistien kohdalla sivistyneen uskovaisen tärkein puolustusmekanimi oli se, että he unohtivat pornonvaihtokampanjointiin liittyvät tappouhkaukset koska on relevantimpaa paheksua Raamattujen pornoon vaihtamista. Ja oli tärkeää siirtää huomio pois aggressiivisista teoista ja korostaa miten uskovaisella itsellään on terve arvojärjestys. Ja palauttaa sen jälkeen asia siihen että ateismi edustaa arvotyhjiötä jota vastaan on niin tärkeää taistella että ateisteilla ei ihmisinä ole mitään arvoa tai merkitystä. Toisin kuin sillä hyvällä kristityllä joka niin terveesti kykenee unohtamaan maassamme tapahtuvat uhkailut.
Mutta maahanmuutto on se aihe josta pitää puhua.
Maahanmuutto on siirtänyt fokuksen syrjään ateisteista. Ja minä tiedän mitä tämä tarkoittaa. Tämä tarkoittaa sitä että on aivan uusia syitä olla hiljaa omasta ateismistaan. Sillä tällä hetkellä ateistit saavat olla rauhassa. Kunhan eivät "keikuta venettä". Jos heidän läsnäolonsa tulee esille, paluu vanhaan on odotettavissa.
Kun uskovaiset riitelevät keskenään, minä saan rauhan. Ja se on se kaikista tärkein asia jota olen vuosia halunnut. Olen saanut haluamani. En tosin sellaisella tavalla jolla sen olisin halunnut. Mutta maailma ei anna kaikille sitä mitä he haluavat. Joten väliäkö keinoilla?
Tätä nykyä ei ole tarpeen keskustella ateismista tai uskonasioista koska tämä voisi tarpeettomasti kiinnittää uskovaisten huomiota. Ja nyt hyvät uskovaiset kokevat tarpeekseen auttaa tallattuja. Kokemuksesta tiedän että ateisteihin ei kohdistettaisi vastaavaa sympatiaa. Joten kun kaksi uskonmiestä huutaa keskenään, on se ateistille ilo. Sillä eivät huuda hänelle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vakivalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vakivalta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. marraskuuta 2015
Mieluummin he kuin minä
Tunnisteet:
hopina,
kirkko,
natsit,
tuulimyllykirjeet,
vakivalta,
vastahihhulointi
maanantai 17. maaliskuuta 2008
Ympärileikataan, yhteen tullaan.
Löysin vanhahkon uutisen, jonka mukaan muslimitaustainen nainen oltiin oikeudessa vapautettu, koska hän ei ollut ymmärtänyt että toimi lainvastaisesti. Myös suvaitsevaisuus nostettiin esiin, koska "syytteen nostaminen olisi ollut kohtuutonta kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta: yleisesti tiedetään, että ritualistisia ympärileikkauksia on tehty jatkuvasti ilman viranomaisten puuttumista." (Käsittääkseni tämä tarkoittaa juutalaisia ja tataareja ja muslimeja, jotka tehneevät niitä usein.)
Mielestäni perustelut ovat kummallisia, koska täällä toimitaan Suomen lain piirissä. Suomen laki ei toki kiellä ympärileikkauksia, mutta laki ei katso hyvällä sen kaltaisia toimintatapoja yleisesti.
1: Terveen kudoksen kirurgista poistamista, ilman akuuttia syytä.
2: Operaatio, joka tehdään ilman kohteen suostumusta.
3: Operaatio, jonka mahdolliset edut eivät missään suhteissa ole ajankohtaisia vauvoilla. (Seksitaudeilta suojautuminen ja pienempi mahdollisuus penissyöpään ovat ajankohtaisia vasta myöhemmällä iällä.)
4: Pysyvän ruumiinvamman tuottaminen.
5: Rituaalisilvonta, joka tehdään uskonnollisista syistä.
Näiden piirteiden vuoksi ympärileikkaus lapselle ei ole hyväksyttävä teko. Vanhemmat eivät tee sitä lapsilleen lääketieteellisistä, vaan uskonnollisista syistä. (Se kuuluu uskontojen perinteisiin. Käsittääkseni myös Amerikoihin ympärileikkausta lapsille mainostettiin koska se esti masturbointia. Tähän puheisiin uskoneet ovat tehneet sen siveellisyyden, eivät terveydellisten syiden vuoksi.)
Tässä ei voida paeta siihen että rikoksia tehtäisiin joka tapauksessa, koska muutoinhan meidän tulisi sallia etenkin tyttöjen ympärileikkaukset, joita tehtäisiin perinteiden vuoksi "joka tapauksessa". Olisikin siksi parempi että ne tehtäisiin lääkäreiden toimesta osaavissa laitoksissa, kuin amispohjalta kellareissa. Ja samalla logiikalla tietysti myös huumeet pitäisi sallia, koska sitä nyt kuitenkin on liikenteessä ja vapailla huumeilla samoja ruiskuja käytettäisiin vähemmän, kama olisi tasalaatuisempaa ja sattuisi vähemmän yllätysyliannostuksia.
Mielestäni on kuten Paholaisen Asianajaja -blogi perusteli: uskonto ja perinteet ei oikeuta ihan mihin tahansa. Uskonnolliset tatuoinnit vauvalle olisivat paha asia, vaikka tatuointi ei periaatteessa olisi vaarallinen, jos se vain olisi tehty oikein. (Lasten ympärileikkauksiakin perustellaan "matalariskiseksi oikein tehtynä".) Tosin ympärileikkaus on tatuoimista pahempi toimenpide, koska tatuointeja voi nykyisin poistaa suhteellisen hyvin, ja kuten tunnettua Jumala ei jostain tuntemattomasta syystä parantele amputoituja. (Miksi?)
Jokainen joka ajaa poikien tai tyttöjen ympärileikkausta, ilman että kykenee osoittamaan lääketieteellisen syyn sille miksi teko pitäisi tehdä, loukkaa lapsen uskonnonvapautta pakottamalla tämän vakaumukseen leimaavalla merkillä.
Kuitenkin vaikuttaa että ongelma on yleisempi kuin haluaisimme uskoa. Ja tätä ilmiötä vastaan ei minusta pitäisi nostaa käsiä pystyyn vain koska ongelma on laaja. Sillä minusta nimenomaan suuri ongelma, kuten laaja epidemia, ansaitsee huomiota. Se, että rikos on yleinen, ei tarkoita että poliisin tulisi heittää hanskat tiskiin. (Huumausainerikollisuutta ei voida kitkeä kokonaan, joten lopetetaan saman tien?)
Olisin silti valmis myös kompromissiin: Pojat/tytöt saisi ympärileikata, jos jokaikisen joka ympärileikkaa poikansa/tyttönsä tai olisi pakotettu taikomaan leikattu kudos takaisin heti jos lapsi, esim. aikuiseksi kasvettuaan ja uskontoaan vaihdettuaan, niin haluaa.

maanantai 11. helmikuuta 2008
Nuoret miehet usein väkivallan kohteina.
Tuttuahan se on. Nuoret miehet menevät kavereidensa kanssa juomaan ja tämän jälkeen ärisevät snagarilla ja saavat turpaansa. Ja sitten kotona tulee kaulimesta.
"17 prosenttia parisuhteessa olleista 18 - 20-vuotiaista varusmiehistä ilmoitti joutuneensa kumppaninsa lyönnin kohteeksi."
Ketään ei kuitenkaan saisi lyödä. Ei miestä, ei naista eikä hihhulia. Paviaanejenkin lyöminen kannattaa säästää minimiin. (Vaikka joku sillä taitaakin aina tienata..)

tiistai 2. lokakuuta 2007
Tutkimus: Naiset seuraavat Jumalan Sanaa toimissaan miehiä enemmän.
Lehtijutut ovat kertoneet, että naiset kurittavat lapsiaan fyysisesti enemmän, kuin miehet. Huomattavaa on, että piiskaamiseen naiset ja miehet syyllistyvät yhä usein. Mutta naiset harrastavat enemmän "kevyempää väkivaltaa". Kyse ei siis ole siitä, että naiset kurittaisivat paljon kevyesti ja miehet vähemmän mutta vakavammin. Naiset siis kurittavat lapsia enemmän. "Asenteen ja puheen tasolla" naiset kuitenkin vastustavat lasten fyysistä kurittamista miehiä useammin.
Nytpä löytyi syy sille, miksi lapset annetaan useammin äidin kuin isän hoiviin. He kykenevät hoitamaan lapset paremmin ja antamaan heille terveen pohjan. Sillä Raamattu kannattaa lasten fyysistä kurittamista:
”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”
~Snl. 13:24
Itsekin olen selkääni saanut, ja siten kristillisen perinteen vankalle pohjalle kasvanut. Toki enemmistö kristityistä tietää, että piiskaaminen ei minusta ole erityisen hyvää ihmistä ja Jeesuksen seuraajaa tehnyt. Enemmistö heistä tietää myös, että lasten kurittaminen ei ole hyväksyttävää, eikä edes laillista. Mutta on varmasti olemassa sellainen porukka, jolle Raamattu on niin kova auktoriteetti, että sen ohjeiden seuraaminen ja noudattaminen ylittää kaiken muun. Heille tuo voisi jopa toimia perusteluna.
Mutta ehkä meidän muiden tulisi korostetusti muistaa, että vastakkain ei ole "Joko lapsi kasvatetaan pahoinpoitelyillä tai hänet jätetään heitteelle". Ainakin minun kohdallani selkäsaunan uhka teki ainostaan ovelaksi. Ja silti sain aina välistä selkääni teoista, jotka eivät olleet minun tekemiäni. Vaikka siltä saattaa tuntuakin, kunnon selkäsauna ei ratkaise ongelmia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)