sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Menkää väliin hyvät ihmiset. Ja pahatkin!

Minulla on tälläisiin kenties hieman henkilökohtainen tapa reagoida, koska olen elämäni aikana ollut kerran ryöstön kohde. Onneksi menivät vain rahat ja iso palanen perusturvallisuudesta. Ensimmäinen olisi mennyt joka tapauksessa valtiolle ja jälkimmäinen on liiallisuutena jopa vaarallista.

Helsingissä tapahtui väkivaltaa.

Kertomus on "se normaali". Tyyppi tulee ravintolasta, jotain sanaharkkaa. Mukana on perjantai -illan huumaa, mahdollisesti testosteronilla, alkoholilla ja jollain muullakin ainakin toisin ellei molemminpuolisesti väritettynä. Sitten yhtä lyödään porukalla: Sehän se yhteishenkeä parantaa.

Normaalia ovat myös seuraavat komisaarion kommentoimat asiat.

"tapahtumaa oli kerääntynyt seuraamaan joukko ihmisiä, mutta vain yksi nuori nainen oli yrittänyt mennä väliin."

"Kenellekään ei myöskään tullut mieleen jäädä odottamaan siihen ja jäädä antamaan tietoja viranomaisille".


Olen itse urani varrella Helsingissä elellessäni nähnyt monenlaista. Ainakin Helsinkiläiset tyypillisesti kävelevät ohi. Sairaskohtaus erottuu sillä tavalla, että uhrin ympärille muodostuu kehä, jonka sisäpuolella ei ole ketään - paitsi ehkä se paikallinen vartija, jonka toimia ollaan aina valmiita arvostelemaan; "Osaako se tehdä EA:ta" ja "oliko se liian kovakourainen ja pahensi vaurioita". Ja se kehä ei halua hajaantua. Vaikka se selvästi haittaa jonkin verran esim. lanssimiesten toimia. Ilmeisesti ihmisillä on mielestään oikeus nähdä koska ovat maksaneet veronsa. (Itse asiassa lausunto ei ole edes itse keksitty..) Eikä sairaskohtauksen saaneita ja sammuneita juoppoja ei erotella. Eikä kummallekaan soitella apua. Sairaskohtauksenkin saaneista huokuu ilmeisesti placeboviinan haju. (Ja kyllä ne sammuneetkin voivat esimerkiksi alkoholimyrkytykseen kuolla.)

Uskovaiset eivät varmasti ihmettele ateisteja, hehän ovat saastaisia, maallistuneita, jotka eivät katso ihmiselämällä olevan mitään arvoa. Mutta näistä ihmisistä suurin osa on ainakin tilastojen mukaan kristittyjä. (Ja niihin samoihin tilastoihin vedotaan aina silloin kun puhutaan siitä miten Suomi on kristillinen valtio, jonka demokratian pitäisi siksi rakentua kristillisyydelle.) Olkaa minun puolestani vaikka kuinka. Mutta näyttäkää se! Me "muut", teidän potentiaalisen käännytystyön kohteet, arvostamme enemmän täälläkin kommentoivan "mm:n" tapaisia henkilöitä, jotka toimivat. Emme niitä jotka vain puhuvat.

Mutta voi se tietysti olla niinkin, että vasta näkemällä ja joutumalla sitä oppii. Minultakin rehellisesti sanoen puuttui rohkeutta mennä väliin. Kunnes itse huomasin olevani keskellä ryöstöä julkisessa ja keskeisessä Pasilassa ruuhka -aikaan. Ja huomasin silti olevani yksin.

Ajatuksissa toiminta tuntuu pahalta, mutta tilanne pelottaa. Pitäisi silti muistaa yrittää! Ai miksi? No ainakin sen takia, että nyt näyttää siltä että emme tarvitse Saatanaa ja Jumalaa rakentamaan ja ylläpitämään Helvettiä. Me kykenemme luomaan sen ihan yksinämme.

1 kommentti:

paahtoleipä kirjoitti...

Käänniyhteys tulee todella helposti. Ilmeisesti ihmisen nenään haiskantaa placeboviina.