maanantai 25. toukokuuta 2009

Kummien löytäminen ja ateistien markkinat.

SalliHoo tuo esiin uuden pulman kastamisessa:
"Meillä on nyt kastetilaisuutta järjestäessä tullut ihan mahdoton tehtävä kummien löytämisestä. Joita oltiin ajateltu, eivät nyt kysyttäessä kuulukaan kirkkoon ja niin tuntuu olevan kaikkien vähänkin potentiaalisten ystävien ja sukulaisten laita! Ollaan jo varamiehen varamiehissä ja tuntuu jo vaivaantuneelta pyytää ihmisiltä, joittenka kanssa ei olla oltu aikoihin tekemisissä."

Nostan tämän esiin, koska paikallislehdessä on juteltu siitä miten osalla perheistä ei ole lähipiirissään enää välttämättä ainuttakaan kirkkoon kuuluvaa. Kasteeseen taas tarvitaan kummeja.

Pielavesi-Keitele uutisoikin siitä miksi paikallislehdessä asiasta juteltiin:
"Helsingin hiippakuntavaltuusto on tehnyt aloitteen kummien vähimmäismäärän muuttamisesta kahdesta yhteen. Esityksen mukaan lapsi jätetään yhä useammin kastamatta, koska hänelle ei löydy kummiksi kahta evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitua jäsentä."

Tämä ei tietysti ole ongelma kovin suurelle osalle porukkaa. Tässä vaikuttaa kuitenkin se, että joillain ihmisillä on suhteellisen vähän tuttuja. Lisäksi ateistit eivät jaotu satunnaisesti. Ateisteja on enemmän nuorissa kuin vanhoissa ja ne ovat lisäksi paikallisesti sijoittuneet. Kun muistamme että "nuoremmat" tarvitsevat kastetta useammin kuin "vanhemmat" (vaikka kaikki kastetta lapselleen haluavat ovat tietysti vanhempia, mutta väärässä mielessä). Näin tilastollisesti löytyy ihmisiä joilla ei ole oikeasti saatavina niitä kummeja.

Tämä on sinänsä erikoinen juttu, koska kummi on periaatteessa aika harvoin aktiivinen. Aika usein hän on passiivinen nimi paperissa. Tässä ateistien ja muu -uskoisten määrä tavallaan vaikeuttaa vanhempien roolia. Tämä on tietysti hieman epäreilua niitä kohtaan jotka haluavat lapsensa kastaa ja jotka eivät kummeja löydä. Mutta syy ei ole ateistien vaan kirkon omien sääntöjen. Siksi siihen haetaankin muutosta.

Tämänkaltaiset ongelmat kumoavat eräiden väitteet siitä että "ateistien markkinat on jo täynnä", eli että ateistien määrä on suunnilleen vakio eikä sitä voi kasvattaa. Ennen ei ollut tälläisiä pulmia. Vasta nyt tälläisiä joudutaan ehdottelemaan. Ja uskoisin että jos kasteessa lasta ei liitettäisi kirkkoon vaan se olisi vasta rippikoulun jälkeen ja johon liittyisi lupa liittyä ja erota kirkosta vapaaehtoisesti kuten haluaa, kuten haluaisin, kirkkoon kuulumattomien määrä kasvaisi paljon. Ateistejen markkinat eivät ole tyydyttyneet. Ainut syy miksi se ei kasva enemmän on se, että "rastiruutuun" jossain eroamissivustollakin on aktiivista toimintaa. On helpompaa vain kuulua passiivisesti. Etenkin kun "kirkkoon kuulumisen jäsenmaksua" ei joudu aktiivisesti naputtamaan tilille, vaan se lähtee palkasta automaattisesti.

Jumalaa pelkäävien vanhempien hätä.

Pharyngulassa nostetaan esiin kristittyjen vanhempien hätä. He olivat kouluttaneet lastaan kristityksi ja tämä oli opiskellessaan kääntynyt ateistiksi, ja oli liittynyt jopa ateistikerhoon. Tytärtä on uhkailtu FBI:llä (ateismi on ilmeisesti pahakin rikos?) Vanhemmat ovat rukoilleet kun hän nukkuu ja jopa kauhuelokuvista tuttua manaamista on suunniteltu. Eli englannin kielellä suunnilleen sama:

"We raised her with strong Christian beliefs, but lately she's saying that she's joined an atheist club on campus and is questioning everything we taught her. Now my husband refuses to let her in the house and is threatening to turn her in to the FBI. I've tried to cure our daughter and reconcile with her, but nothing seems to work. I've prayed over her at night while she sleeps, enlisted friends in a phone prayer tree and even spoken to my priest about the possibility of an exorcism. I'm at my wits' end. How can I recover my daughter and keep her from hell?"

Tämä on hyvä esimerkki siitä että vaikka uskontoa puolustetaan "vapautena", tosiasiassa tämä "vapaus" näyttää olevan vain "vapaus olla kristitty". Jos ateisti pistäisi FBI:lle valitusta siitä että joku on kristitty, tätä nähtäisiin pahana uskonvainona ja vapauden kieltämisenä. Mutta hei, uskovaisethan pelaavat eri säännöillä. Uskon säännöt ovat tärkeämpiä kuin muut säännöt. Siksi heistä erilailla ajattelevat ovat huolestuttavia. Ratkaisuksi ongelmaan nähdään lapsen käännyttäminen taikakonstein, eikä esimerkiksi se että vanhemmat itse lopettaisivat Jumalan pelkäämisen. (En keksinyt tätä itse. Kirjoittajan nimimerkki on "God Fearing", Jumalaa pelkäävä.)

Uskosin että lapsen takana on ollut se, että vanhemmat ovat heitelleet tälläisiä typeryyksiä hänelle totena. Kun ne huomaa vääriksi, käy helposti niin että lapsi heittää koko uskonnon siinä. Osa voisi ajatella että siinä menee lapsi pesuveden mukana. Mutta uskovaiset harvemmin miettivät tälläisiä, siinähän on riskinä se että joutuu tunnustamaan että olisi tehnyt typeriä esityksiä, ja tämä taas rajoittaisi Lying for Jesusia. Nyt vastuu voidaan ulkoistaa demonivoimiin eikä vanhempien omaa osuutta asiaan tarvitse miettiä, vaan sitä voidaan jopa lisätä.

Näin uskonto lisää perheiden onnellisuutta, pakottamalla lasten ajattelu juuri tietyn kaavan mukaiseksi, ei yleensä paranneta perheiden sisäistä onnellisuutta.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

GWB

Kodin pikku rienaajille löytyy myös sanat.

Kristillinen suvaitsevaisuus. Kidutukselle.

Leonard Pitts kirjoitti pahuuksien sietämisestä. Hän muistutti kuinka 1933 ja 1945 tapahtui Natsien juutalaisvaino. Kristinusko katsoi sivusta. Vuosina 1955 ja 1968 vuosien välillä afrikanamerikkalaisten oikeuksia tallottiin isosti. Kristillinen yhteisö oli hiljaa. 1980 -luvulla AIDS iski homoihin. Kristityt katsoivat vierestä.

Eivät tietenkään kaikki. Mutta toisin tekijät olivat poikkeuksia. Kristityt toki muistavat Schindlerin ja muut oikeuksia puolustaneet kristityt. Mutta he unohtivat huomata että nämä ovat poikkeuksellisia kristittyjä. Suurin massa ei toiminut niin. Siksi voi sanoa aivan yhtä hyvin että nämä toimivat massaa vastaan siitä huolimatta että olivat kristittyjä. Näistä poikkeuksista tehdään kristillisissä puheissa sääntö. En tiedä mitään muuta tahoa, jossa poikkeus tarkoittaa samaa kuin pääsääntö.

Siksi äänestykset näyttivät että 49% USAlaisista hyväksyy kidutuksen terroristien kuulustelussa. Uskonnon koskettamattomat pitivät 40% sitä hyväksyttävänä. Tämäkin luku on toki suuri, mutta paljon pienempi kuin keskiarvo. Ja mitä aktiivisempi uskonto, sitä enemmän kidutusta hyväksyttiin. Evankelisista Protestanteista hyväksyttävänä kidutusta piti 62%.

Sitä voisi luulla että ihmiset jotka väittävät että on yhteys korkeaan moraaliin olisi juuri ne jotka toimisivat niin. Mutta sanat ovat eri asia kuin teot. Julistus yleisesti kristinuskon hyvyydestä ja sen positiivisista vaikutuksista yhteiskuntaan eivät yksinkertaisesti toimi. On aivan sama jos nämä 62% ovat eikristillisiä, "väärin uskovia", kun huomataan se tosiasia, että ateistit näyttävät sitten olevan enemmän kristittyjä. Eli mitä enemmän kristinusko hyväksytään ja mitä aktiivisemmin sitä puolustetaan, sitä vähemmän kristittyjä sitä ollaan.

Tosin tämä tietysti näyttää ontolta. Tosiasiassahan kristinusko on sitä mitä kristinuskovaiset tekevät ja kristinuskon vaikutus on se, miten prosentit muuttuvat kun se otetaan kannatuslistalle. Tästä katsoen aktiivinen kristinusko tarkoittaa sitä että pitää homoseksuaaleja pahempana ongelmana moraalille kuin kidutusta.

Mitä se kettu sanoikaan leijonan luolasta? Jäljet pelottavat.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Entä jos?

Katsotaampa mitä arvokkaita asioita Päivi Räsänen on sanonut:

"Lapset pitäisi rajata nykyistä tiukemmin uskomushoitojen ulkopuolelle. Vaarana on, että hyväuskoiset vanhemmat vievät lapsia tehottomiin uskomushoitoihin, jolloin oikealle lääkärille vienti viivästyy"

Olen juuri tässä yksityiskohdassa Räsäsen kanssa samaa mieltä.

Räsäsenä olisin kuitenkin hiljaa, koska hänellä on tässä sellainen henki, että pelkkä usko ei riitä, vaan tarvittaisiin tieteellistä näyttöä. Lapsia pitäisi suojella tältä. En ole koskaan kuullut että Päivi Räsänen vaatisi että lapsia suojeltaisiin uskovaisilta. Tämä on täysin juuri tähän asiaan sovitettava asia, koska rukousparannukseen uskotaan suomessa ja tälle ei ole tieteellistä näyttöä. Näin lapsen vieminen hoitoon voi viivästyä aivan samaan tapaan kuin muidenkin kanssa.

Tässä ei ole kiinnostavaa se, miten Räsänen hyväksyy rukousihmeet vai ei. Kiinnostavaa on se, että mitä asioita sanotaan ääneen ja mitä ei sanota.

Kysymys onkin, että entä jos tämä ihmerukoushöpinä kiellettäisiin lasten suojelun nimissä samalla periaatteella. Minä kannatan molempia, kykenen siis kohtelemaan kaikkia parannushöpötyksiä samalla tavalla. Ja voin tehdä tämän julkisesti. Räsäselle se taas olisi ainakin äänestäjävyöryn menetys. Siksi hän joko vapaaehtoisesti tai pakotetusti elää ristiriidassa.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Ahneutta vaan.

City -lehdessä oli jälleen vastassa verbaalista ilotulitusta, kun Ari "Paska" Peltonen haastatteli Anni Sinnemäkeä.

"Arkkipiispa Paarma on kritisoinut ihmisiä, jotka eroaa kirkollisveron takia kirkosta. Siis sanoo käytännössä:"Te olette ahneita kun ette anna rahojanne meille!". Äijä paasaa köyhyydestä ja kritisoi yhteiskunnan eriarvoistumista ja nostaa ite liksaa 11 000 kuussa."

Siinä sitä onkin miettimistä.

Isä Mitro ja PR.

"Isä" Mitron, eli Mitro Revon ehdokkuus on herättänyt melko erikoista vastustusta. "Piispainkokous käsittelee perjantaina sitä, onko Isä Mitrona tunnetun Revon soveliasta olla ehdolla eurovaaleissa." Tämä on ratkaisuna ollut melko erikoinen.

Ensinnäkin, onhan sitä pappeja ollut politiikassa aina. Ja tulevaisuudessakin on. Sitä kautta on erikoista, että miksi vaaliehdokkuutta pelätään: Luulisi että vaikuttaminen näyttäisi siltä että he eivät ole passiivisia vaan aktiivisia ihmisiä.

Toisekseen tämä on ongelmallista, koska kun ortodoksikirkko on "vähemmistökirkko", kuva siitä on aika epämääräinen. Ainakin minulla on tapahtunut vahva leimaantuminen siten että kun mainitaan ortodoksinen kirkko, mieleen juolahtaa Isä Mitro. Ja Isä Mitrosta ortodoksinen kirkko. Tämänkaltainen liite on ortodoksiselle kirkolle hyvä, koska Mitro on aina esiintynyt leppoisana ja mukavana miehenä ; Valtionkirkolta ei löydy samanlaista veikeää tyyppiä, ehkä syy on siinä että pääluvulla laskien massaa on enemmän, erottautuminen on vaikeampaa; En tiedä ortodoksisesta kirkosta paljoakaan, joten Mitroon tiivistynyt kuva ei ole sisältänyt oikein mitään negatiivista.

Nyt jos Isä Mitroa syytetään ikään kuin kurittomuudesta ja epäortodoksisuudesta, syntyy väkisinkin mielikuva siitä että "kivaa miestä kiusaavat". Se ei ole hyvää PR:ää ortodoksiselle kirkolle. Toki se voi tuoda Mitrolle ääniä yllättäviltä tahoilta - kuten vaikka minun kavereilta.

Tilanne olisi varmasti rauennut jos ortodoksinen kirkko ei olisi reagoinut mitenkään. Oltaisiin vain ajateltu että vähemmistökirkkoa edustaa kivan oloinen mies euroopassa. Ortodoksinen kirkko on nyt taas tilanteessa että jos se moittii Repoa, sitä odottaa yleinen julkisuuskuvan lasku. Jos se taas jättää moittimatta, sen rivijäsenet luultavasti reagoivat negatiivisesti koska tässä on selvästi vihjattu siihen että jotain pitäisi tehdä - tekemättä jättäminen näyttää siltä kuin jotain ei sitten uskallettaisi tehdä, kun julkisuuskuva... Eli ihan itse ovat nyt ajaneet itsensä tilanteeseen, jossa ollaan puun ja kuoren välissä.

Kiitos, kirkko!

Savolaiset lehdet osasivat kertoa kirkkoherran valitsemisesta.
"Tulevaisuudessa Suomen luterilaisen kirkon maallikkojäsenet eivät ehkä enää pääse äänestämään kirkkoherranvaaleissa. Kirkkohallitus esittää, että vaaleja muutettaisiin niin, että kirkkoherran valitsisi kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto. Asiaa pohditaan Turussa maanantaina alkaneessa kirkolliskokouksessa."

Tämä on erittäin mielenkiintoinen asia. Toisin kirkon piirissä ihan vakavasti mietitään sitä, että pitäisikö tavallisen jäsenen vaikutusmahdollisuudet kirkkoon poistaa. Jäljelle jäisi vain rippikoulu ja kaste, eli jäsenet olisivat vain passiivisia vastaanottajia. Kun kirkko on yrittänyt esittää olevansa kiinnostuneita esimerkiksi nuorista - näin UskoToivoRakkaus -kampanjassa ainakin yritetään näyttää olevan.

Tämä ratkaisu taatusti vähentää kirkon ulkpuoliseksi kokemista, sitä että se nähdään jähmeänä ja itselle vieraana laitoksena, sen että se nähdään suurena ja passiivisena laitoksena jossa ollaan jäseninä, sitä että vaikuttaminen näyttää olevan olematonta -esimerkiksi naispappiasioissa näyttää homma toimivan hitaasti - joko naiset ovat pappeja tai ei. Kuitenkin tässä välitilassa hengailussa menee nyt sitten kymmeniä vuosia. Tällähän se tilanne kohenee!

Toki tämä on vasta "miettimistä" ja asiaa josta "keskustellaan". Kuullostaa perkeleen demokraattiselta. Kunnes muistaa että jos politiikassa poliitikot alkaisivat keskustelemaan siitä että "mitä jos avoimesti keskusteltaisiin siitä vaihtoehdosta että kansalta ei enää kysyttäisi vaan presidentti ja kansanedustajat valittaisiin tästä lähtien politiikan johtoportaan sisältä". Tätäkin voitaisiin perustella sillä että kyllä poliitikko tietää paremmin kuin mökin mummo. Jo tämän asian harkinta tekee sellaista PR:ää kirkolle että avot.

Kysymys kuuluu: Mikä "kansankirkko" muka ajaisi kansan ulkopuolelleen päätöksenteostaan? Toki kirkko on vähemmän valtionkirkko kuin mitä esitetään: Sehän ei kauheasti vaikuta politiikassa ja poliitikkokin saa haukkua kirkkoa. Sen sijaan omavaltainen diktatuuri se näyttää haluavan olevan. Olisi ironista että "kansakirkon statusta" itselleen haaliva poppoo miettii miten se saa kansan ulkopuolelle. Jos puheet peräti toteutetaan, on todennäköistä että "kansankirkko" menettää paljon kansaa jäsenistään. Tälläisiä temppuja kun tehdään pari, niin on kansankirkko ilman kansaa. Siellä voivat sitten päättää keskenään.

Olen kuitenkin aina moittinut kirkkoa siitä että he vaikeuttavat ateistina oloa, kun kirkkoon päädytään ei liitytä. Jos kaste olisi rituaali, ilman että nimi samalla menisi kirjoihin ja kansiin, ateisteja olisi taatusti paljon enemmän. Nyt kirkko kuitenkin näyttää tekevänsä parhaansa sen eteen että ateisteja olisi mahdollisimman paljon. Kiitos siitä!

torstai 7. toukokuuta 2009

Pat Robertson kertoo ultimaattisesta synnistä.

Yllä olevassa videossa Pat Robertson neuvoo uskovaa, jolla on suhde ateistin kanssa. Pelin henki on se, että "Atheist's Serve the Devil". Ateisti ei ole vain epäuskova, vaan aktiivinen saatananpalvoja. Olennaista eria kahden välillä ei fundamentalistille ole. Joko täysin puolella tai täysin vastaan.

Tässä kohden Robertson mainitsee mielenkiintoisia asioita. Kun uskova kysyy:

"How do you think we can interact with each other peacefully when it comes to spiritual matters?"

Eli miettii miten he voivat tulla sopuisasti toimeen, ei vastauksena ole kunnioitus ja keskustelu jossa voidaan olla erimielisiä ja jossa ei käännytetä vaan ymmärretään että toinen voi olla erimielinen. Tälläistä voisi odottaa, sillä parisuhteeseen sitoutuminen on fundamentalisteille tärkeää, sen rikkominen on moniavioisuutta, syntiä, huoruutta. Robertson kuitenkin neuvoo:

"Dump him."

Eli hän kannustaa huoruuteen. Se on ilmeisesti pienempi synti kuin ateistin kanssa eläminen. (Toki jo se, että joku on niin uskova, että ajattelee että Pat Robertsonilla on mitään luotettavuutta missään on hyväksytty syy eroon.)

Joku voisi ajatella että Robertson on vain normaali äksy fundamentalisti. On hyvä huomata että hänen näkemyksensä syntyy täysin loogisesti suoraan hänen uskostaan. Hän ei ole vain vihainen ja perustele sitä Jumalalla. Hän ottaa vihansa suoraan uskostaan. Sillä fundamentalismissahan ongelmana on se, että jos elät jonkun ateistin kanssa, hän on samanaikaisesti vaara muutamalla tavalla:
* Uskova kokee että puoliso jättää "sen hänen juttunsa" ulkopuolelle. Kun ihminen uskoo vahvasti ja rakentaa luonteensa ja identiteettinsä tämän ympärille, tämän hylkääminen on helposti aika iso juttu.
* Uskova elää sen kanssa että jos toinen on ateisti, tämä joutuu Helvettiin. Tämä taatusti lisää innokasta käännyttämistä joka jatkuu vuorokauden ympäri. Ateistilla ei ole samanlaista tuskaa; Hänen puolisonsa on korkeintaan irrationaalinen ja hupsu. Mitään kidutukseen verrattavaa ei ole luvassa. Tämä johtaa siihen että helposti käy niin että ateisti joutuu kunnioittamaan kun erimielisyyden lausumista pidetään pahana uskovan toimesta. Tai sitten kunnioittaa vapaehtoisesti toisen vakaumusta. Uskovaa sama juttu ei toimi. Hän ei kunnioita toista, koska hänen oman vakaumuksensa sisältä nousee se, että hän ei ole kunnioittamatta vaan on pelastamassa. Kun ateisti ei jaa tätä samaa uskomusta, tilanne on hänen kohdaltaan vain sitä epäkunnioituksen alla olemista.
* Lisäksi fundamentalismissa ajatellaan että nimen omaan usko tuo sen hyvyyden. Siksi välittävä, hyvä, ateisti jonka kanssa elää joka päivä ja jota rakastaa on malliesimerkki tapauksesta joka iskee suoraan naamaan tuota perususkomusta. Tämä taas itse asiassa vaarantaa koko uskonnon perustan. Se luo jännitettä joka voi johtaa uskon menettämiseen ilman että kukaan sanallakaan käännuttää. Ja tämän vuoksi USA:n megakirkot, lahkot ja kultit pyrkivät luomaan suljettuja yhteisöjä, jossa sisällä on vain samanmielisiä. Näin ei kohdata "kivaa toisinajattelijaa". Tällä varmistetaan että kohtaaminen ulkopuolisen kanssa on käännytystilanne, jossa uskova on ylemmyysasemassa, opettajana, ja toinen alempana, oppilaana. Lisäksi uskova vittuilee siitä että toinen on paska, joten seurauksena voi olla provosoitumista. Tämä taas vahvistaa uskovan käsitystä siitä että ulkopuoliset ovat juuri niin pahoja kuin väitetään. Omaa käytöstä ei koeta tahallisena ja aktiivisena ärsyttämisenä. Se ei tunnu siltä koska se on institutionalisoitu ja siitä on tehty hyve, velvollisuus ja se on määritetty pelastamiseksi. Ulkopuolinen, joka ei tätä toiminnan suurta uudelleenmäärittelyä jaa, tietenkin näkee mistä todella on kysymys.

Olen siis sitä mieltä että tuollainen parisuhde on varmasti haastava molemmille. En usko että usko itsessään irrottaa. Ateismi varsinkaan ei irrota. Mutta uskontoihin on sisäänrakennettu itseriittoisuus, jossa muut ovat pahoja ja syntisiä. Kun ideologia on paitsi kannanotto, myös tälläinen aatteen vuoksi vahvasti ihmiset eriarvoistava, on selvää että eroaminen on erittäin hyvä vaihtoehto.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Viikkogallup:Pääsiäinen


Miten kirkko eroaa muusta?

Luin, luultavasti mahtilehti "Seiskasta", Klaus Härön haastattelun. Häntä haastateltiin hänen uuden elokuvansa "Postia Pappi Jaakobille" johdosta. Hän kertoi että hänen elämässään uskolla on tärkeä rooli. Lisäksi hän valitteli sitä että elokuvissa tavallisesti uskovaiset esitetään joko äärimmäisenä fundamentalistifanaatikkona tai pyhimyksenä. Joko piru tai enkeli. Tätä hän oli elokuvassaan pyrkinyt välttämään.

Toinen hyvä huomio oli kirkossa. Hänkin halusi enemmin selviä kannanottoja kuin sellaista mistä ei saa mitään otetta. Hänestä kirkon epäselvä puhe ei eronnut mistään muusta humaanista höpinästä. Kirkon tulisi erota jotenkin muista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Tässä olen samaa mieltä: Kirkkoa puolustetaan koska se puolustaa arvoja, jotka ovat oleellisia eikristillisissäkin piireissä. Hyvä kysymys on tällöin se, miksi Kirkko eikä nämä muut jotka keskittyvät pääsääntöisesti siihen mitä tehdään? Kyseessä ei ole pelkkä JugiStylen "Jeesuksen on oltava ilmainen", vaan enemmän sitä että jos joku tekee asiaa A, ja toinen lisäksi asiaa B, ja asiaa puolustetaan A:lla, se toinen tekee asiat luultavasti paremmalla katteella.

Uskontoa puolustellaan humanismilla. Se on vaikeuksissa tässä kohdassa, koska se useimmiten kohtaa "kiistakumppaninaan" humanismin, jossa Jumalaa ei ole. "UskoToivoRakkaus" -kampanjahan onkin mukavasti rinnastanut Kopernikusta, Darwinia ja Jeesusta. Erikoista on tosin vain se, että muut tekivät tiedettä jota on tulkittu eikristilliseksi. Jeesus eroaa selvästi jengistä, koska hän ei tehnyt tiedettä vaan kertoi arvoista, jotka eivät ole koskaan olleet eikristillisiä. Siksi kysymys olisi voinut olla myös "Mikä ei kuulu joukkoon?" Yhteyksissäkin selvimpiä yhteyksiä olisi ollut se, että "kaikkia näitä fundamentalistit ovat tulkinneet väärin". Jopa "heillä kaikilla on parta" tulee haluttua ennen mieleen.